Kaveri vuosien takaa vieraisilla

Tänään saimme vieraita. Vanhan lukiokaverini, jota olin edellisen kerran nähnyt sattumalta pari vuotta sitten. Hassua, miten aina ystäviä tavatessa tulee tunne, että edellisestä kerrasta on vain hetki, vaikka aikaa olisi kulunut paljonkin. Leivoin meille mustikkavadelma-piirakan, josta on tullut suosikkini. Se on helppo ja nopea valmistaa sekä vielä älyttömän hyvää!

marja

Helppo ja nopea marjapiirakka (vegaaninen ohje)

pohja:

150g margariinia

2 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl vettä

päälle marjoja oman maun mukaan (itse laitoin yhden pussin, 200g, kaupan pakastemustikoita ja yhden pussin vadelmia)

2 rkl perunajauhoja ja 2rkl sokeria

Nypi margariini ja kuivat aineet sekaisin, lisää vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Levitä taikina uunivuokaan. Lisää taikinan päälle perunajauhot ja marjat sekä vielä vähän sokeria. Paista uunin keskiosassa, 200 asteessa, noin 30 min.

Kaveri toi tuliaisiksi ison Fazerin sinisen suklaalevyn. Namnam. Esikoinen hoiti viihdyttämisen, esittelemällä lelujaan. Kivaa oli ja piirakkakin maistui. Otetaan varmasti pian uudestaan.

syoty

Aiheeseen Liittyvät Linkit

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Wednesday, February 18th, 2009 at 15:40 and is filed under Reseptit, Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

2 Responses to “Kaveri vuosien takaa vieraisilla”

  1. April 2nd, 2009 at 18:20

    Tuttu says:

    Tää on kyllä hyvä ja varsinki pohja. Vielä ku muistaa voidella vuoan! :)

  2. April 2nd, 2009 at 19:08

    Magia says:

    joo, vuoka kannattaa voidella, jos haluaa saada piirakan irti. itse en vuokien voitelua harrasta, ja sen kyllä huomaa… XD

Leave a Reply