Äitienpäivää ja kirppistä
En ehtinyt eilen kirjotella, mutta myöhästyneet äitienpäiväonnittelut kaikille äideille! <3
Meillä oli ihan mukava ja rento äitienpäivä. Aamulla sain nukkua pitkään, kunnes tytöt tulivat herättämään. Sain hienon kortin ja mies leipoi meille lounaaksi lettuja.
Sitten rentouduttiin sohvalla pötkötellen. Tytöt kävivät päiväunille ja minä pääsin viettämään omaa aikaa bodycombattiin (olikin kyllä mahtava treeni puolen vuoden tauon jälkeen, huh, joka paikkaan koskee!). Kotiin tullessa keittiössä odotti pizza, ja Memmin toivomuksesta leivottiin vielä “kääretorttukakku”.
Eli onnistunut äitienpäivä kaiken kaikkiaan. :)
Tänään kävin tyhjentämässä kirppispöytää. Ihan kivasti meni tavaraa, eikä kotiin tullut kuin vähän yli säkillinen. En ilmeisesti osannut hinnoitella lastenvaatteita vieläkään tarpeeksi halvoiksi. Omista vaatteista meni suurin osa ja kengistäkin vain yhdet palasivat kotiin. Tulihan sitä kuuden päivän aikana itsekin osteltua kaikenlaista, mutta plussalle jäätiin reilusti. Tässä ostoksia:
Tämän ostin itseasiassa jo pari viikkoa sitten, Memmille samanlainen perhoshuppari, minkä Aamu sai pääsiäisreissulta.
Itselle pirtsakka, ylhäältä löysä ja lantiolta tiukka paita.
Lisäksi ostin vaaleahkot, kapeat farkut, mutta niistä ei ole kuvaa. Heti pääsivät lempparien listalle. :)
Viime viikolla sain ostettua myös vähän vaatetta salille. Kahdet housut, topin ja paidan ostin. Ihanaa kun ei enää tarvitse miettiä mitä kummaa laittaa päälle, kun se ainut salille sopiva kulahtanut t-paita on pesussa. Lisäksi ostin kevät/kesäkengät. Yritin etsiä ballerinoja, mutta mitkään ei oikein sytyttäneet ja hinnatkin oli aika kovia. Ostin sitten nämä:
Apple Greenin mustat poposet pienellä korolla.
Onkos lukijat tehneet kivoja kirppislöytöjä viime aikoina?
Aurinkoista ja lämpöistä viikkoa kaikille!
This entry was posted on Monday, May 10th, 2010 at 17:48 and is filed under Juhlan aika, Kirppikset, Lapset, Ostokset, Vaatteet. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.







May 10th, 2010 at 20:13
Löysin Lotalle kesäksi sandaalit ihan vasta. Ja läppärille laukun, joka oli sitten kuitenkin liian pieni! :( Mut onneks oli vaan kaks euroa.
Mutta huippuja löytöjä taas siellä! :)
May 20th, 2010 at 17:00
Kivaa kun on löytyny kivoja juttuja. :)