Archive for the ‘Ihonhoito’ Category
Luonnonkosmetiikkakokemuksia vol.2
Ensimmäinen kosketukseni luonnonkosmetiikkaan tapahtui 3,5 vuotta sitten, kun hankin laivalta mineraalikividödön. Kivi on minulla edelleen käytössä ja se toimii hyvin, mutta nykyisin käytän sitä lähinnä iltaisin suihkun jälkeen. En jotenkin ole uskaltanut kokeilla sitä päiväkäytössä nyt kun pitää olla ihmistenilmoilla freessinä. Aionkin hankkia jonkun toisen alumiinittoman dödön nykyisen tilalle, kunhan raaskin ja löydän tarpeeksi luotettavan yksilön.
Vartalonhoitotuotteita on ollut helpompi löytää luonnonkosmetiikan joukosta. Lähes kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet iholleni sopivia. Ihoni on kesäisin melko hyvässä kunnossa, mutta varsinkin talvella käsivarret ja sääret kuivuvat. Viime keväänä innostuin kokeilemaan Weledan öljyjä. Tyrniöljy oli aivan ihanan tuoksuista ja mukavan kosteuttavaa. Tuo alemmassa kuvassa näkyvä, nyt käytössä oleva koivu-selluliittiöljy ( :D ) on myös hyvää. Sen selluliitinpoisto-ominaisuuksista en tiedä, sillä en sitä ole siihen tarkoitukseen käyttänyt, vaan yleisesti koko vartalolle. Hankin sen muistaakseni, koska se oli edullisempi kuin Weledan muut öljyt ja tuoksu oli miellyttävä. Öljyt ovat varsinkin kesällä ihania, sillä ne saavat ihon hehkumaan. Varsinkin oranssin värinen tyrniöljy tuntui syventävän ihon väriä. Ainut ongelma, jos sitä sellaiseksi voi sanoa on, että öljyn pitää antaa hetken aikaa kuivua, ennen kuin vaatteet voi pukea päälle. Parhaitenhan öljy imeytyy kun sen levittää kostealle iholle.
Myös luomukookosöljyä kokeilin viime kesänä, mutta se ei minulle sopinut. Kookosöljyähän voi käyttää mm. aurinkosuojavoiteena, deodoranttina, hiustenhoitoaineena jne. Meikinpoistoonkin öljy on mainio, sekä kasvoille muutenkin kosteuttamaan. Omalla kohdallani öljy ei kuitenkaan toiminut ihon hoidossa, vaikka sen deodoranttiominaisuudet kieltämättä olivatkin ihan kohtalaiset. Yön yli kasvoilla ollut öljy hankautui tyynyyn ja sai sen haisemaan härskiintyneeltä, samoin iholla kauan oltuaan öljy alkoi lemuta. YÖK! En muutenkaan pidä kovin paljoa kookoksen tuoksusta. Tuli tuota öljyä kerran kokeiltua aurinkosuojanakin paremman puutteessa. Kookoksen haju taisi leijua aika kauas kesäisessä ilmassa. Hiustenhoitoon en öljyä ole kokeillut.
Kuvassa näkyvät myös Korresin bodymilk ja uusin kokeiluni Anne Lindin vartaloemulsio. Nuo molemmat tuoksuvat taivaalliselle. Korres kanelille ja vaniljalle ja Anne Lind mustaherukalle. Korresilla on muitakin hyvän tuoksuisia voiteita. Myös Anne Lindin voiteista oli vaikeaa tehdä valinta, sillä ne kaikki tuoksuivat niin hyvälle. Rakastan tuoksuja, enkä voisi kyllä elää niin askeettisesti etten käyttäisi mitään hajusteita.
Ennen kuin hankin Korresin voiteen, minulla oli kokemusta saman tuoksuisesta suihkugeelistä (tai ei se kyllä geelimäistä ole, ennemminkin voidemaista tai maitomaista), joka on myös aivan ihanaa. Tuo puteli on jo ihan lopuillaan, joten hankin äskettäin Weledan baby calendula-suihkuvoiteen. Voidaan lasten kanssa pestä samalla. Hyvä ja hellävarainen tuote sekin, ei tuoksu liikaa, joten voi sitten käyttää tuoksuvampaa voidetta eikä mene tuoksut sekaisin. :D Kuvassa oleva Weledan raikas koivu-kuorintavoide on ollut todella riittoisa ja toimii hyvin. Käytän sitä vuorotellen Aloe-kuorintavoiteen kanssa.
Yleisesti ottaen Weledan vartalonhoitotuotteilla on hyvä hinta-laatusuhde. Vartaloöljyt ovat hieman kalliimpia, mutta niitä käytänkin lähinnä ylellisyystuotteina, vain silloin tällöin enkä läheskään joka suihkun jälkeen. Riittoisista suihkugeeleistä ja vartalovoiteista olen valmis maksamaan noin kympin kipale.
Vartalonhoitotuotteita uskon jokaisen pystyvän kokeilemaan, vaikka kasvojenhoitotuotteet vielä epäilyttäisivät. Itse en ole ainakaan huomannut mitään ongelmia tuotteiden käytössä (jos ei kookosöljyn härskiä hajua lasketa). Ainut este voi tietysti olla markettituotteita korkeampi hinta, mutta itse ainakin olen valmis maksamaan hieman enemmän laadukkaista tuotteista, jotka kuitenkin ovat suht riittoisia (suihkugeelikin kestää omassa käytössäni useamman kuukauden). Suosittelen.
Luonnonkosmetiikkakokemuksia vol.1
Runsaan suosion saaneen (kiitos Laura kannatuksesta :D ) luonnonkosmetiikkakokemus-ehdotuksen takia, aion nyt kertoa miten itse olen siirtynyt pikkuhiljaa markettikosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Ajattelin tänään kertoa kasvojen hoidosta ja myöhemmin muista kokeilemistani tuotteista. Ihoni on pintakuiva ja herkkä (tuntuu, että se on viime aikoina herkistynyt entisestään), mutta varsinkin kesäisin iholle ilmestyy paljon näppylöitä. Aiemmin iholleni on sopinut parhaiten Body Shopin E-vitamiini -sarja (joka nykyisin ei kovin hyvin sovi tuoksunsa takia) ja Aloe vera -sarja.
Luonnonkosmetiikalle on kehitetty omat sertifikaatit, jotka takaavat tuotteiden luonnollisuuden. Tämän linkin takaa löytyy hyvä selostus luonnonkosmetiikan vaatimuksista ja muutakin tietoa aiheesta, kannattaa lukaista.
Ensimmäinen kosketukseni ihon hoitoon tarkoitettuun luonnonkosmetiikkaan tapahtui muutama vuosi sitten, kun hankin Dr. Hauschkan ruusuvoiteen (sen rasvaisemman version) raskauden kuivattamaa ihoani hoitamaan. Voide kosteutti hyvin, mutta en kokenut omakseni Hauschkan ideologiaa, jonka mukaan yöksi ei laiteta mitään voidetta. Ihoni meni älyttömän kuivaksi, kun yritin olla öisin ilman voidetta. Lisäksi ei kärsivällisyys riittänyt odottamaan, olisiko tilanne parantunut ajan kuluessa. Käytin ruusuvoidetta yölläkin, kunnes palasin tuttuun ja turvalliseen Body Shopin sarjaan.
Viime keväänä päätin sitten löytää kasvojeni iholle sopivan luonnonkosmetiikkasarjan. Aloitin Body Shopin Ecosert-sertifioidulla sarjalla, joka ei sopinut ollenkaan. Ihoni ärtyi todella niistä tuotteista ja muuttui entistä kuivemmaksi, lisäksi sain näppyjä. Tämän jälkeen kokeilin Weledan Iris-sarjaa, joka oli vähän parempi, mutta ärsytti sekin. Hankin myös Weledan manteliöljyn. Hiostava kesä ja runsas kuntoilu teki kasvoihin näppylöitä, joista tuli oikea riesa. Uskoin manteliöljyn tukkivan ihoa ja aiheuttavan finnejä, joten palasin taas vanhaan tuttuun Body Shopin aloe-sarjaan.
Viime syksynä sitten, kuntoilun ja finnien vähennyttyä, kokeilin manteliöljyä uudestaan. Tällä kertaa aloin poistaa meikit hieromalla öljyä kostealle iholle ja pyyhkimällä harsolla puhtaaksi. Ja se toimi. Aiemmin olin käyttänyt manteliöljyä silmämeikkien puhdistamiseen, johon se sopikin mainiosti. Käytin öljyä muutaman kuukauden, kunnes ystävänpäivänä eksyin Ruohonjuureen ystävänpäivätarjouksen innoittamana (kun osti yhden luonnonkosmetiikkatuotteen sai toisen kaupan päälle). Siellä myyjä kertoi, ettei pelkkä öljy poista tarpeeksi hyvin meikkejä (joita siis käytän kuitenkin lähes päivittäin), vaan meikki vaatii syväpuhdistavamman tuotteen, joten päädyin ostamaan Madaran setin, johon kuuluu syväkosteuteuttava voide, syväpuhdistava vaahto sekä kasvovesi. Kasvovedellä on tärkeä osa puhdistuksessa, sillä se tasapainottaa ihon pH:n pesun jälkeen ja valmistaa ihon vastaanottamaan kosteusvoiteen. Jääkaapissa säilytämäni kasvovesi myös virkistää aamulla mukavasti.
Madara sopi iholleni alun epävarmuuden jälkeen todella hyvin. Näppylät vähenivät entisestään ja iho tuntuu kosteutetulta ja hyväkuntoiselta. Edes poskipäät eivät ole kuivat kovista pakkasista huolimatta. Yöksi laitan välillä syväkosteuttavan voiteen lisäksi aloe vera -geeliä. Silmämeikit poistan edelleen manteliöljyllä.
Kasvojen kuorintaan hankin aiemmin Laveran ruusu-kuorintavoiteen. Voide on ihan ok, mutta kaipaisin hieman kuorivampaa tuotetta. Tällä hetkellä käytän siis Forever Aloen kuorintavoidetta, joka sopii vartalolle sekä kasvoille, vaikka se ei olekaan luomua.
Kannustan muitakin kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa. Luomutuotteita saa myös suht edullisesti, vaikka suurin osa onkin keskihintaisia. Esimerkiksi tuo Madaran setti tuli minulle halvemmaksi, kuin aiemmin käyttämäni Body Shopin sarja, vaikka aluksi pidin sitä hieman hintavana. Itse meinasin jo luovuttaa, kun tuntui ettei kasvoille sopivia tuotteita löydy millään, eikä huvittanut pistää enää yhtään rahaa hukkaan. Epäsopivat tuotteet olen kuitenkin saanut laitettua eteen päin sukulaisille tai tutuille.
Pahoittelut taas kuvanlaadusta ja kuvien vähyydestä. Toivottavasti kuitenkin jaksoitte pitkän tekstin lukea. Seuraavalla kerralla voisin kertoa vartalonhoitotuotteista. :)
Uutuuksia
Sain kameraan patterit, joten tässä näitä uutuuksia.
Kirppikseltä puinen rannekoru ja helmet yht. 2e.
Iholleni sopimattomien Body shopin rasvojen tilalle Weledan Iris-sarjan voide ja manteli-kasvoöljy. Aivan ihania, eikä enää ärsytä ihoa!!
Memmille kirppikseltä ruskea huppari kukkakirjailuilla 2e.
Semmosia, mitäs tykkäsitte?
Peräkonttikirppistä ja luonnonkosmetiikkaa
Tänään siis uhmattiin hurjaa vaakasuoraa lumisadetta ja lähdettiin peräkonttikirppikselle. No ei sentään, lähtiessä oli jo ihan hyvä keli ja päivän mittaan sää kirkastui mukavaksi auringonpaisteeksi.
Tässä ostoksia:
Memmille pinkki kukkapaita 20 senttiä, Aamulle violetti velourmekko 1 tai 2 euroa (en muista), vihreä virtahepopaita 2e ja farkkuhame 50 senttiä.
Lisäksi Memmi osti itselleen nuken + vaatteita 2 eurolla.
Itselle pino fit-lehtiä 3e. (Muut muualta.)
Käytiin myös ostamassa Kicksistä luonnonkosmetiikkaa. Lapsille Estelle & Thild:in shampoo
ja itselle Weledan tyrni ihoöljy. Hyvästi kuiva iho! Toivotaan, että öljy on hintansa väärti.
Kotimatkalle lähtiessä myöhästyttiin sopivasti bussista ja seuraavaan oli jonkun verran aikaa, joten käveltiin kotiin ihanassa auringonpaisteessa. Tuuli oli aika kova, mutta onneksi olin varautunut viimaan villatakilla. Lapsetkin nukahtivat rattaisiin ja kotonakin jatkoivat vielä unia yli tunnin verran. Ehdin sopivasti tekaista soijanakkikeitot.
P.S. Shampoota haistellessa ei kannata puristaa samalla putelia, ellei halua shampoita nenäänsä. :D
Luonnonkosmetiikkaa
Blogissani oli viime viikolla palvelimen-vaihtohässäkkä ja hässäkässä näköjään hävis yks tekstikin. No eipä tainnu olla kovin tärkeä se…
Viime viikolla kerkesin ostoksillekin. Minulla oli tuommonen -20% kertaostoksesta -alekuponki The Body Shoppiin ja sen kävin käyttämässä. Olin jo hiukan alkanut boikotoida The Body Shoppia sen jälkeen kun L’Oreal sen osti. L’Orealhan ei varsinaisesti välttele eläinkokeita ja mielestäni tuo omistajan vaihto sotii hiukan The Body Shopin alkuperäisiä tavoitteita (mm. eläinkokeiden vastustusta) vastaan. Kuulin kuitenkin uudesta Ecosert-luomusertifikaatin saaneesta tuotesarjasta ja halusin sitä kokeilla, koska olen pitänyt muistakin tuotteista. Ajattelin myös, että jos kaikki nyt alkavat boikotoida kyseistä liikettä, L’Oreal saa kuvan ettei esimerkiksi luonnonkosmetiikan valmistaminen kannata, kun ei kukaan sitä halua ostaa.
Ostin siis uuden Nutriganics-tuotesarjan päivä- ja yövoiteet, sekä kasvoveden. Halusin myös jotain uutta huuliväriä ja ostin tuommosen kiiltopunan, joka on tavallista huulipunaa kevyempi ja kiiltävämpi versio. Kaupan päälle sain vielä näyteputkilon uutta Love etc. -hajuvettä.
Kaikki ovat päässeet jo testaukseen. Hajuvesi on ehkä hieman liian imelää ja päänsärkyä aiheuttavaa minun makuuni (tykkään raikkaista, sitrustuoksuista), mutta voimakas tuoksu haihtuu iholta melko nopeasti, joten olen pystynyt sitä käyttämäänkin. Huulipuna on sävyltään melko tumma ja viileänä sävynä myös melko siniseen taittuva. Kivasti antaa kuitenkin väriä hillitysti, huulirasvan päällä käytettynä.
Kasvovoiteet taas tuntuvat, näin aluksi ainakin, aiheuttavan ihollani vähän kirvelyä. Voi kyllä johtua siitäkin, että olen viime aikoina käyttänyt herkän ihon aloevera-sarjan tuotteita, joissa ei ole esim. hajusteita. Myyjä kertoikin, että kyseiset luonnonkosmetiikkatuotteet voivat herkälle iholle aiheuttaa ärsytystä. Voiteiden tuoksu on miellyttävä ja päivävoide sopii hyvin meikin alle. Katsotaan nyt, tottuuko ihoni noihin vai pitääkö alkaa lahjoa jotain vähemmän herkkää ystävää. Huomasin myös vasta kotona, että voiteet on tarkoitettu AIKUISELLE IHOLLE. Mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? Ilmeisesti voiteet ehkäisevät ryppyjä. Onko 25-vuotiaan iho sitten jo aikuinen? Myyjä ei ainakaan kieltänyt käyttämästä, tai itseasiassa ei edes maininnut mitään tuosta ryppyjä ehkäisevästä ominaisuudesta.
Kasvovesi sen sijaan tuntui iholla hyvältä. En ole aikoihin käyttänyt kasvovettä, mutta sen käyttö kuulemma kannattaa. Kasvovesi tasapainottaa ihon pH:ta pesun jälkeen. Vesijohtovedessäkin kun on kaikenmaailman kemikaaleja.
Kertokaas lukijat kokemuksianne luonnonkosmetiikasta ja mitä mieltä olette The Body Shopista ja sen tuotteista?




