Archive for the ‘Vauva’ Category

Pääsiäispaketti

Tänään kolahti postiluukusta kiva yllätys. Aamun kummi lapsineen lähetti meille ihanan pääsiäispaketin. Tämmöistä paketista paljastui:

paasiainen3

Paketissa oli myös muna- ja “prinsessa”-tarroja, mutta Memmi ehti jo liimata ne jonnekin, joten eivät päässeet kuvaan. Tuo pupupaita on hirmu suloinen. Juuri mietinkin, ettei Aamulla ole mitään söpöjä vaatteita, aina vaan joku body ja housut. Vaikka onhan ne bodytkin velourhousujen kanssa ihan söpöjä.

Aiemmin keväällä sama kummi lähetti Aamulle pipon, joka osottautui hiukan liian isoksi, mutta nyt kun olemme kääntäneet reunaa, se on oikein sopiva. Pipossa luki Aamun nimi, mutta se jää nyt piiloon käänteen alle, harmi.

pipo2

Ulkona on ihana kevät. Tuli ihan kuuma kun käytiin kaupoilla, vaikka ei niin hirveästi ollut päälläkään. Ei osaa yhtään arvioida, mitä tuolle pienelle pukisi päälle, kun aina on hiki.

No mutta, nyt viikonlopun viettoon ja odottelemaan niitä vanhuksia, jotka huomenna saapuvat. Mitäköhän leffaa sitä mentäis katsomaan miehen kanssa…

Aamu 5kk

Lasagne uunissa, lapset nukkumassa (ainakin toistaiseksi) ja äitillä hetki aikaa kirjottaa.

Aamu-neiti on tänään jo 5kk vanha. En muuten ole täällä blogissa kertonut lasten oikeita, kokonaisia, nimiä, joten isompaa kutsun Memmiksi ja pienempää tästä lähtien Aamuksi. Jotenki ehkä vähän selvempää, kuin että kirjoittaisin vain “isommasta” ja “pienemmästä”. Niin, siis neuvolassakin tänään käytiin. Uudet mitat 66cm ja 7870g. Pituuskasvu menee ihan käyrällä, mutta paino on hiukan laskussa. Johtunee ehkä siitä, että aiemmin paino on mennyt +10-20%:ssa. Eli ei mitään hätää. Neuvolatädin mielestä kiinteitten aloituksella ei ole mikään kiire, voi hyvin odottaa sinne 6kk asti, mutta katsotaan nyt. Tuo isi olis vissiin ainakin innokas alottamaan jo aiemmin. Esikoisen kohdalla kiinteitten kanssa oli hiukan ongelmia. Tai siis, neiti ei oikein suostunut syömään muuta kuin tissimaitoa. Hedelmäsosetta, puuroa, mandariinia ja leipää veteli 1-vuotiaaksi asti vaihtelevalla menestyksellä, ja kun viimein lopetin imetyksen kokonaan, alkoi kunnon ruokakin maistua. Toivon, että Aamu olisi hiukan helpompi tapaus ruuan suhteen. Saa nähdä. “Aurinkoinen, hymyilevä tyttö. Täysimetys; kasvu tasaista. Kehittynyt ikätasoisesti. Kaunis iho. Soseruokien maistelun aloitus noin 6kk iässä.” Näin neuvolatäti on korttiin kirjoittanut. Rokotuskin annettiin.

Neuvolareissun jälkeen kotona odotti mukava yllätys. Aamun kummi oli lähettänyt postia. Tämmöisen kivan yllärin tyttö sai.

lautanen

Olenkin ajatellut toivoa seuraavaksi synttärilahjaksi tms. kummeilta ja muilta sukulaisilta vaikkapa juuri astioita ainaisen leluvirran sijaan. Ajattomat ja laadukkaat, kuten esimerkiksi Arabian Muumi-sarjan astiat, kun kestävät ja ilahduttavat koko elämän. vinkvink vaan kaikki lahjustelijat, jotka tätä lukevat, heh.

Tässä vielä pari kuvaa viisikuisesta neidistä. Kuvissa vilahtaa myös uusi hieno Lindexiltä ostama tunikani. En muista kerroinko siitä jo aiemmin… Anteeksi kuvien huono laatu. Miten se onkin, että aina parhailla ilmeillä varustetut kuvat ovat jotenkin kumman sumeita. Lisäksi muokkasin kuvia huomattavasti pienemmiksi, joten siitäkin syystä laatu hiukan kärsi.

5kk35kk115kk215kk4

Huomenna alkaa kirppispöydän vuokra (nyt kaikki Radiokirppikselle shoppailemaan), ja sen jälkeen mennään tyttöjen kanssa tapaamaan nettituttua keskustaan. Jännää, ei ollakaan ennen tavattu. Viikonloppuna tulee tyttöjen mummi ja ukko, eli siis minun vanhempani, kylään. Kuulemma kun ei pääsiäisenä vielä itse mennä sinne päin, niin tulisi liian pitkä väli ettei nähdä. Onhan se kiva että tulevat. Päästään ehkä lauantaina sitten miehen kanssa taas vähän ulos ja sunnuntaina vietetäänkin serkkupojan 3-vuotis päiviä. Mukava viikko tulossa.

Äiti innostui kuvaamaan…

22032009095122032009096220320091092203200911422032009115220320091242203200912622032009128

Tästä kullasta voisi vaan ottaa kuvia…

Tiitiäinen

tiiti

tiiti2

sormet

varpaat

Tiitiäinen, metsäläinen,

pieni menninkäinen.

Posket tehty puolukasta,

tukka naavatuppurasta,

silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen, metsäläinen,

pieni menninkäinen.

Keinu kuusen kainalosaa,

tuutu tuulen kartanossa,

sammuta siniset tähdet.

-Kirsi Kunnas

Aiheeseen Liittyvät Linkit

Neuvolakuulumisia ja vähän muutakin

Lääkärineuvolassa käyty ja neidin uudet mitat: 7115 g ja 62,5 cm. Kaikki muutenkin ok.

Isomman neidin vaipattomuus on saanut vähän takapakkia. Monta viikkoa jo meni, ettei olis vaippaa tarvittu ollenkaan. Toissayönä oli käytössä ns. “harjotteluvaippa”, joka on ollut nyt päällä noin viikon ajan, ja lakanat meni vaihtoon. Viimeyönä olin uhkarohkea ja jätin vaipan pois kokonaan, vuorasin sängyn vain pyyhkeellä. No, yöllä taas vaihdettiin lakanoita. Ihmeellistä, kun kuitenkin niin pitkään jo oli kuivat yövaipat. Heti kun kerran sattuu vahinko, niin tietenkin sattuu myös uudestaan. Päiväkuivahan neiti on ollut jo viime syksystä asti.

Muuten tuo tyttö on kyllä kasvanut niin isoksi. Itse pukee ja syö (yleensä, no välillä iskee vauvatus ja äitin pitää syöttää) ja nyt on jo yli viikon verran käynyt ihan yksin nukkumaan iltasadun ja -pusun jälkeen. Ennen aina piti pitää kädestä kiinni ja nukuttaa. Siinä meni illat rattosasti, kun joskus saattoi mennä tuntikin ennen kuin neiti suvaitsi nukahtaa. Nyt ehtii illalla tehdä muutakin ja se on tietysti vaan plussaa äidille.

memmir

Memmi söpönä serkun ristiäisissä.

Tänään kävimme keskustassa kahvittelemassa ja ostamassa pyykinpesuainetta Ruohonjuuresta. Siinä sitten extempore päätimme mennä myös syömään. Kasvispastaa syötiin ja sillä määrällä olisi kyllä ruokkinut koko perheen varmaan viikoksi eteen päin, oli sen verran isot annokset, huh. Mutta hyvää oli ja mielikin piristyi. Ruohonjuuresta olisin halunnut vielä hahtuvalankaa villapöksyjä varten, mutta eihän siellä ollut kuin tylsiä värejä, niin jäi ostamatta. No säästyipä rahat.

Nyt tuo isompikin tuolta rattaista heräilee, joten täytyy mennä vissiin nostamaan pois ja laittaa lastenohjelmat pyörimään, heh.

Aiheeseen Liittyvät Linkit