Ylipienestä hameesta tuli mieleen…
Tänään tarttui mukaan (ihan uutena) farkkuhame vanhan ylipienen tilalle ja kaunis pitkä kaulakoru.
Ylipienestä hameesta tulikin mieleen, että liikunnan lopettamisen jälkeen (joka taisi hiipua joskus marraskuun tienoilla) ja kaikenmaailman joulumässytysten ja repsahdusten takia, olen lihonut takaisin samaan painoon mitä olin vuosi sitten. Ja silloin oli siis vielä raskauskilojakin jäljellä. Kaikki paino on kaiken lisäksi kerääntynyt pallean ja polvien välimaastoon. En tykkää.
Nyt oliskin motivaatiota ja intoa taas salille ja bodycombattiin. Ainut vaan, että tällä kotihoidontuella näyttää aika huonolta tuo rahoituspuoli. Salin liittymismaksukin on normaalisti sata euroa, nyt taitaa olla joku kampanja, että viidelläkybällä lähtee. Pitäisi keksiä joitakin juttuja, joista voisi karsia, pihistää tai tienata. Ruoka se ei ole, koska haluan syödä monipuolisesti ja terveellisesti, eikä se tällä kokoonpanolla kovin edullisesti onnistu. Kirppikselle olisi taas vähän tavaraa ja koko ajanhan Aamultakin jää vaatetta pieneksi, niin ehkä se olisi yksi vaihtoehto. Jos vaikka jonkun kaverin kanssa puoliksi ottais pöydän. Ja tietysti pitäisi jättää kaikenmaailman hameostokset kokonaan väliin.
Oisko muilla jotain rahoitusideoita!? :D
This entry was posted on Tuesday, April 13th, 2010 at 20:29 and is filed under Ostokset, Sitä sun tätä, Vaatteet. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.



April 14th, 2010 at 13:27
Meillä se väheni ruoasta – siitä huonosta ruoasta. Laskeskelin että kun jättää kuukaudessa ne pari pizzan tilausta ja mäkkärikeikan väliin (jepjep, näin meillä!) niin siitä tulee salirahat. Mut arvaas mitä kävi? :D Salimaksut juoksee, mut niin juoksee pizzalähettikin. Jostain ne rahat on kuitenkin revitty, vaikka ei mennytkään kaikki ihan suunnitelmien mukaan. Nimimerkillä “Puolentoista kuukauden aikana kerran jumpassa käynyt, silti pizzaa ja hampurilaisia nautiskellut neiti-ihminen”.
April 14th, 2010 at 19:01
Suvi: Joo meilläkin syödään pizzaa, se on semmonen sunnuntaiherkku, kun ei jaksa tehdä muuta ruokaa. Ja välillä jossain muuallakin tulee herkuteltua, esim. kiinalaista haettua. Suostuskohan tuo miesihminen tämmöseen ratkasuun?? :D kiitos vinkistä!