banneri
22 lok

Odottelua, odottelua…

Hmph…Täällä ollaan edelleen. Viikkoja tänään 40+3 ja neuvolassa käyty, taas kerran. Kaikki hyvin, mutta jalkoja vaan turvottaa niin kamalasti. Tunnen itseni iltaisin ihan norsuksi näine pökkelöjalkoineni. Ihanaa.

Äitinikin saapui jo sunnuntaina tytönhoitoavuksi. Toivotaan, että kahden viikon loma riittää ja päästään sinä aikana synnyttämään. Vauvaa varten alkaa olla kaikki jo valmiina. Sairaalakassi itselle pakattuna. Vauvan kotiutumisvaatteet ja vaipat valittuna, pitäis siirtää ne vaan johonkin kassiin odottamaan kotiutumispäivää (voi kumpa se koittaisi pian). Vauvan sänky pitäis myös kasata, mutta sen nyt mies voi tehdä vaikka sillä aikaa kun itse olen sairaalassa.

Pääsin jopa tänne työhuoneen koneelle kirjottelemaan ja sain siis myös pari kuvaa laitettua.

Isomummi neuloi tulevalle lapsenlapsenlapselleen (huh, mikä sana) tämmösen ihanan unipussin ja tumput alpakka-langasta.

unipussi

Itse olen saanut aikaan parit villapöksyt.

villikset

Vihreät jo tekovaiheessa kerran täällä blogissa vilahtivatkin.

Asunto on edelleen vähän keskeneräinen. Olkkarista ja keittiöstä puuttuu oikeat verhot. En edelleenkään ole kolmen vuoden etsinnän jälkeen löytänyt THE verhoja keittiöön. Minulla on niin selvä visio, minkälaiset niiden tulisi olla, ettei mistään ikinä löydy sopivia. Tytön huone kaipaa vielä kirjahyllyä, mutta muuten alkaa olla valmista. Mummi ja ukko ostivat tytölle ihanan vihreän ryijymaton ja itse löysin netistä aivan ihanaa sammakkoprinssi-kangasta verhoihin. Kankaanjämistä ompelin vielä pari koristetyynynpäälistä tytölle.

tyynyt

Nyt tyttö kaipaa jo äitiä nukutuspuuhiin, joten jäämme odottelemaan josko ensi yönä jo päästäis synnyttämään. Saunaan aion painua heti kun tytön saan untenmaille.

Jätä vastaus




Powered By Desing By Sun Monkey Copyright Magian Maailma © 2008