11kk ja pisimmät päikkärit kuukausiin
Aamu-neiti on tänään jo 11 kuukautta vanha! Aika menee niin äkkiä, kuten olen ehkä joskus aiemminkin kuukausi-postausta tehdessä todennut. En eilen edes muistanut mainita, että kävimme neuvolassa, kasvukontrollissa, kun tuo neidin paino on mennyt miinuskäyrillä. No nyt se oli vielä enemmän miinuksella. En tiedä, mitä tuosta pitäisi ajatella, ihan terveeltä neiti vaikuttaa ja muuten on kasvanut hyvin. Todennäköisesti runsas liikkuminen on vaikuttanut painoon ja sekin, ettei kiinteät ruuat vieläkään kovin hyvin maistu. Samanlainen on kuin siskonsa ruuan suhteen. Memmi alkoi syödä kunnolla vasta 1-vuotiaana, kun lopetin imetyksen kokonaan.
Olenkin miettinyt nyt imetyksen lopettamista. Noin kuukauden päästä se olisi ajankohtaista. Isosiskon vieroitin yösyötöistä näihin aikoihin. Se kävi silloin helposti parissa yössä. Mutta eipä tuo isompi neiti heräillytkään kymmentä kertaa yössä. Tai no, en tiedä kuinka monta kertaa Aamu herää, mutta ensimmäisen kerran parin tunnin päästä nukahtamisesta, ja joskus kolmen aikaan vessareissulle mennessäni saatan todeta, että neiti on herännyt jo useamman kerran. Veikkaan, että herää noin parin tunnin välein. Itse herään sitten sitäkin useammin kaikenlaisiin ääniin, Memmin uniönähdyksiin viereisessä huoneessa, kissan maukumiseen tai ovien sutimiseen. Huoh, omatapa yhtä hyvät unenlahjat kuin miehellä. ;) Neuvolassa sanoivat, että sitten vierotetaan, kun se meistä tuntuu parhaalta. Yöheräämisten syy voi tietysti olla myös hampaat, tai siis hampaiden puute, että jos niitä nyt viimein olisi tulossa.
Uudet mitat nyt kuitenkin ovat 73,5 cm ja 8780 g, päänympärys taisi olla 47 cm. Eli 80 senttisiä, tai isompia, vaatteita saa ostaa. Kovasti harjoittelee seisomista ilman tukea. Tänään kävimme tädilläni leikkimässä ja siellä seisoskeli jatkuvasti. Hassu tuo pieni. Kyläilyreissun jälkeen maittoikin uni, neiti nukkui yli kaksi tuntia! Piti oikein käydä välillä tarkistamassa, että ollaanko siellä vielä elossa, kun alkoi epäilyttää, totuttuani viime aikaisiin 30 minuutin päiväuniin. Kaipa se yöheräily verottaa voimia pieneltäkin.
Lisäilen myöhemmin vielä pari kuvaa, kunhan saan ikuistettua kuukautta vajaa yksivuotiaan.
This entry was posted on Wednesday, September 30th, 2009 at 17:30 and is filed under Lapset. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.
September 30th, 2009 at 18:39
Ihana pikku-Aamu! Lotta olisi vieressä möhömahoineen varmaan vähän isomman näköinen…:D
September 30th, 2009 at 19:44
Onnea 11-kuukautiselle! :) Meillä on 1 v 9 kk ikäinen taapero, joka edelleen yötissittelee (ja päivällä toki myös), enkä usko sen touhun vähentyvän vielä aikoihin. Ehkä joskus 2,5-vuotiaana voisi harkita jo yöimetysten harventamista… ;) On se niin mukavaa puuhaa, ettei siitä raaski aivan heti olla luopumassakaan. :)
September 30th, 2009 at 20:57
Laura: Lotalla on söpö möhömaha. :D
Mari: Niin, imetys on ihanaa, mutta kun neiti (kuten siskonsakaan) ei suostu sitten syömään muuta. Alkaa itseäkin stressata, kun mikään ei kelpaa ja ei taida se äitinmaito pelkästään kauhean pitkälle riittää ja itsellä alkaa olla väsymys sitä luokkaa noitten yöheräilyjen takia, että huhhuh. :( Ihanaa, että teillä jaksetaan! :)