Archive for August, 2011

Festeilyä…

Moooi!

Oltiin viikonloppuna vähän hummailemassa. Täällä järjestettiin semmoset Blockfestit, ja nää oli tietty ihan messissä, tuon tyyppisestä musiikista kun tykätään (joku voi ehkä yllättyä). Perjantaina saavuin paikalle hitusen myöhässä, Memmille oli pari päivää aiemmin iskenyt vesirokko ja neiti oli ihan väsynyt ja itkuinen. Ei meinannu mummi ja ukko kelvata ollenkaan ja siks en raaskinut toista kovin aikasin jättää. Hyvin kuitenkin kaikki oli mennyt ja illalla kun kyselin kuulumisia neiti oli jo ihan hyvillä mielin suolakylvyssä. Saatiin olla koko viikonloppu hotellissa. Luksusta, kun sai nukkua  kunnolla ja aamulla niin pitkään kuin huvittaa (no olin tietty jo kaheksalta tikkana kattomassa kelloa, mut maltoin nukkua sentään kymmeneen :D ).

Perjantaina ehdin siis nähdä Jukka Poikaa pari viimeistä kipaletta, joista suurin osa meni ohi, kun yritin kamalassa melussa saada yhteyttä tuohon jo paikalla olevaan miekkoseen. No eihän siitä mitään tullut ja ehdin jo ärsyyntyä.

Jätkäjätkien keikkaa oli jo huomattavasti helpompi kuunnella, kun löysin seurani luo. Harmikseni vaan huomasin, että kun ei tuota mussiikkia ole tullut aikoihin kuunneltua, niin monet biisit oli ihan outoja eikä siksi oikein päässyt fiilikseen mukaan… Illemmalla kuunneltiin vielä Palefacen keikka. Perjantaille ei muita niin hyviä mahtunutkaan, mutta suunnattiinj atkoille, jossa olis pitäny esiintyä Lord Est, mutta ei sitten oikein tajuttu mennä oikeaan paikkaan, joten se jäi näkemättä. :D

Lauantaina sitten saavuttiin sopivasti paikalle ja ehdittiin kuunnella Raappanan keikka, joka olikin kyllä koko festien paras veto. Sillä tyypillä on vaan niin hyvä meno ja huomaa, että todella nauttii esiintymisestä. Vähän myöhemmin esiintyi Looptroop rockers, jota en varsinaisesti ole kovin paljon kuunnellut, mutta bändissä vaikuttavaa Promoeta kylläkin ja tykkään! Kävin vielä illemmalla puhumassa hyvää ruotsia ( :D ) juurikin Promoelle, kun bongasimme bändin paitakojun vierestä jakamassa nimmareita. Sain nimmarinkin paitaan!

Meinattiin kuunnella Rähinän keikka, mutta miekkosella oli ollut koko illan hieman vilu, joten mentiin tonne pöytäkojuille hakemaan lisää vaatetta. No eipä se Rähinä nyt ihan sitä ollut, mitä joskus aikoinaan kun tuli kuunneltua, joten päätettiin ihan suosiolla painella hotellille nukkumaan. Ja eikös vaan tuolla ollut kuumetta ja vesirokko! Onni onnettomuudessa, ettei iskenyt vielä perjantaina vaan ehdittiin nauttia festareista ja kaikista omien suosikkien esiintymisistä. Mahtavat festit, ens vuonna ehdottomasti uudestaan. Jos sillon saatais sinne myös se Redrama. :)

Sunshine, sunshine reggae

Sain ihanaiselta Lauralta tunnustuksen. Kiitos. :)

1. Suosikkiväri: Violetti, ehdottomasti. Kakkosena tulee varmaan sitten turkoosi, vaikka sitä ei itsellä kovin paljon missään näykään.

2. Suosikkieläin: Meillä on kaksi kissaa ja olinkin kissaihminen siihen asti, kunnes otimme koiran vuonna 2003. Koiruus (nimeltänsä Rocky alias Roksu, Rokrok, Rokkari, Ukko) sairastui epilepsiaan, kun Memmi syntyi. Roksu lähti uuteen kotiin, jossa se kuitenkin jouduttiin lopettamaan parin kuukauden kuluttua. :( Noista kohtauksista minulle jäi pelko enkä oikein luota (vieraisiin) koiriin enää. Perhosista tykkään myös ja delfiineistä.

3. Suosikkinumero: 11

4. Suosikki alkoholiton juoma: Jääkylmä vesi. Yogi tea laku.

5. Facebook vai Twitter: Käytän vain FB:tä, joten se sitten kai.

6. Intohimosi: Tekis mieli sanoa et suklaa… :D

7. Saada vai antaa lahja: Tykkään antaa lahjoja, mut kyllä semmoset yllätyslahjat on kivoja saatunakin. :)

8. Suosikkikuvio: Peace. :D

9. Suosikkiviikonpäivä: Ehkä lauantai. Vapaapäivä, herkkupäivä ja saunapäivä. Sunnuntai muuten, mutta sillon yleensä siivotaan ja särkee päätä.

10. Suosikkikukka: Olis ihanaa jos meillä vois pitää kukkia. Ne kuitenkin kuolee viimeistään parin päivän päästä, kun kissat pääsee niihin käsiksi, eikä kukkia oo mitään järkeä säilyttää kaapissa piilossa kissoilta. Mut suosikkikukkani on pinkki gerbera (taitaa tuossa kuvassakin olla oranssina) ja auringonkukka. Kirsikka- ja omenapuunkukat on myös kauniita.

Tunnustus menee eteenpäin näille blogeille: Koivukuja, Mursurouva, Ingemöön tarinat, Newer grow old ja Inkeroinen. :)

Oma sateenkaaren pääni löytyi kotoa

Neljän seinän sisällä vietetyn päivän jälkeen oli rentouttavaa käydä yksin kävelyllä puistossa.

Rokrokrokkoilua

Vesirokko tavoitti viimein meidätkin. Pienin sairastaa, tämä viikko ollaan ainakin kotona. Totta puhuakseni minua turhauttaa todella tämä neljän seinän sisällä kökkiminen. Onneksi tytöt leikkii jo nätisti keskenään, mutta on niitäkin hetkiä kun toivoisi Memmin jo voivan leikkiä yksin ulkona. Eilen neiti oli kaksi kertaa jäähyllä jo ennen aamupalaa. Puuron söi kylmänä. Onneksi iltapäivä meni mukavammin.

Meillä oli alkukesästä leikkipuistossa tämmönen kesy kaveri. :)

Olen tehnyt kesän aikana yhden tentin ja näillä näkymin toinenkin jää aika tiukille, jos nyt tätä sairastelua jatketaan pitkäänkin. Lukemisesta ei tule mitään kun lapset on koko päivän kotona ja illalla ei enää jaksa. Aihekin on vielä kovin kevyttä sosiaalitieteiden teoriaa. Ensimmäistä kirjaa lukiessa en ymmärtänyt puoltakaan lukemastani ja unohdin saman tien kaiken, minkä ymmärsin. Hyvin menee siis, mutta menköön.

Odotan jo kovasti koulun alkua. Kaipaan sosiaalista elämää ja aikuista keskusteluseuraa. Olen minä kesälläkin tavannut ihmisiä/ystäviä, mutta ei kerran viikossa ole sama kuin lähes joka arkipäivä. Lisäksi olen ollut hieman laiska lukemisen suhteen, kun ei ole mikään pakko lukea, tenttiin voi mennä kun huvittaa. Syksyllä ei enää voi lusmuilla.

Neidit lähdössä prinsessakutsuille joskus viime kuussa. Memmin meko on ollut minulla itselläni viisivuotiaana.

Tänään ajattelin kuluttaa aikaa leipomalla sämpylöitä. Memmi totesi illalla, että voisin opettaa heille, miten sämpylöitä leivotaan niin osaavat sitten isona. Loistoidea. :)

Täällä minä olen

Piiitkän tauon jälkeen minulla on taas mahdollisuus postailla. Sain uuden akun läppäriin ja nyt taas kelpaa, kyllä tätä on kaivattukin. Palailen paremmalla ajalla, ajattelin vain kertoa, että elossa ollaan. :)