Archive for the ‘Lapset’ Category
Kesä ja piknik
Tänään meni puolet ihanasta hellepäivästä hukkaan kauppareissun ja päiväunien ansiosta, joten illalla, kun isi oli häipynyt kungfu-porukkansa kanssa syömään, me tytöt suunnattiin omien eväittemme kanssa puistoon. :) Oli hauska syödä ruoka muualla kuin keittiönpöydän ääressä. Mukana oli siis ihan vaan lankkuperunoita ja soijanugetteja, mehun, maidon ja veden kera.
Syömisen, pötköttelyn ja yhden hurjapään perässä juoksemisen jälkeen käveltiin vielä Arboretumissa ja huudeltiin oravaa, jota ei valitettavasti näkynyt.
Ihana sininen taivas ja puihinkin oli ihan parin päivän aikan tullut hirveästi lehtiä.
Kivellä istuskelun jälkeen poikettiin vielä leikkipuistoon ja siellä menikin loppu ilta. :)
Äitienpäivää ja kirppistä
En ehtinyt eilen kirjotella, mutta myöhästyneet äitienpäiväonnittelut kaikille äideille! <3
Meillä oli ihan mukava ja rento äitienpäivä. Aamulla sain nukkua pitkään, kunnes tytöt tulivat herättämään. Sain hienon kortin ja mies leipoi meille lounaaksi lettuja.
Sitten rentouduttiin sohvalla pötkötellen. Tytöt kävivät päiväunille ja minä pääsin viettämään omaa aikaa bodycombattiin (olikin kyllä mahtava treeni puolen vuoden tauon jälkeen, huh, joka paikkaan koskee!). Kotiin tullessa keittiössä odotti pizza, ja Memmin toivomuksesta leivottiin vielä “kääretorttukakku”.
Eli onnistunut äitienpäivä kaiken kaikkiaan. :)
Tänään kävin tyhjentämässä kirppispöytää. Ihan kivasti meni tavaraa, eikä kotiin tullut kuin vähän yli säkillinen. En ilmeisesti osannut hinnoitella lastenvaatteita vieläkään tarpeeksi halvoiksi. Omista vaatteista meni suurin osa ja kengistäkin vain yhdet palasivat kotiin. Tulihan sitä kuuden päivän aikana itsekin osteltua kaikenlaista, mutta plussalle jäätiin reilusti. Tässä ostoksia:
Tämän ostin itseasiassa jo pari viikkoa sitten, Memmille samanlainen perhoshuppari, minkä Aamu sai pääsiäisreissulta.
Itselle pirtsakka, ylhäältä löysä ja lantiolta tiukka paita.
Lisäksi ostin vaaleahkot, kapeat farkut, mutta niistä ei ole kuvaa. Heti pääsivät lempparien listalle. :)
Viime viikolla sain ostettua myös vähän vaatetta salille. Kahdet housut, topin ja paidan ostin. Ihanaa kun ei enää tarvitse miettiä mitä kummaa laittaa päälle, kun se ainut salille sopiva kulahtanut t-paita on pesussa. Lisäksi ostin kevät/kesäkengät. Yritin etsiä ballerinoja, mutta mitkään ei oikein sytyttäneet ja hinnatkin oli aika kovia. Ostin sitten nämä:
Apple Greenin mustat poposet pienellä korolla.
Onkos lukijat tehneet kivoja kirppislöytöjä viime aikoina?
Aurinkoista ja lämpöistä viikkoa kaikille!
Aamu 1,5v.
Meinas ihan unohtua neidin puoltoistavuotispäivitys. Viime kuun lopussahan tuo päivä jo oli. Neuvolassa ja lääkärissä käytiin ja neiti sai rokotuksenkin. Painoa oli 10330 g, lisää tullut 1,3 kg puolessa vuodessa. Miinus kymppi käyrällä mennään edelleen, mutta painoa oli tullut hyvin eikä mennyt enää enempää miinukselle. Pituutta oli 82,3 cm. Pitkä tyttö jo. Saa heittää 74 senttiset vaatteet, ja suuren osan 80 senttisistäkin, kirppiskassiin.
Aamu on hirmu omatoiminen tyyppi. Syö ihan itse yleensä, tai no alusta astihan Aamu on syönyt itse, syöttää on saanut vaan jotain hedelmämössöä, mutta nyt menee siis lusikalla tai haarukalla jo tosi hienosti ruuat ihan oikeaan paikkaan. Kengät laittaa jalkaan itse, ainakin siskon tai äitin kengät. :D Osaa hakea paidan tms. lipastosta, kun pyydetään ja avaa kissalle oven, jos kissa maukuu jossain oven takana. Välillä heittää vaipan pois kun pissattaa ja sitten mennään vessaan.
Puhetta ei tule kovin paljoa, mutta melkein kaiken tuntuu ymmärtävän. Kovasti kyllä yrittää välillä sanoja sanoa, mutta yleensä suostuu sanomaan vain kerran, ei auta jankuttaa, että “sano uudestaan”. Heihei, nähään, joo, nii, siss (sisko), kiss (kissa) on paljon käytettyjä. Viimeisin kunnolla opittu sana taisi olla Memmi. Yleensä puhuu kyllä edelleen ähäh-kieltä.
Aamu on kova tyttö kiipeilemään. Ketterä tyyppi siis. Oma sänky on varmaan ainut paikka jonne ei pääse kiipeämään itse. Hampaita on vain neljä, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla, kaikki kasvatus on kai keskittynyt hiuksiin.
Aamu tykkää rusinoista ja kekseistä. Lempi asu on vaippa tai silloin tällöin paita sen kanssa. Värittäminen on kivaa puuhaa samoin nukkejen hoitaminen. Perhekahvilassa parasta on pieni muovinen liukumäki, josta Aamu osaa laskea ihan itse. Mukavinta on nukahtaa päiväunille äitin viereen.
Aamu tykkää kissastamme Makkarasta, mutta paras kaveri on ehdottomasti sisko!
Ihana tyttö kertakaikkiaan! <3
Tänään…
…ollaan ihmetelty ja naurettu Aamun maanantaiselle taidonnäytteelle kiivetä seisomaan käsillään vasten seinää. Ja tosiaan, tuosta nousi tuo toinenkin jalka kohti kattoa!
…ollaan haettu sisko kerhosta kävellen.
…on yritetty epätoivoisesti kuvata kirppikseltä vitosella löytynyttä kukkapaitaa.
…on kuvattu myös toista kesäistä paitaa, joka lähti kahdella eurolla. Nahkainen ranneremmi maksoi euron.
…ostetun paidan todellinen väri näkyy melko hyvin tässä.
…kirppikseltä tarttui mukaan myös kahdet helmet 1,50e.
…ostin myös Marimekon penaalin kolmella eurolla (alla aiemmin kuvassa ollut kukkapaita).
…ollaan ehditty pitää kissaa hyvänä. :)
…myös herkuteltiin ystävän leipomilla mokkapaloilla, joita saatiin tuliaisiksi. Kiitos Jaanalle mokkapaloista ja kirppisseurasta. Sain itsekin penkoa kunnolla kapeilla käytävillä, jonne ei yksin tuplien kanssa olis mahtunutkaan. :)
Ilopillerit
Oli pakko laittaa nää peilipelleilykuvat, kun Aamulla on niin pöljät ilmeet. Anto mm. muiskuja omalle kuvalleen. :D Memmi on vissiin lähdössä ulos…tai sitten ei.
Tämmösiä ilopillereitä meillä asuu. Tai no toinen on yleensä aina ilopilleri, toinen vaan hetkellisesti, kun unohtaa väittää vastaan ja vängätä joka asiasta tunti tolkulla. Huh.
* * *
Päiväkodista soitettiin tänään, tytöt sai paikat. Harmi vaan, ettei tuosta lähipäiväkodista, josta toivottiin saavan. Nyt matkaa on pari kilsaa “väärään suuntaan”, lähipäikkyyn olis ollu ehkä puol kilsaa. Elokuun alussa sitten aloittavat. Vähän haikea fiilis… :(




















