Archive for the ‘Tukka’ Category

Luonnonkosmetiikkakokemuksia vol.3

Noniin, koska nyt pitäisi lukea tenttiin, ajattelin kertoa vielä luonnonkosmetiikasta hiustenhoidossa. Takkutukka-aikoina siirryin luomushampoisiin. Aloitin silloin sillä sinisessä pullossa olevalla mökkishampoolla (Erittäin hieno suomalainen shampoo) ja sen jälkeen kokeilin Logonaa ja Ole Hyvää.

Minulla on ongelmainen päänahka. Se hilseilee, kutisee ja ärtyy helposti, ja hiukset rasvoittuvat nopeasti (jos pesen illalla hiukset, ne on aamulla jo osittain likaiset). Takkujen laitto oli ratkaisu tähän ongelmaan. Pitkät pesuvälit (alussa jopa yli kaksi viikkoa) ja hellävaraiset tuotteet auttoivat pääsemään eroon hilseestä ja kutinasta. Logonan bambushampoo oli mainio takkutukalle. Normihiuksiin en sitä ole kokeillut.

Kun takut kasvoivat eikä juurikasvu enää takkuuntunut niin helposti, palasivat kutina ja hilseongelma. Hiukset rasvoittuivat nopeasti ja niitä piti pestä useammin. Tuolloin kokeilin Ole Hyvän turveshampoota ja se auttoi jonkin verran. Sitten leikkasinkin takut pois. Parturi kauppasi minulle Tigin Moisture Maniac -setin, joka ei sopinut ollenkaan. Päänahka ärtyi tuotteista, joten palasin takaisin Ole Hyvään. Käytin turveshampoota sekä myöhemmin kokeilin myös Ole Hyvän rasvoittuville hiuksille tarkoitettua nokkosshampoota sekä Urtekramin Aloe vera -shampoota. Turveshampoo oli noista paras. Alapuolen kuvassa näkyy myös Estelle & Thildin Ecorganic baby & child -shampoo, jota lapset käyttävät. Se on riittoisaa, lasten hiuksia ei pestä kuin ehkä kerran parissa viikossa.

Uskon, että ongelmani johtuu päänahan kuivuudesta. Tarpeeksi kosteuttavia tuotteita käyttämällä päänahan toiminta tasapainottuu, eikä se enää yritä työntää rasvaa pintaan, samalla hiusten rasvoittuminen hidastuu. Ennen joulua ostinkin parturireissulta Tigin Love, Peace & the Planet -sarjan setin (olen ilmeisesti aika helposti “huijattava” ostamaan kaikkea). Sertifioitua luonnonkosmetiikkaahan nuo eivät ole, mutta sisältävät melko suuren osan luomuainesosia ja toivon ettei loppuosakaan ihan ydinjätettä ole. Tuotteet eivät sisällä parabeeneja, keinotekoisia väriaineita eivätkä synteettisiä tuoksuja. Pakkaukset on osin kierrätysmateriaalia. Nämä sopivat päänahalleni hyvin, kosteuttavat eivätkä aiheuta kutinaa.Tuoksu on ok. Näillä mennään nyt ainakin hetki, ehkä sen jälkeen kokeilen taas jotain ihan oikeaa luonnonkosmetiikkaa.

Tykkään, että hiustuotteet eivät tee hiuksista liian liukkaita, hiukset jäävät vähän karheiksi, ja siksi nämä tuotteet ovatkin olleet hyviä. Joillekin luomutuotteiden vaahtoamattomuus voi olla ongelma, itsekin tykkään vaahdosta. Jotenkin tuntuu, että aine on helpompi levittää eikä sitä tarvita niin paljon, jos se vaahtoaa edes vähän. Kokeilemistani tuotteista Ole Hyvät ovat olleet vähiten vaahtoavia, mutta silti ihan hyviä.

Nyt kun vielä saisi muut hiustuotteet vaihdettua luonnollisempiin. Tukkaa kun pitää kuitenkin laittaa, niin tulee käytettyä tököttejä. Kokonaan shampoottomuus olisi varmasti myös loistava vaihtoehto, kun vaan kestäisin sen rasvaisen jakson ennen kuin alkaisi toimia. Pari kertaa olen tehnyt kookosölyllä tehohoidon päänahalle ja hiuksille ja se on tehnyt hyvää. Hajukaan ei ole haitannut. :)

Hinnaltaan luomushampoot ovat marketti- ja kampaamotuotteiden välimaastossa. Tuotteilla on paljon hintaeroja, joten uskon jokaiselle löytyvän sopivan hintaisen. Ole Hyvä -pullot voi lisäksi uudelleentäyttää myyntipaikassa (ainakin Ruohonjuuressa).

Onko teillä kokemuksia luomushampoista tai shampoottomuudesta? Onkohan päänahalle olemassa jotain kuorinta-ainetta?

Toivottavasti näistä kokemuksista on ollut hyötyä ja ne ovat kannustaneet lukijoita luonnonkosmetiikan pariin. Kiitos jos jaksoitte nämä kolme pitkää postausta lukea. Kommentit ovat tervetulleita, kuten aina. :)

Nyt oon valmis koulutielle

Nyt on pistetty kuntoon tukka- ja laukkuasiat. Eilen kävin parturissa ja tämän näköisenä marssin sieltä ulos.

Eli takaa ja edestä lyhyempää ja sivuilla tyylikkäät pitemmät suikaleet. Väristä tuli raidoilla tosi luonnollinen, vaikka odotinkin alunperin hieman vaaleampaa lopputulosta. Noissa kuvissa hiukset on suoristettu, mutta hyvin tukka asettui tänään ilman suoristusrautaakin vaan pörröttämällä.

Ja sitten toinen ehdoton kouluvaruste.

Tämän juuri sopivan kokoisen ja näköisen, nahkaisen yksilön tilasin Ellokselta. Haaveenahan oli ruskea (kierrätys)nahkalaukku, mutta tyydyin mustaan epäkierrätettyyn, koska tuo oli malliltaan (ja hinnaltaan) juuri sellainen kuin olin ajatellutkin (sekä lyhyet, että pitkä kantohihna ja paljon taskuja ja lokeroita joita rakastan :D). Lisäksi en löytänyt mistään sopivan hintaista ja mallista ruskeaa laukkua. Ehkä sitten, jos/kun joskus rikastun, hankin sen unelmien ruskean version. Laukulle on varmasti käyttöä muutenkin, se on niin älyttömän tilava. Menee vaikka reissukassina tarpeen tullen.

Nyt sitten vaan odotellaan ensi viikon päiväkotitutustumisia ja sitä seuraavalla viikolla pitäis sitten sinne koulun penkkiin jo istua, parin viikon tietotekniikan kurssille. Saa nähdä, miten selviän, kun en ole esim. Windowsia käyttänyt kunnolla pariin vuoteen, tällä Macilla aina vaan surffaillut ja bloggaillut. No onneksi kotoa löytyy oma nörtti, jolta voi sitten kysyä neuvoa. Vähän kyllä myös jännittää, miten lapset suhtautuvat päiväkotielämään…

Uudet paidat

Pääsiäisreissultamme ostamani tunikat:

Ihana ohut mustavalkoraidallinen tunika. Rinnassa hauska vino tasku.
(Olen ehkä maailman huonoin “poseeraaja”. xD)

Ohut läpikuultavan valkoinen tunika. Kauluksessa on kivat röyhelöt.
Tuo oli aivan ihana ja kesäinen vaaleiden farkkujen kanssa.

Mitäs tykkäsitte?

Olen muuten huomannut, että hiuksetkin on jo jonkin verrran kasvaneet tässä kuukauden aikana. Kuvastakin ehkä vähän näkee. Takaa ainakin tuntuu pidemmiltä ja otsalta. Ihanaa huomata kasvua, kun viimeiset pari vuotta hiukset vain lyhenivät. :D En ole vieläkään saanut näihin sitä uutta väriä, en raaski mennä parturiin vielä. Mutta kai tuo menee noinkin vielä hetken.

Tukka hyvin, kaikki hyvin…

uust1

uust2

No nyt on! Ja tykkään kyllä! Malli on vähän pitempi kuin aluksi suunnittelin, mutta ilmeisesti parturin mielestä tuo korvien kohdalta pitempi malli sopi paremmin kasvojeni muotoon, myös takaa hiukset jätettiin pidemmiksi. Värjäystä ei myöskään vielä voitu tehdä, koska hiukset ovat vielä niin rasittuneet. Ainakin viikon verran noita nyt hoidellaan ja sitten värjäillään varmaankin tuhkanvaaleita raitoja. Yllätyin kyllä, että omakin väri näytti noin kivalta, vaikka olen aina pitänyt sitä ihan karmeana harmaana.

Aluksi takkujen latvat leikattiin pois ja sen jälkeen parturi availi takkuja juurista. Ja voi helevettiläinen, se ei tuntunu yhtään mukavalle. Parturi vertasi kipua samaan, kuin jos päänahkaa tatuoitaisiin tai hiuksia epiloitaisiin irti. Kaksi lasta synnyttäneenä kestin kivun kuitenkin kuin kaksi lasta synnyttäneen kuuluu. :D Pistää miettimään kaksi kertaa, ennen kuin hankin takut uudestaan.
Kärsimyksen jälkeen hiukset olivat kuin afro! Hauska näky. Pesu ja tehohoito kuitenkin tekivät ihmeitä ja käkkärät suoristuivat. Leikeltiin ja muotoiltiin ja valmista oli.

uust3

Mukaan lähti nyt myös uusia muotoilutuotteita, sekä shampoo ja hoitoaine. Ihanan tuoksuisia! Olin kiinnostunut Tigin uuden Love Peace Planet -sarjan tuotteista, mutta parturi ei osannut vielä oikein suositella niitä, joten otin noita, jotka varmasti hoitavat rasittuneet karvat kuntoon. Koko omaisuus meni, mutta uskon tuotteiden olevan rahan arvoisia ja riittoisia.

Memmi oli mukana lähes koko reissun ajan. Meinasi vähän hermoja kiristellä tukanraastamisvaiheen aikaan, kun Memmi kyseli omituisia, pyöri jaloissa ja punki jo valmiiksi hikiseen syliini. Olisi tehnyt mieli vaan keskittyä kivun kestämiseen. Memmin hiuksia leikattiin myös, mutta niin vähän, ettei eroa oikeastaan edes huomaa. Olisin kyllä toivonut suurempaa muutosta, ettei nuo taas kohta ui potassa…

Nyt pitääkin sitten passittaa tuo mies parturiin. Kun nähtiin parturireissun jälkeen, kommentti oli: “Ihan kun peiliin kattois.” :D