Pakettia toisen perään

Tänään posti toi Aamu-neidin uuden-vanhan toppapuvun. Kiva on. :)

toppa

Posti toi myös arvontavoittopaketin, joka sisälsi vähän muutakin kivaa (Ketun askarteleman taideteos-kirjeen Memmille, ihanan “norometrin”, reilua tummaa suklaata ja itse kuivatettuja omenarinkuloita, nam). Kiitos Inkeroiselle. <3

inkeroinen

Tarkoituksenani oli mennä salille pitkästä aikaa, mutta kaikki urheiluhousut olivat pesussa, joten jäi sekin sitten. Tämä huonosti nukkuminen ja väsymys tekee sen, ettei meinaa riittää energia kuntoiluun, ja se harmittaa. Käytiin kuitenkin kaupungilla synttärilahjaostoksilla, lasten kavereilla on lauantaina tuplasynttärit (1 ja 3 v.), jonne meidät on kutsuttu. Kivaa, saadaan kakkua. :D Ostettiin myös ruskeaa ja vaaleanpunaista lankaa Memmin pipoa varten. Kyllä otti päähän, kun muistin, että kotona oli jo valmiiksi (vielä paremman sävyistä) vaaleanpunaista lankaa.

Se Memmin ja isin sunnuntainen elokuvareissu meni muuten oikein hyvin. Memmi oli ihan innoissaan ja oli jaksanut hyvin katsoa koko elokuvan. Olipa neiti saanut elokuvista hauskan mansikkapiponkin, joka on ollu nyt päässä joka päivä. Sopii neidille hyvin.

mansikkap

Nyt iltapalaa ja miehen nimpparikeksejä. Jos tämä inhottava päänsärkykin vaikka haihtuisi ennen nukkumaan menoa.

ps. Tänään on vielä mahdollisuus osallistua syysarvontaani. Tämän päivän reissulta pakettiin löytyi vielä luomu appelsiini suklaata. ;)

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Tuesday, September 29th, 2009 at 18:45 and is filed under Arvontaa, Lapset, Ostokset. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

2 Responses to “Pakettia toisen perään”

  1. September 30th, 2009 at 10:14

    Sonja says:

    Voi kun suloinen mansikka-pipo! Nuohan on jo ihan nostalgisia, muistan itsekin lapsena pitäneeni tuollaista! :)

  2. September 30th, 2009 at 17:33

    Magia says:

    Tuo on kyllä söpö, muistan itsekin nuo jo ala-asteajoilta. :D

Leave a Reply