Ooo, tunnustus

Sain elämäni ensimmäisen tunnustuksen:

kreativblogger

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Kiitos Inkeroinen! <3

Ja sitten ne seitsemän asiaa, jotka oli muuten aika vaikea keksiä:

1. Olen 16-vuotiaana aloittanut valokuvauskurssin kahden kaverini kanssa, mutta jätin sen kesken kahden kerran jälkeen. Olen katunut jo kauan tuota päätöstä. Kun minulla joskus on aikaa, aion osallistua jollekin kurssille ja sitten viimeistään haluan sen järkkärin (miehen mielestä blogiin saa tarpeeksi hyviä kuvia kännykkäkamerallakin, enkä siis tarvitse järkkäriä vielä, mukamas).

2. Meillä on kaksi kissaa, joihin minulla on viha-rakkaus-suhde. Välillä, tai siis aika useinkin, ehkä tuhat kertaa päivässä, haluaisin lähettää kissat huitsinnevadaan.

3. Haluaisin osata tehdä hienoja käsitöitä ja olen hiukan kade kaikille jotka todella osaavat. Toisealta, en millään jaksaisi esimerkiksi ommella lapsille vaatteita, vaikka ne kuinka ihania olisivatkin. Suurin syy kyllä on se etten kuitenkaan osaa, eikä sitä aikaakaan liiemmin ole…

4. En ole ikinä neulonut villasukkaa tai lapasta, olin ala-asteella puukässässä. Olen opetellut neulomaan kunnolla vasta Memmiä odottaessani. En tykkää neuloa sukkapuikoilla, rasittaa kun koko ajan pitää vaihtaa puikkoa. Myös kaiken pikkuruisen (lapasen peukalo?) neulominen on rasittavaa.

5. Poden nykyisin hirveän huonoa omaatuntoa, jos ostan kaupasta jotain uutena. Usein myös uutena ostetut vatteet ovat epämieluisia (esim. farkut osoittautuvat kahden käyttökerran jälkeen väärän kokoisiksi) ja sitten harmittaa älyttömästi, kun olen vielä maksanut niistä niin paljon. Kirppikseltä ostetut vaatteet ovat jotenkin paljon kivempia ja usein myös pidän niitä uutena ostettuja enemmän. Saan jotain kummaa tyydytystä siitä, että olen saanut jotain niin kivaa tosi halvalla. :D

6. Vihaan kaikkea ylimääräistä krääsää. Olisin todennäköisesti onnelisin, jos omistaisin vain todella tarpeellisen.

7. Olen todennäköisesti elänyt edellisessä elämässäni 60- tai 70-luvulla. :D

Ja tunnustus lähtee:

Lauralle

Nooralle

mursurouvalle

Hermaneillalle

Tiialle

Neille

Sarakissalle

Share and Enjoy:
  • Digg
  • Sphinn
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks

This entry was posted on Friday, October 9th, 2009 at 13:53 and is filed under Haasteet. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

2 Responses to “Ooo, tunnustus”

  1. October 9th, 2009 at 20:54

    Noora says:

    Hii <3 Kiitos. :) Kirjottelen tästä piakkoin.

  2. October 26th, 2009 at 21:26

    anuriitta says:

    ooh, kiitos :)!!

Leave a Reply