Noniin, nyt on juhlat juhlittu ja tyttö kellistetty petiin. Tarjottaviksi juhliin tein kanttarellipiirakkaa Vegaanin keittokirjan ohjeen mukaan, itämerenpiirakkaa Vauva-lehdessä kerran ollutta ohjetta mukaillen, porkkanakakkua Vegaanin keittokirjan ohjeen mukaan, paitsi että tein kahdenlaista kuorrutetta, tuorejuusto ja mokka, jotka oli eri ohjeista otettu, sekä autokakun Ruokaohjeita ja herkkuja a’la Marie-sivulta löytynyttä ohjetta mukaillen.
Kanttarellipiiras
pohja:
100 g kasvismargariinia
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
suolaa
tilkka vettä (tai soijamaitoa)
Nypi kuivat aineet sekaisin. Sekoita sen verran nestettä joukkoon, että saat taikinasta tasaisen ja hyvin levittyvää. Levitä taikina piirakkavuokaan.
täyte:
3 sipulia
0,5 litraa sieniä (käytin siis kaupan pussiin säilöttyjä kanttarelleja)
1 rkl paprikajauhetta
yrttisuolaa
tilkka soijamaitoa
öljyä paistamiseen
Pilko sipulit ja sienet. Paista niitä öljyssä pannulla. Anna sienistä irronneen nesteen kiehua pois, enne kuin maustat. Lisää paprikajauhe ja anna paistua hetki. Mausta yrttisuolalla. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja lusikoi hieman soijamaitoa täytteen päälle. Paista 200 asteessa n. 25 min.
Välimerenpiiras
pohjan tein samoin kuin kanttarellipiiraassa
täyte:
300 g pakastepinaattia
2 sipulia
2 rkl kasviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 tl muskottipähkinäjauhetta
n. 8 kirsikkatomaattia
100 g fetajuustokuutioita
1/2 dl pinjansiemeniä
soijamaito munamaidon korvikkeena (2 dl vettä 0,75 dl soijajauhoja)
Pilko sipuli. Kuullota sipulia öljyssä pannulla. Lisää pinaatti ja paista, kunnes kaikki neste on haihtunut. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Halkaise kirsikkatomaatit ja valuta juustokuutiot. Levitä pinaattisipuliseos piirakkapohjan päälle, asettele päälle tomaatinpuolikkaat ja fetakuutiot. Kaada päälle soijamaito ja viimeistele pinta pinjansiemenillä. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 40 min.
Valitettavasti en saanut suolaisista piirakoista kuvaa.
Porkkanakakku tuorejuusto- ja mokkakuorrutteilla
(tein kaksinkertaisen annoksen pellille, joten kakusta tuli hiukan muhkeampi)
100 g kasvismargariinia
2 dl fariinisokeria
2 porkkanaa raastettuna
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
sitruunan raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja (kaksinkertaiseen taikinaan laitoin vain 6dl jauhoja, koska sekin teki taikinasta jo suht jäykkää)
Sulata margariini ja sekoita kuivat aineet joukkoon. Lisää porkkanaraaste ja sitruunan kuori. Levitä taikina pellille. Paista 200 asteessa n. 30 min.
Tuorejuustokuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
45 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta
Vatkaa kaikki aineet tasaiseksi seokseksi. Levitä kakun päälle ja ripottele pinnalle mantelirouhetta.
Mokkakuorrute:
2 dl tomusokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl sulatettua voita
kylmää kahvia
mantelirouhetta
Sekoita aineet tasaiseksi seokseksi. Levitä kakun päälle ja ripottele pinnalle mantelirouhetta.
Autokakku
pohja: (tee kaksi kertaa)
4 munaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja (tai vehnäjauhoja)
1/2 dl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet sihdin läpi lastalla nostellen ja käännellen, taikinaa vatkaamatta. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista 225 asteessa n. 6-8 min. Ota uunista ja kumoa toiselle sokeroidulle leivinpaperille. Irrota toinen leivinpaperi varovasti pohjasta ja anna jäähtyä.
täyte:
1 l tuoreita mansikoita murskattuna hilloksi
n. 3 dl vaniljakastikeaineksesta valmistettua vaniljatäytettä (pakkauksen ohjeen mukaan) (olisin ostanut vaniljacreemijauhetta, mutta en semmoista kaupasta löytänyt, joten tyydyin vaniljakastikejauheeseen, josta syntyi creemimäinen täyte)
Leikkasin kääretorttupohjat paloiksi, joista kasasin ja veistelin auton muotoisen kakun. Kostutukseen käytin maitoa ja täytteeksi levitin mansikkahilloa ja vaniljatäytettä.
Kuorrutin kakun elintarvikeväreillä värjätyllä kermavaahdolla. Renkaat muotoilin lakumatoista.


24-vuotiaan kotiäidin mietteitä elämästä. Jätäthän kommentin merkiksi käynnistäsi. :)
