Kirppistä ja kahvittelua.

Huh huh. Tänään on ollut rankka päivä. Heti aamusta suunnistin kippikselle viemään kamoja. Selvisin jopa perille autolla, mutta parkkimittarin kanssa meinasi jo heti tulla ongelmia. Onneksi paikalle sattui kiltti nainen joka vaihtoi minulle pienempää rahaa, ja sain parkkimaksun maksettua. Tavaroitten lajittelussa ja järjestelyssä meni aikaa ja tajusin sitten, että parkkiaika on loppunut. Kauheella kiireellä autolle siis ja unohdin ottaa lisää hintalappuja. Ei ollut onneksi vielä sakkolappua ilmestynyt ikkunaan.

Kirppiksellä käynnin jälkeen suuntasin postiin hakemaan pakettia. Inhottavaa kun meidän lähiposti siirtyi tuonne paljon kauemmaksi, niin siinäkin reissussa meni puolituntia, aiemmin olisin selvinnyt varmaan 10 minuutissa.

Sen jälkeen kävin kiireesti kotona hakemassa tyttöset mukaan ja lähdettiin taas keskustaan, tapaamaan maailmanmatkaaja nettituttua, jota en ollut aiemmin tavannutkaan, ja erästä toista kaveria. Tällä kertaa mentiin bussilla. Käytiin kahvilla ihanassa kahvilassa. Siellä oli sisustuksena antiikkisia sohvia ja pöytiä, ja raikkaan värisillä seinillä älytön määrä tauluja. Musiikki soi melko kovaa. Oikein viihtyisä paikka siis. Kahvilaaduissa oli valinnanvaraa ja syömäpuolikin oli kohdallaan.

Kahvittelun jälkeen käytiin vielä kaupoilla pyörimässä, olis ollut vaikka mitä kivaa, mutta hillitsin itseni. Sitten haettiin kirppikseltä vielä niitä hintalappuja. Pöytä näytti ainakin vähän tyhjentyneen. Kotona jatkoin hinnoittelurumbaa, mutta nyt taitaa olla suurin osa hinnoiteltu. Huh. Nyt vielä iltapalaa. Toivottavasti tuo Aamu-neitikin jaksaa nukkua, eikä pyöri ja hyöri tuntitolkulla keskellä yötä, niin kuin nyt parina edellisenä yönä on tehnyt.

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Tuesday, March 31st, 2009 at 18:30 and is filed under Kirppikset, Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply