Lomaltapaluu
No nyt on lomailut lomailtu, tai no oikeastaan jo sunnuntaina loppui miehen loma ja palasi töihin. Eilen vielä vietettiin vapaapäivää. Pitkästä aikaa itsellä on ollut levännyt olo. Ihan omituista kun ei ole ihan rättipoikki koko ajan. Kannatti siis ottaa lomalla rennosti ja nukkua niin paljon kuin mahdollista. Oma osansa on tietysti silläkin, ettei Aamu enää heräile yöllä kuin pari kertaa ehkä.
Sain äidiltäni kokeiluun piikkimaton (joka jäikin meille ihan kokonaan). En ehtinyt vielä edes haaveilla omasta matosta, hyvä että olin kuullutkaan koko vehkeestä, jostain naistenlehdestä taisin juuri aiheesta lukea, kun äitini jo toi maton meille kyläilyreissullaan. Yantramattan tuo on merkiltään, ruotsalainen ilmeisesti. Olen sillä nyt makoillut 10 minuuttia päivässä, viime viikonlopusta lähtien. Pikkuhiljaa voin aikaa pidentää 20 minuuttiin jne. Ja voin kyllä sanoa, että makoilun jälkeen todellakin on pirteämpi olo. Joillakin maton käyttö ja rentoutuminen tekee sen, että heti käytön jälkeen väsyttää. Yöunissa en vielä ole havainnut suurempaa muutosta (paitsi tietysti tämä yleinen pirteämpi olotila). Parina yönä olen jopa nukkunut huonosti, mutta siihen on kyllä syynä myös se, että lapset ovat nukkuneet huonommin. Saapa nähdä, aion kyllä jatkaa maton käyttöä. Jospa se toisi helpotusta niska- ja hartiavaivoihinikin.
Toteutin myös yhden uudenvuodenhaaveistani. Ilmoittauduin työväenopiston astanga jooga -kurssille. Aion siis olla hurja ja nousta joka perjantai ajoissa, jotta olen kello 8 pirteänä joogaamassa. :D Tuo ajankohta oli ainut joka varmasti sopi miehen työaikoihin. Kyselin jo myös Tampereen astangajoogakoululta, voinko osallistua heidän alkeistunneilleen.
Nyt odotellaan että ilma ulkona vähän lämpenisi, niin päästään sitten vaikka testaamaan niitä Memmin uusia luistimia. Ja olis se ihan kiva muutenkin tareta pistää nokkansa ulos ovesta. Alkaa täällä sisällä olo jo vähän tympästä…
This entry was posted on Thursday, January 7th, 2010 at 12:41 and is filed under Sitä sun tätä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.