Archive for the ‘Lahjukset’ Category
Siskokset pääsiäisenä
Siskon kanssa on ihana kömpiä aamulla peiton alle katsomaan lastenohjelmia.
Ja pyöriä nojatuolissa mummin ja ukon luona.
Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa. Käytiin pääsiäisreissulla Etelä-Karjalassa to-ma, jonka jälkeen oltiin vielä pari päivää nettipimennossa. Reissulla tapasimme sukulaisia ja ystäviä, söimme suklaamunia, ja kävin jopa “baarissa” parilla siiderillä. En edes muista milloin viimeeksi olisin noin rillutellut. :D Raaskin myös jopa ostaa kaupasta kaksi ihan uutta paitaa, jotka voisin esitellä myöhemmin. Lapsilla oli kivaa ja äitiä väsyttää kahta kauheammin paikasta toiseen ravaamisen jäljiltä. No ei nyt sentään. Pikkuhiljaa taas päästään normaaliin rytmiin.
Tuttiriippuvainen sai lahjuksia, mm. tämän perhoshupparin.
Toinen huligaani suosikki flamingo-mekossaan.
Vein tänään jopa sen ennen joulua hajonneen puhelimen korjaukseen, joten kohta on taas vähän enemmän kuvia. :) Lähiaikoina, kunhan saan kuvia toiselta koneelta, luvassa mm. tämmöstä “kivaa”:
Ostin ensimmäsitä kertaa tattarihiutaleita…
Ostin ensimmäistä kertaa tattarihiutaleita, kuvittelin erään tv-ohjelman innoittamana, että niistä tehty puuro olisi hyvää. No ei ollut! Lisäämällä hieman margariinia ja sokeria (plus paria muuta ainetta), niistä sai ihan syötävää kamaa. :D

Neideillekin maistui.
Tää ilme tulee aina kun kaivan kameran esiin, vai oiko ne keksit muka noin hyviä.
Memmiä on nykyisin vaikea kuvata, ei halua olla kuvassa tai sitten tekee jonkun ihan älyttömän, tosi luonnollisen ilmeen.

Memmin piirustustaidot kehittyvät koko ajan. Tänään opetteli piirtämään lentokoneen. :) Tuo ylempi kuva on piirretty maanantaina kerhossa. Siinä on äiti, isoveli (Memmi ilmeisesti haluaisi isoveljen), Memmi ja pikkusisko. Memmi on vähän surullinen kun on tippunut sohvalta. Pikkusisko istuu. Kaikilla muilla on mekot, paitsi isoveljellä paita ja housut, kun se on poika. Tuolla sivussa on (erittäin ohutrunkoinen) puu. :D Äiti on kyllä ylpeä pikku taiteilijasta!
Aamu sen sijaan on hurjapäisempi päivä päivältä. Tänään perhekahvilassa neiti kiipesi ihan itse semmoisen pienen muoviliukumäen päälle (no on kyllä kiivennyt jo pitemmän aikaa) ja laski mahallaan, pää edellä alas! Ei olisi millään malttanut lopettaa. Höpsö lapsi.
Ennen käytiin tuolla MLL:n perhekahvilassa erään kaverini ja hänen lapsensa kanssa, mutta nyt heillä on työt ja päiväkodit, joten mennään ihan keskenämme. Ihan mukavaa vaihtelua normaaliin päivään, mutta en ymmärrä miksi en keksi kellekään mitään sanottavaa, ainaisen lasten jutuille hymyilyn lisäksi. Nyt otetaankin hyviä keskustelunavausrepliikkejä vastaan. ;) Miten te muut äidit olette löytäneet uusia kavereita, tai jopa ystäviä?
Kävin muuten viime perjantaina ensimmäistä kertaa siellä aamujoogassa. Olin jäykkä! Se ei kyllä ollutkaan mitään uutta. Ehkäpä tästä kevään mittaan notkistun sekä fyysisesti että henkisesti. Jonkinsortin puhdistusreaktiot, joista ohjaaja varoitteli, taisivat jo päästä valloilleen, kun olin viikonloppuna ihan yli kiukkuinen ja tunteellinen. Odotan jo innolla seuraavaa kertaa. <3
Lahjaksi saatuja
Eilen meillä oli taas joulu. Kylässä käynyt kielikurssikaverini toi lapsille lahjat. Paketista paljastui tämmöistä:
Hauskaa Mauri Kunnasta ja Muumi luukkukirja sekä hiusjuttuja.
Leppäkerttuja lentämään hiuksiin.
Paketissa oli myös tarroja. Itse lahjoin kaveria neulomallani kamerapussukalla. (Neuloin parille kaverille myös kännykkäpussit joululahjaksi, mutta niitä en muistanut kuvata aikanaan.)
Muistin tänään myös vihdoin kuvata joululahjoiksi saatuja.
Aamulle kummeilta söpöt hattu ja neule. <3
Kiitos Jaanalle, Tealle ja Hannalle ihanista lahjoista. <3
Lahjat
Oltiin ilmeisesti oltu kilttejä, kun joulupukki toi kaikenlaista. Lastenkin lahjasaldo pysyi suht aisoissa ja mahduttiin jopa autoonkin kotiinpaluureissulla juuri ja juuri. ;)
Saatiin uusi mikro jo ennen joulua. Lisäksi tuli suklaata (vähemmän kuin odotin: kun suklaata on ennen tullut ovista ja ikkunoista, nyt saatiin rasiat vain muutamasta paikasta), pähkinöitä, rahaa, toivomiani valokuvakehyksiä, maljakko, saunamittari, tuoksukynttilä…
Itse sain mieheltä lahjakortin Ruohonjuureen ja lisäksi ystäväni lahjoi minua ihanan tuoksuisella, energisoivalla Body Shopin vartalogeelillä.



Lahjakortilla ostin siis Weledan koivu-vartalon kuorintavoiteen ja Laveran kasvojen kuorintavoiteen. Lisäksi mukaan tarttui goji-marjoja ja Clipperin teetä.
Goji-marjat ovat yksi maailman ravinteikkaimmista marjoista, sisältäen runsaasti aminohappoja, mineraaleja, vitamiineja sekä antioksidantteja. Suosittelen!
Sleep easy -tee on yksi uusista suosikeistani. Nyt voin juoda illallakin teetä, ilman että yöunet menee, päinvastoin uni tulee äkkiä. Taaempaa teetä maistoin joulureissulla Inkeroisella ja piti ostaa nyt itsellekin.
Lapset saivat mm. luistimet, neljä uutta lautapeliä, palapelin, dubloja, HelloKitty-tietokoneen, Muumi-lakanat, vaatteita, karkkia, dvd:itä (TaoTao-boxi ja Tuhkimo), riipuksen ja lämpömakuupussin.
Tuli jos jonkinmoista eläindubloa.
Näitä pelejä ollaan pelattu joulun aikaan hurjasti.
Tänään kävin “ale-ostoksilla”. Ostin vaan tarpeellista, eli ripsiväriä ja silmänympärysgeeliä, kun edelliset oli ihan loppumaisillaan. :D
Näitä en ole ennen kokeillutkaan, saa nähdä, miten toimii…
Kaikkia lahjoja en ehtinyt kuvata, mutta kiitos kovasti kaikille lahjoneille! Ja erityiskiitos pienelle kuvausapulaiselle. ;)

Joulun aikaan
Tänä vuonna yritin antaa omatekoisia lahjoja. Suunnitelmat oli kovat vielä lokakuussa, mutta toteutus jäi ajanpuutteen takia hiukan vajaaksi.
Memmille.
Kummitytölle.
Kissat askartelin tällä ohjeella. Kummipoika sai tällä ohjeella askartelemani pupun.
Jouluaattoa vietimme kotona perheen voimin.
Käytiin pulkkamäessä, jossa miehen lompakko katosi. Onneksi löytäjä sattui olemaan Memmin parhaan kerhokaverin isä ja lompakko saadaan takaisin pian.
Pieniä tonttujakin näkyi. Erehdyin antamaan Aamulle piparimaistiaisia ennen joulua ja niillähän neiti sitten olisi elänytkin vaikka koko joulun. :D
Illalla, kun Memmi ja isi lähtivät vielä ostamaan maitoa, kävi pukki tuomassa lahjoja. Niitä oli mukava aukoa ja lahjat olivat mieleisiä. Lahjoja voisin esitellä vaikka myöhemmin toisessa postauksessa.
Joulupäivänä suuntasimme Etelä-Karjalaan mummolaan sukuloimaan. Siellä tapasimme ystäviä ja sukulaisia.
Taas auottiin lahjoja.
Aamun joululook.
Tonttu kuusen alla.
Maanantaina ajeltiin takaisin kotiin sulattelemaan joulumässäilyjä ja leikkimään uusilla leluilla.
Väsynyt matkustaja tänään joululahjaksi saamassaan paidassa (sisko sai samanlaisen).
Oli mukava ja suht rento joulu. Vaikka piti taas juosta paikasta toiseen, otimme aikaa myös vain olla, silläkin uhalla, että osa ystävistä jäi näkemättä. Ensi kerralla sitten taas toivottavasti tavataan.
Kiitos kaikille ihanasta joulunajasta. <3




