Pahinta ja parasta
Teempä minäkin tämän ajan kuluksi, kun niin monessa paikassa olen tähän törmännyt. Teen tämmösen yhdistetyn pahinta/parasta version.
PAHINTA JA PARASTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:
1. Nimessäni:
- Se, että kutsumanimeni on toinen nimeni. Aina saa olla selittämässä, että olen Milla, enkä Suvi, kuten ensimmäinen nimeni antaa olettaa.
- Tykkään nimestäi muuten.
2. Kasvoissani:
- Mustat silmänaluset, tai oikeastaan ympärykset. Näytän ihan haudasta nousseelta ilman meikkiä ja yleisesti ottaen väsyneeltä. Leveät leukaperät.
- Poskipäät, hieman kissamaiset silmät ja huulet.
3. Vartalossani:
- Olen ns. hoikka läski. Onneksi asiaan on tulossa muutos, mahtavan kuntoilupäätöksen myötä.
- Olen selvinnyt suht hyvin raskauksistani. Vaikka kiloja on tullut paljon, imettämällä ne ovat sitten lähteneetkin.
4. Luonteessani:
- Valitan turhasta. Varsinkin läheiseni saavat kärsiä tästä luonteenpiirteestä.
- Olen kuitenkin yleensä iloinen ja suhtaudun asioihin huumorilla.
5. Vaatekaapissani:
- Kaikki vaatteet eivät ole ihan omaa tyyliäni ja toisealta en kuitenkaan raaski luopua vaatteista, joita en ikinä käytä. Teen välillä virheostoksia.
- Kirppislöydöt, joita olen tehnyt viime aikoina. Mikä siinä onkaan, että jos vaatteen on saanut halvalla tai ilmaiseksi, se on paljon kivempi kuin uutena kalliilla ostettu.
6. Kotonani:
- Lelut lojumassa joka ikisen huoneen lattialla. Tyylittömyys. Olis kiva kun ois rahaa ja vois uudistaa (lähes) koko sisustuksen.
- Sohva, missä tykkään istua. Memmin oma huone, mihin rojut saa piiloon (ainakin siivouspäivän ajaksi).
7. Työssäni:
- Olen kotiäiti, eli töissä lähes 24/7. Pahinta on työn rankkuus. Se vaatii kärsivällisyyttä, jota minulla ei tunnu välillä olevan tippaakaan. Huono palkka. Vapaa-ajan puute.
- Saan olla lasteni kanssa ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän. Tykkään olla kotona.
8. Ystävissäni:
- Ei mitään vikaa. Paitsi se että osa asuu liian kaukana (mutta tästä voin syyttää itseänikin).
- Ovat vaan niin rakkaita. Kaukana asuminen on vielä lisännyt tunnetta.
9. Perheessäni
- Hmm…uhmaikä!
- Minulla on ihana perhe ja olen perheenjäsenistäni onnellinen joka ikinen päivä. Lapset ovat maailman ihanimpia tapauksia ja puolisokin ihan kiva. ;) Vanhemmat myös ovat hyvin rakkaita.
10. Harrastuksissani:
- Niiden kalleus.
- Liikunnasta tulee hyvä mieli ja bloggaaminen on kivaa.
11.Kumppanissa?
- Työajat. Tykkäisin semmosesta 8-16 meiningistä enemmän. :D
- Ihana isi.
12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
- Paskan haju!!! Kenkäfetissi, kun pitää terottaa kynsiä kenkiin.
- Onhan ne välillä ihan kivojakin…
13. Kielenkäytössäni:
- Keksin höpsöjä sanoja ja kopioin niitä muilta. Tämä voi kai olla positiivistakin.
- Ks. edellinen.
14. Musiikkimaussani:
- Sitä ei ole. Kuuntelen tosi vähän musiikkia ja en oikeastaan tiedä, tykkäisinkö jostain toisenlaisesta musiikista enemmän.
- Tykkään monenlaisesta musiikista.
15. Kotikaupungissani:
- Niin paljon nähtävää ja itsellä niin vähän aikaa.
- Kaunis, monipuolinen kaupunki.
16. Ruokavaliossani:
- Tykkään liikaa herkuista ja voisin syödä vaikka paketillisen jäätelöä kerralla. Soijatuotteiden tilalle vois keksiä jotain uutta.
- Syön kuitenkin melko terveellisesti.
17. Lapsissani:
- Se uhmaikä! Lasten mukana tulee myös pelko. Saan loppu elämäni pelätä lasten puolesta.
- Maailman ihanimpia (kun nukkuvat ;)). Rakkainta, kalleinta ja tärkeintä maailmassa. Yhteiset hymyt, naurut ja muiskut äidille. En tiedä, missä olisin ilman lapsiani. Varmaan ihan hukassa (kuten joskus totesin).
18. Naapureissani:
- Yläkerran naapuri piti ainakin alkuvuodesta bileitä yömyöhään. Ei kiva. Alakerran naapurista tulee aina aivan ihana ruuan tuoksu, ja sit käy itseä ärsyttämään kun ei saa yhtä ihanan tuoksuista ruokaa.
- Alakerrassa asuu Memmin kummi. :)
19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
- Rahattomuus ja krooninen väsymys, pätkittäisten öitten takia.
- Olen kuitenkin onnellinen.
20. Tulevaisuudessa:
- Pelottaa opiskelun ja lastenhoidon yhdistäminen.
- Kaikki tuleva, mistä ei ole tietoa.
Saa tehdä ken tahtoo.
This entry was posted on Friday, May 29th, 2009 at 10:00 and is filed under Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.