Archive for the ‘Ekoilu’ Category

Meitä on täällä tonttuja kööri…

…pidä meistä huolta konduktööri!

Myytiin kesällä auto. Nyt ei auta muu kuin mennä junalla mummolaan Itä-Suomeen, kolmensadan kilometrin päähän. Ei se mitään, junassa on hauska matkustaa ja paljon rennompaa kuin autossa. Saa syödä eväitäkin milloin huvittaa ja leikkiä. Eikä haittaa vaikka silmät menisi välillä kiinni. Tänään oltiin lasten kanssa reippaina jo klo 7 bussipysäkillä odottamassa bussia aseman suuntaan, juna lähti klo 8.07. Leikkivaunu ja äitille opiskelijalippu, niin ei maksakaan liikaa, alle 6-vuotiaat saavat matkustaa ilmaiseksi. Kahdella vaihdolla mentiin ja oltiin perillä neljässä tunnissa. Autolla samaan matkaan on mennyt aikoinaan pahimmillaan noin seitsemän tuntia pysähdyksineen kaikkineen. :D

Itä-Suomessa, pikkupaikkakunnalla asuessa auto oli vähän niin kuin must. Täällä Tampereella käytettiin autoa lähinnä lauantain kauppareissuihin ja mies meni sillä töihin keskustaan, jonne pääsee bussilla ihan yhtä kätevästi, ellei kätevämmin. Juuri viikonloppuna testattiin, kun vietiin mummi keskustaan syömään. Muut meni autolla ja minä lasten kanssa bussilla. Oltiin bussilla molempiin suuntiin nopeampia.

Nyt hankittiin pyörään peräkärry lapsille ja mies toteutti suuren haaveensa ostamalla itselleen moottoripyörän. Peräkärryssä lapset kulkee mukavasti, päiväkotiin ollaan silti menty bussilla, johtuen aamuisesta kiireestä. Tästä meidän ohi kulkee busseja vähintään kymmenen minuutin välein, eli päästään liikkumaan melko nopeasti, vaikka päiväkoti onkin eri suunnassa kuin yliopisto ja työt. Olen myös käynyt lauantaiostoksilla pyörällä ja ostokset on voinut laittaa kätevästi kärryyn. Mikä sen parempaa hyötyliikuntaa.  Ainut kerta kun autottomuus on hieman ärsyttänyt oli kun lähdimme kiireessä kaverin lapsen synttäreille toiselle puolen kaupunkia. Onneksi meiltä menee sinne suora bussilinja. :)

Onko lukijoissa muita autottomia lapsiperheitä ja miten teillä matkustaminen sujuu?

SIGG

Törmäsin Ruohonjuuressa ekologisiin SIGG-juomapulloihin. Pelkkä ulkonäkökin sai jo sydämen läpättämään, joten täytyihän sellainen hankkia itselle.

Sveitsiläinen SIGG on  maailman suurin uudelleenkäytettävien juomapullojen valmistaja. Pullot valmistetaan Sveitsissä, ulkokuori on puhdasta alumiinia (kevyt) ja sisäpuolen taataan olevan elastinen ja särkymätön. Ulkopinnan kuvien maalaamiseen ei ole käytetty liuottimia, eivätkä ne sisällä BPA:ta (eli muoveissa esiintyvää bisfenoli A:ta, josta juttua esim. täällä). Lisäksi pullo on sataprosenttisesti kierrätettävä. Yksi pullo vastaa yli kahtatuhatta muovipulloa, pitkän elinkaarensa ansiosta. Mikä sen mukavampaa!

Omani on tuollainen musta, jossa on kauniita kirsikkapuunoksia ja -kukintoja sekä perhosia. Myynnissä oli myös hiukan “psykedeelisempiä” versioita värikkäine kuvioneen. Oli tosi vaikea valita mieleisin (hyvä vaihtoehto olisi ollut pullo jossa teksti Make Love Not Landfill). Täältä näkee minkälaisia muita kuoseja on tarjolla. Lapsille löytyy oma mallistonsa sekä limited edition Vivienne Westwoodin suunnittelemia pulloja. Kannattaa käydä kurkkaamassa näitä kaunokaisia.