Hengissä ollaan…
…jotenkin vaan sanat hukassa. Ja ehkä vähän voimatkin. Mikä lie kaamosmasennus?
Viikonloppuna oltiin miehen mummon hautajaisissa kotikonnuilla. Tehtiin ihan pikainen reissu, perjantai-iltana oltiin perillä ja eilen ajeltiin jo kotia aika ajoissa, niin ei ehditty kaikkia rakkaitakaan tavata. No jouluna sitten taas. Siellä oli muuten jo ihan jouluinen sää. Ainakin verrattuna tähän vesikeliin.
Sain villasukkia kaksin kappalein (toisiin tosi pitkävartisiin ostin itse langat ja pyysin mummia neulomaan) ja lapsoset saivat söpöt lapaset iso-mummilta. Pääsivät heti käyttöön. Aamu sai myös myöhästyneitä synttärilahjoja mummilta. Kuvia ei nyt tähän hätään ole, koska mies vei läppärin mennessään tänään ja joudun bloggaamaan tältä pöytäkoneelta, jota en osaa edes kunnolla käyttää.
Perjantaina oli Aamun ensimmäinen hammashoitaja-käyntikin. Ylös on tulossa etuhampaat, joten taitaa yövierotus, unikoulu ja äidin paremmat yöunet taas vähän viivästyä. Neiti onkin heräillyt nyt monena yönä tosi tiuhaan, kun ikeniä kutittaa. Kylässäkin ollessa heräsi varmaan tunnin välein. Huoh! Äsken nukuin päikkäreitä. Aamua nukuttaessa torkahtelin, mutta heti kun sain neidin sammumaan omaan sänkyynsä, ei oma uni enää tullutkaan. No näillä mennään.
Jospa sitä illalla lämmittäisi vaikka saunan ja polttaisi syksyn ensimmäiset kynttilät. Huomenna ehkä tiedossa pyykinpesuaineputelien täyttöä ja uniteevarastojen kartuttamista Ruohonjuuressa. Toivotaan myös, että keskiviikkona Memmillä on kerhossa kavereita paikalla, eikä tartte olla yksin hoitajien kanssa, niin kuin tänään. Hyvin tuo viihtyi silti.
This entry was posted on Monday, November 16th, 2009 at 15:32 and is filed under Lahjukset, Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.
November 16th, 2009 at 20:58
Voi, kovasti voimia ja jaksamista rankkaan arkeen. Mutta villasukat monesti pelastaa…:) <3
November 17th, 2009 at 17:02
Kaipaan tosi paljon Ruohonjuurta, en ole loytanyt mitaan vastaavaa kauppaa taalta Puolasta :/ Itsellanikin on vahan sama juttu nyt, etta tekstia ei meinaa oikein tulla ja paivityksia blogiin ilmaantuukin vahan harvemmin entiseen verrattuna. Varmaan se on tama lisaantyva pimeys tosiaan. Paljon voimia sulle arkeen!
November 18th, 2009 at 16:43
Kiitos Laura ja Sonja. <3