Mahapöpö ja kuulumisia

Olen ollut tämän päivää toipilaana. Eilen iski jonkin sortin mahapöpö joka kyllä taisi mennä nopeasti ohi. Hiukan on vielä ollut heikko olo ja ruokahaluttomuutta ilmassa. Toivottavasti ei tartu muihin perheenjäseniin.

Tämä viikko on ollut muuten melko samanlainen kuin yleensä. Maanantaina kävimme keskustassa kahvittelemassa koko perheen voimin. Noista maanantai- ja perjantaikahvitteluista on tullut jo jonkinsortin perinne meidän perheessä. Samalla saa vähän liikuntaa kun kävelee keskustaan ja takaisin, yhteensä matkaa tulee noin 5km. Muuten kun on tuo liikunnan harrastaminen vähän jäänyt. Ensi syksynä kyllä aion suunnata ainakin sinne astanga joogaan, vihdoin! Maanantaina tuli ostettua myös uudet kevätnilkkurit. Olen ilmiselvästi kaupunkilaistunut, kun ostelen kenkiä harvasepäivä.

Eilen käytiin kaverien kanssa perhekahvilassa. Kivaa kun Memmikin pääsee touhuamaan muitten lasten kanssa. No jaa, yleensä se on kyllä sitä, että Memmi sanoo “äiti voisitko tehdä sitä ja tätä ja tuota…” ja äitihän ei tietenkään jaksa. Ja aina kun pitäis lähteä kotiin päin löytyy kaikkein kivoimmat leikit. Ainiin ja olenko kertonutkaan, että laitoin neidille kerhohakemuksen ensi syksyksi. Kerho olisi kaksi kertaa viikossa, 2,5h kerrallaan, tuossa ihan lähellä olevassa päiväkodissa. Toivon todella että saatais paikka.

Maanantaina meillä olisi 5kk neuvola ja tiistaina alkaa kirppispöytävuokra. Huh, viikonloppuna siis hirvee  hinnottelu-rumba edessä. Toivottavasti menee vaatteet kaupaksi.

Nyt alkaa pienempi neiti kaivata viihdytystä, taitaa väsymys jo painaa. Muut meni saunaan ja itsekin ajattelin piipahtaa nopeasti kohta, jos suihku vaikka hiukan piristäis tätä olotilaa. Toivottavasti huomenna jo olis tauti selätetty!

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Wednesday, March 25th, 2009 at 20:19 and is filed under Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply