Tänä(kin) vuonna korttien lähetys jäi. Joten haluan näin blogin välityksellä toivottaa:

Ihanaa ystävänpäivää kaikille rakkaille ystävilleni lähellä ja kaukana! Olette tärkeitä ja mielessäni päivittäin!

Rakkaudentäyteistä ystävänpäivää myös kaikille blogini lukijoille! <3

Täällä valmistellaan joulua kovaa vauhtia. Tänään ollaan siivoiltu sekä leivottu viimeiset piparit ja tortut. Memmin Juuso-kummi kävi kylässä ja lahjomassa. Paketista paljastui tarravärityskirja ja Majava-peli, jota jo pelasimmekin porukalla. Memmi tykkäsi kovasti.

Mies lähti vielä hakemaan punkkua glögin kaveriksi, voi sitten illalla ottaa lasillisen. Matot pitäis vielä tuulettaa ja lattiat pestä ja sitten voisikin keskittyä rentoutumiseen ja joulun tunnelmointiin. Itselläni on kyllä joulufiilis vähän hukassa, johtuen tästä hurjasta touhuamisesta. Eikä meillä ole edes kuusta. Ehkä sitten ensi vuonna.

Tänä vuonna olen leiponut jouluisia suklaa-glögikakkuja itselle ja lahjaksi tällä Animalian ohjeella.

Eilisiltana askartelin ikkunaan paperitähden tädin antamalla ohjeella. Tuli aika hieno.

Ja hienoa, että meillä taitaa tosiaan olla valkoinen joulu! Toivottavasti ajokeli olisi hyvä perjantaina, kun suunnataan kohti Etelä-Karjalaa sukulaisten ja ystävien luo.

Piparintuoksuista ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille lukijoille!

Vähän alle vuosi sitten näytin tältä

Olin jo jonkun aikaa tuskaillut mahani kanssa ja toivonut synnytyksen käynnistymistä. Meillä oli jo yliaikaiskontrolliaikakin varattuna perjantaille, päivälle, jolloin raskaus olisi kestänyt 11 päivää yli lasketun ajan. Olin hiukan epätoivoinen, koska en halunnut toista käynnistystä.

Kipeähköjä supistuksia oli tullut jo useampana päivänä. Keskiviikko-aamuna vessassa käydessä aavistelin, että ehkä nyt jo jotain tapahtuisi. Kävimme äitini ja Memmin kanssa rivakalla kävelyllä postissa ja illalla vielä saunoimme. Siitä se sitten lähti. Klo 23 aikaan illalla alkoi tulla kipeitä supistuksia, muistaakseni noin 7 minuutin välein. Yritin käydä nukkumaan, mutta eihän se uni tullut, kun vähän väliä supisteli. Mies nukkui, eikä varmaan aavistanutkaan, mitä kohta oli edessä. Itse olin innoissani ja jännittynyt, nytkö se tapahtuu.

Yhden aikaan yöllä kävin itsekseni suihkussa ja lämmittelin keittiössä kaurapussia, josta ei kyllä ollut oikein mitään hyötyä. Soitin sairaalaan, että joko kohta pitäisi tulla. Sanoivat, että heti kun tuntuu siltä ettei kotona kestä olla, voimme ajaa sairaalalle. Muistaakseni puolen kolmen maissa herättelin miestä ja äitiäni, joka jäi hoitamaan Memmiä (äitini oli ollut meillä jo melkein kaksi viikkoa varulta).

Sairaalaan päästyämme pääsin käyrälle ja supistuksia taisi tulla noin 4 minuutin välein (miten tämä muisti voikin olla näin huono? :D). Olin kai noin 4cm auki. Aloin olla aika tuskissani ja halusin jo jotain kivunlievitystä. Vähän ennen neljää pääsimmekin saliin, jossa hengittelin ilokaasua. Eipä siitä paljon hyötyä ollut, joten sain kohdunkaulanpuudutteen, joka helpottikin kovasti. Harmittelin, etten ollut muistanut ostaa evääksi suklaata. Pari tuntia sain olla kivuttomana, kunnes aloin taas tuntea voimakasta kipua. Ponnistamisen tarvettakin alkoi tuntua. Sain toisen samanlaisen puudutteen, mutta se ei enää auttanutkaa kipua lievittävästi vaan avasi paikat hurjalla vauhdilla ja luulin, että kuolen siihen paikkaan. Ponnistamisen tarve oli kamala (esikoisen kohdalla en epiduraalin vuoksi tainnut kokea tuota ponnistamisen tarvetta ollenkaan noin epämieluisana kuin tällä kertaa).

Olin ihan hysteerinen ja purskahdin itkuunkin. Siinä vaiheessa kun kätilö vaihtui ja saliin asteli Sairaala-sarjastakin tuttu Eva-Mari minua alkoi jopa vähän salaa naurattaa (ei se synnyttäminen sitten ehkä niin kamalaa ollutkaan). Sain luvan ponnistaa, mutta en uskaltanut, vaan jäkitin kovasti vastaan. Muistin vielä ensimmäisen synnytyksen ponnistusvaiheen pitkittymisen ja kauheuden. Huusin kurkku suorana ja itkin. Viimein henkilökunta (salissa oli ilmeisesti ainakin kätilö, harjoittelija ja kai lääkärikin) ja mies saivat minut rauhoittumaan ja pystyin todella keskittymään ponnistamiseen kunnolla. 30.10 kello 7.28, kymmenen minuutin ponnistamisen jälkeen pieni, kaunis tyttö tuli maailmaan, nenä vähän lytyssä. Olin helpottunut ja onnellinen. <3

Lapsilleni omistan tämän kauniin Anna Puun esittämän kappaleen:

Pitihän se arvata, että alkuviikon ylienergisyys verottaa voimia loppuviikosta. Olen ollut pari päivää taas hermo niin kireällä, että joku lepoloma olis tosiaan paikallaan. Olen myös saanut omituisi sydämentykytyksiä (no en oikeasti, mutta kummallista ahdistuneisuutta olen kokenut kuitenkin) kaikenmaailman ympäristöön liittyvistä asioista, kuten kaupan hedelmäosaston pussiviidakosta ja omista kulutustottumuksista ja -pakoista (rahattomuus kun aiheuttaa sen, ettei voi ostaa sitä mitä todella haluaisi ja olla ostamatta jotain muuta).

Lisäsinkin linkkilistaan pari uutta ekohenkistä blogia (Kemikaalikimara ja Green Fashion Freak), jotka kannattaa tsekata. Kemikaalikimarassa oli hyvä juttu merkkilaukkujen todellisesta alkuperästä ja muitakin juttuja luin mielenkiinnolla.

Ahdistusta aiheuttaa myös, taas kerran, joka paikasta pursuava ylimääräinen tavara. Siivosin eilen vaatehuoneen ja siellä olis kirppikselle, tai jollekin halukkaalle, vaikka mitä. Ja vastahan minulla oli kirppispöytä pari kuukautta sitten. Huh huh! No onneksi huone tuli siivottua.

Jottei postaus olisi pelkkää valitusta, niin tässä meidän pienin iso tyttö, joka mm. kiipeää syöttötuolissa seisomaan, heti kun silmä välttää. En siis voi enää keittiössäkään tehdä mitään rauhassa, ilman että toinen on pää edeltä lattiassa tai mättämässä kissanruokaa kaksin käsin. Nyt se syö siskon paperirahoja, kun osaa näköjään avata leikkikassakoneen luukun.

On se neiti jo iso. Ei mikään vauva enää.

Neuleinnostus ei sentään ole vielä laantunut, vaan tömmästä on nyt tekeillä.

Baktus-huivin alku.

Harmi vaan, että tuota kyseistä kirppikseltä ostamaani luonnonväreillä värjättyä villalankaa ei ole tarpeeksi koko työhön, vaan osan joudun tekemään hieman eri sävyisellä langalla. No ehkä sitä ei huomaa. Yhdet villapöksytkin olis vielä lahjetta vailla. Ei vaan nyt just huvita poimia silmukoita lahkeensuista ja neuloa sukkapuikoilla, se on jotenkin tylsää puuhaa.

No, olihan niissäkin valittamisen aihetta, joten loppuun yks hyvä biisi:

Michael Jackson on kuollut. Vaikka en itse mikään fani ollutkaan ja oikeastaan pidin henkilön joitakin toimia hiukan kyseenalaisina, uutinen kosketti silti jollain tasolla. Tässä oma suosikki biisini.