Syystunnelmia…

Huh huh. Vaatii kyllä voimia järjestää tytölle syntymäpäiviä. Nyt on siivottu ja leivottu. Täytekakku odottaa jääkaapissa täytettä ja kuorrutusta, huomenna nähdään miten onnistuu ja maistuuko leipomukset vieraille. Kahta kertaa ei tarvinnut tehdä kuin porkkanakakku, josta onnistuin aamulla taikomaan kivikovan peltilevyn. Heh. No pistetään aamuväsymyksen piikkiin.

Tyttö odottaa synttäripäivää jo innolla. Kävimme yhdessä ostamassa hänelle lahjaa, puista lasten hellaa, ja tyttö on nyt eilisestä asti kysellyt: “Missä hella?” Huomisaamuna vihdoin pääsee testaamaan omaa hella-uuniaan. Moneen kertaan on myös lueteltu ketä sitä huomenna tuleekaan vieraiksi ja kakkua on tietysti pitänyt maistaa. Kun leikkasin kääretorttulevystä osioita, joista kasataan täytekakku, tyttö hihkui: “Nyt kakkua, missä lautaset!” Hassu. Toiselle olisi vissiin riittänyt pelkkä kuiva pohja, kun oli jo niin innoissaan.

Asiasta kolmanteen…viime viikolla tuli kesän ensimmäinen syysvaatekuvasto. Oi että, kun sitä selatessa tuli niin vahva syksyn tuntu. Joka kesä näihin aikoihin alan kaivata syksyä. Johtuu ehkä hiukan siitä, että olen syntynyt syyskuussa. Kohta se saapuu ja saa vetää ensimmäistä kertaa, kuuman kesän jälkeen, villatakin niskaan, ulkona on kirpsakka ilma, aurinko paistaa vielä mutta illat pimenevät. (Tätini kyllä huomautti syksyhehkutusta kuunnellessaan, että nythän siellä on kirpsakka ja aurinkoinen keli, senkun nautit.) Kynttilöitä on tunnelmallista polttaa olohuoneessa illan hämärässä. Lupaan, että poltan ensi syksynä enemmän kynttilöitä iltaisin. Kun omistaa kaksi uteliasta kissaa, ei aina tule mieleen sytyttää kynttilöitä ympäri huonetta.

Syystunnelmissa jään odottamaan tytön huomisia synttäripippaloita…

1030734_leaves_in_red_11.jpg718583_candle_with_flowers1.jpg686579___flower__1.jpg949016_colored_branches_1.jpg

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Thursday, July 10th, 2008 at 21:19 and is filed under Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply