Neuvolakuulumisia ja vähän muutakin

Lääkärineuvolassa käyty ja neidin uudet mitat: 7115 g ja 62,5 cm. Kaikki muutenkin ok.

Isomman neidin vaipattomuus on saanut vähän takapakkia. Monta viikkoa jo meni, ettei olis vaippaa tarvittu ollenkaan. Toissayönä oli käytössä ns. “harjotteluvaippa”, joka on ollut nyt päällä noin viikon ajan, ja lakanat meni vaihtoon. Viimeyönä olin uhkarohkea ja jätin vaipan pois kokonaan, vuorasin sängyn vain pyyhkeellä. No, yöllä taas vaihdettiin lakanoita. Ihmeellistä, kun kuitenkin niin pitkään jo oli kuivat yövaipat. Heti kun kerran sattuu vahinko, niin tietenkin sattuu myös uudestaan. Päiväkuivahan neiti on ollut jo viime syksystä asti.

Muuten tuo tyttö on kyllä kasvanut niin isoksi. Itse pukee ja syö (yleensä, no välillä iskee vauvatus ja äitin pitää syöttää) ja nyt on jo yli viikon verran käynyt ihan yksin nukkumaan iltasadun ja -pusun jälkeen. Ennen aina piti pitää kädestä kiinni ja nukuttaa. Siinä meni illat rattosasti, kun joskus saattoi mennä tuntikin ennen kuin neiti suvaitsi nukahtaa. Nyt ehtii illalla tehdä muutakin ja se on tietysti vaan plussaa äidille.

memmir

Memmi söpönä serkun ristiäisissä.

Tänään kävimme keskustassa kahvittelemassa ja ostamassa pyykinpesuainetta Ruohonjuuresta. Siinä sitten extempore päätimme mennä myös syömään. Kasvispastaa syötiin ja sillä määrällä olisi kyllä ruokkinut koko perheen varmaan viikoksi eteen päin, oli sen verran isot annokset, huh. Mutta hyvää oli ja mielikin piristyi. Ruohonjuuresta olisin halunnut vielä hahtuvalankaa villapöksyjä varten, mutta eihän siellä ollut kuin tylsiä värejä, niin jäi ostamatta. No säästyipä rahat.

Nyt tuo isompikin tuolta rattaista heräilee, joten täytyy mennä vissiin nostamaan pois ja laittaa lastenohjelmat pyörimään, heh.

Aiheeseen Liittyvät Linkit

    Share and Enjoy:
    • Digg
    • Sphinn
    • del.icio.us
    • Facebook
    • Mixx
    • Google Bookmarks

    This entry was posted on Thursday, February 19th, 2009 at 17:20 and is filed under Sitä sun tätä, Vauva. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

    2 Responses to “Neuvolakuulumisia ja vähän muutakin”

    1. February 21st, 2009 at 17:19

      Inka says:

      Ihana kuva Memmistä :)

    2. March 9th, 2009 at 15:33

      Laura says:

      Oi, teidänkin tytteli on jo yli 7 kiloa! Hyvin syöneitä nämä meidän lokakuiset…:)

    Leave a Reply