Torstaina
Moikkamoi! Tänään oli tarkotus mennä salille, ja ihan miehen kanssa yhdessä, mutta kuinkas ollakaan, kun päästiin salille vastaanottovirkailija ilmoitti, että heillä on vesikatkos, viisi tuntia, nyt just. Jepujee, ei ollu juomaa mukana, eikä paljon huvittanut lähteä huhkimaan, kun tiesi, että suihkuun ei pääse. Mentiin sitten Cafe Europaan nauttimaan yhdet columbialaiset ja coociet, mikä sen parempi vaihtoehto saleilulle. :D
Kotiin tultuamme harrastin hieman ompelua ja nyt yritän viihdyttää yhtä hurjaa kiipeilijää, joka nojailee telkkariin ja pärisyttää. Välillä menee työhuoneeseen aukomaan ja sulkemaan ovea, ja kun ovi menee kunnolla kiinni, alkaa huutaa. Isompi laulelee huoneessaan unilauluja, vai liekö tuo jo nukahtanut.
Olen innoissani kun rakas Inkeroinen aloitti blogin!! <3 Mutta vähemmän innoissani olen, kun posti toi eräänä päivänä ikävän kirjeen. Kuulun erääseen kirjakerhoon, vaikka en mikään himolukija olekaan, ja sieltä bonustuotteena olin tilannut Koukussa: Stitc’n Bitch: Virkkaajan käsikirjan, ajatuksena opetella kunnolla virkkaamaan. Arvatkaa kuinka odotin tuota kirjaa, hintaakin taisi olla vain joku 4e. Mutta ei, kirja oli loppuunmyyty! Yhyy. No ei voi mitään. En sitten opettele vielä…
Tänään tajusin, että Memmin kerhokin alkaa ensi viikolla. Kerho on siis kaksi kertaa viikossa, ma ja ke aamuina, 2,5h kerrallaan. Olen hiukan pihalla, mitä tapahtuu. Sieltä tuli keväällä hyväksymiskirje, mutta sen jälkeen ei ole tullut mitään tietoa, jota olen vähän odotellut. Laitoin hakemukseen, että 1.9 alkaen, mutta en tullut ajatelleeksi, että kerho voisi alkaa jo aiemmin (esimerkiksi ma 31.8?). Olisihan se kiva olla mukana ihan alusta asti. No, mennään sinne sitten keskiviikkoaamuna ihmettelemään, että mitäs nyt.
Semmosta tänne näin torstaina, illalla suunnataan tädin luo kylään, serkkupoikia/kummipoikaa tapaamaan. :)
This entry was posted on Thursday, August 27th, 2009 at 14:11 and is filed under Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.
August 28th, 2009 at 20:54
Jumppa on hyvästä, kahdenkeskinen lepohetki paremmasta :D Että kyllä niitä vesikatkojaki tarvitaan ! HEi suosittelen muuten kirjaa: Frida Ponten: virkkauksen ilo On tosi kivoja ohjeita, mukavat kuvat ja värejä XD
August 29th, 2009 at 10:15
Kiitos vinkistä. :) Niin ja vesikatkot on tosiaan hyvästä aina sillon tällön. <3