Aika kuluu kuin siivillä

No nyt on joulut ja uudetvuodet vietetty, ja ne menikin oikein hujauksella. Jouluaatto vietettiin kotona perheen kesken herkutellen ja lahjoja availlen. Ja mitä olisikaan kotiäidin jouluaatto ilman pyykin pesua ja pakkaamista. Joulupäivänä nimittäin suuntasimme yli 300 kilomerin päähän Itä-Suomeen vanhempieni luokse. Tapanina käytiin miehen äidillä. Lauantai oli melko rentoa ystävien tapaamisaikaa ja sunnuntaina vuorossa oli nimiäiset. Pieni sai nimen ja neljä ihanaa haltijakummia elämän tietään turvaamaan. Mukana juhlissa oli myös esikoisen pari kummia sekä uusien kummien lapsia, joten meno oli melkoinen. Illalla kylään saapuivat vielä kaksi isomummoa sekä -ukko ja isoeno. Lahjoja tuli valtavasti ja ehdimme jo miettiä, mahtuuko koko satsi edes tilavaan perheautoomme (Peugeot 206). Maanantaina palasimme Tampereelle. Oli mukavaa olla reissussa, mutta myös ihanaa palata kotiin. Uutena vuotena ihmettelimme rakettien räiskettä ja itse olin unten mailla jo klo23.30. Eli se siitä vuodenvaihteesta.

Vauva on kasvanut ja kehittynyt valtavasti. Pitkällään ei sylissä viihdy enää yhtään vaan pystyyn on päästävä. Masuvaivat ovat onneksi historiaa ja tyttö on oikein hyväntuulinen ja väläyttää ihanan hymyn, kun joku hänelle juttelee tai muuten viihdyttää. Kovasti juttelee ja seuraa maailman menoa. Kokonaisuudessaan ihana pakkaus!

millavauva

Kuvassa äiti ja pieni tapaninpäivänä.

hymy1

Ensimmäinen hymykuva.

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Tuesday, January 6th, 2009 at 14:48 and is filed under Sitä sun tätä, Vauva. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply