Kikkailua
Hauskaa oli…

Pitäsköhän jonkun otsis leikata?
Äiti sai MUISKUN.
Pom-pom-pomppaan…
Tänään oli tosiaan Memmin kerhon “joulujuhla”, olivat leiponeet pipareita. Vähän harmittaa, kun Memmin paras kerhokaveri lähtee tammikuussa päiväkotiin, eikä siis varmaan nähdä ainakaan vähään aikaan. Muutenkin ryhmästä lähtee tosi moni pois. Toivottavasti tulis uusia kivoja sitten tilalle.
Illalla leivottiin vielä kotonakin pipareita. Niitä tuli syötyä ehkä vähän liikaa. Huono olo. Saattaa kyllä johtua flunssastakin, joka on vaivannut minua sunnuntaista lähtien. Paranemaan päin jo, joten huomenna mennään perhekahvilaan riisipuurolle. Jouluiset meiningit vähän joka puolella.
“Unikoulu” muuten on tuottanut tulosta. Neiti ei herää yöllä enää sataa kertaa. Välillä kyllä saattaa sitten kukkua sen kaksi tuntia keskellä yötä. Sitä teki isompikin sillon tuon ikäisenä. Aina jos nukkui yli kolmen tunnin päikkärit, kukuttiin yöllä tunti tai pari. Olen nyt kuitenkin tyytyväinen kun yösyötöistä päästiin. Tai no, ottaa neiti vielä ne aamuhuikat 6-7 aikaan. Yksi yö söi jo viideltä, kun en enää jaksanut sitä kukkumista. Ehkäpä tämä omakin univelka pikkuhiljaa helpottaa. Tällä hetkellä kyllä ei tunnu virkeämmältä. Olenkin ihmetellyt, että miten, kun saa nukkua yöllä pitempiä pätkiä, on aamuisin ja päivisin väsyneempi. Omituista. Onneksi kohta on joulu ja sittenhän se päivä taas alkaa pidetä. Saadaan taas valoa kevättä kohti. Ihanaa! Vielä kun pääsis kunnon joulutunnelmaan…
This entry was posted on Wednesday, December 16th, 2009 at 22:11 and is filed under Kuvattua, Lapset, Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.
December 17th, 2009 at 17:28
Ihanan aurinkoisia kuvia! :)
December 18th, 2009 at 17:12
Nuo tyttöset on välillä aurinkoisiakin. :D
December 20th, 2009 at 22:40
Kivan iloisia kuvia! :-) Toivottavasti yokukkumisen kanssa helpottaa piakoin! Meillakin Alisa (2v.)herailee silloin talloin aamuyosta udeampaankin kertaan ja vaikka nukahtaakin yleensa saman tien, kun kayn vaan peittelemassa uudelleen sankyynsa, niin kylla se unen katkoilu tuntuu sitten seuraavana paivana. Mutta eikohan se mene sitten ian myota ohitse. Mukavaa joulun odotusta!!