Näitä ei kannata kokeilla..
Näitä ei kannata kokeilla jos on herkkulakossa. ;) Tai no myslipatukat on ehkä terveellisempiä, kuin kaupan vastaavat. Joten jos aikomuksena on joka tapauksessa herkutella myslipatukalla, kokeile näitä! Ohjeen löysin alkuvuoden Trendistä.
Myslipatukat
2 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pekaani- tai saksanpähkinöitä (pilkoin pähkinöitä hiukan)
2 rkl voita
1/2 dl hunajaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
ripaus suolaa
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kuivattuja omenoita pieninä paloina
Sekoita kaurahiutaleet, -leseet, pähkinät ja siemenet keskenään ja laita uuninpellille ja uuniin paahtumaan 200C noin 10 minuutiksi.
Kiehauta voi, hunaja ja mausteet kattilassa.
Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä leivinpaperille. Käännä leivinpaperin sivut seoksen päälle ja painele (“nuiji”) littanaksi ja tiiviiksi. Anna jähmettyä kolme tuntia (itse laitoin levyn jääkaappiin, niin jähmettyi nopeammin). Leikkaa patukoiksi ja säilytä jääkaapissa (ellet satu syömään patukoita niin nopeasti, ettei jää mitään säilytettävää).
Toinen tänään testaamani resepti löytyi Yhteishyvän Ruokamaailma-liitteestä. Olen keksifani.
Kinuskiset viipalepiparit
200 g margariinia
11/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl valmista kinuskikastiketta (laitoin vähemmän kun kerkesin syödä jo osan)
6 dl vehnäjauhoja (laitoin 2 dl spelttijauhoja ja 4 dl hiivaleipäjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita taikinaksi. Tee uunipellille, leivinpaperin päälle kaksi taikinatankoa ja litistä hieman. Paista 200-asteessa noin 20 min. Leikkaa tangot hieman jäähtyneinä ja anna jäähtä pellillä. (Kannattaa vahtia, omani meinasivat palaa, vaikka eivät olleet edes 20 min.)
This entry was posted on Sunday, May 2nd, 2010 at 20:50 and is filed under Reseptit. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.


