Täällä ollaan, vaikka aikaa ei ole ollut kirjoitella. Oltiin pari viikkoa kipeinä. Viimeksi taisin kertoa, että Memmi on kuumeessa. No sitten itsellenikin iski kuume ja nielurisatulehdus. Onneksi jo viime keskiviikkona päästiin taas ihmisten ilmoille, kiitos antibioottikuurien. Eilen sitten Aamulle ilmestyi suupieleen kolme rakkulaa, ENTEROROKKO! Kuumetta ei kuitenkaan ole ollut, joten päikkyyn meni tänään. Toivottavasti menee pian ohi.

Memmin sairastaessa käytiin Aamun kanssa kaverin lasten 4- ja 2-vuotissynttäreillä Hoplopissa. Aamu on niin erilainen ilman siskoa, jotenkin vähän ujo, vaikka siskon kanssa menee pää kolmantena jalkana, eikä yhtään välitä tuleeko äiti perässä.

Sairastellessa pidettiin lettukestit. Oli niin hyvää, että ihan kitarisat vilkkui. Lapsista on nykyisin hirmu vaikea ottaa kuvia…

Eilen hain meille uudet rattaat (tai ei ne uudet ole, käytettynä ostin, mutta meille uudet). Ihanat Brio Ponyt, joista olen haaveillut jo jonkin aikaa. Vanhoista matkarattaista ratkesi pohja. Nyt pitäisi vielä hankkia Memmille seisomalauta.

Kävin myös katsomassa tytöille Roope-Riikka kerrossänkyä (sitäkin käytettynä), ensi viikonloppuna sitten tulee meille. En tiedä uskaltaako Memmiä vielä laittaa yläsänkyyn, vaikka siinä hyvät ja korkeat reunat onkin. Onneksi sänkyjä voi pitää aluksi erillään, jos ei vielä kerrossängyksi uskalla laittaa. Pääsee Aamukin vihdoin pois pinniksestä. :)

Semmosta tänne. Kuvasin myös kirppikselle meneviä vaatteita, kun Hanna pyysi. Tulee myöhemmin sitten kuvia.

Lempi kirjastani, Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love), on tehty elokuva. En tiedä uskallanko mennä sitä katsomaan. En erityisemmin edes pidä Julia Robertsista ja pelkään elokuvan pilaavan jotain. Esimerkiksi Da Vinci -koodi oli elokuvana ihan ok, mutta ei kyllä vetänyt vertoja kirjalle (jota en elokuvan jälkeen jaksanut lukea loppuun, hups). Taru Sormusten Herrasta taas toimi elokuvinakin aivan loistavasti. Jos minun pitää nimetä lempielokuvani, se on Taru Sormusten Herrasta trilogia.

Kun Memmi oli vielä mahassa ja vauva, katsoimme varmaan koko 2000-luvun elokuvatuotannon siihen asti (no suurin osa kyllä jenkkileffoja, eli ei mitään kovin taiteellista). Monesti meni pari leffaa illassa, olin Makuunin vakioasiakas. Usein unohdan, mitä kaikkia elokuvia olen katsonutkaan, enkä oikein osaa muodostaa mielipidettä uusista elokuvista.

Onko kukaan muu aikonut katsoa kyseisen Eat Pray Love -elokuvan, tai lukenut kirjan? Mitä mieltä olette muista kirjoihin perustuvista elokuvista? Entä mikä on lempileffanne?

Kuuden vaatteen haaste on nyt sitten virallisesti ohi. Tänään sain pukea päälleni ihan mitä huvittaa. Ja arvatkaa ahdistiko? Jo eilen illalla tuntui melkein kamalalta ajatus, että tästä eteen päin pitää taas oikein miettimällä miettiä, mitä sitä päällensä pistää. Kuuden (tai siis seitsemän) vaatteen kanssa ei ollut sitä ongelmaa. En oikeastaan edes kaivannut mitään vaatehuoneessa roikkuvista vaatteista erityisen paljon. Tänä aamuna ei ainakaan ollut minkäänlaista hinkua pukea päälleen mitään haastevaatteisiin kuulumatonta. No puin kuitenkin synttärilahjafarkut, mustavalkoviirullisen t-paidan sekä Benettonin uuden villatakin. Villatakki oli ihana ja farkut laskeutuivat kivasti kenkien päälle!

Viime viikolla itseasiassa jo vähän karsinkin vaatekaapin sisältöä. Pistin “kirppispussiin” vaatteita, joista pidän, mutta joita en kuitenkaan jostain syystä ikinä halua pitää. Päätin myös luopua eräistä hyllyllä lojuvista farkuista, jotka istuvat muuten hyvin, mutta puristavat vyötäröltä, värikään ei ole erityisen miellyttävä. Kiertoon vaan! Eräät kirppikseltä ostamani mustat farkut saivat vielä jäädä, sillä ne mahtuvat nyt paremmin jalkaan kuin ostohetkellä (silloin ne vähän lököttivät pepusta ja vyötäröltä), vaikka eivät ne oikeastaan ihan omaa tyyliäni edustakaan.

Vaikka vaatekaapissa ei ikinä vaatteita hirveästi ole ollutkaan, on ihanan vapauttavaa nähdä karsittu lopputulos. Hyllytkin tyhjenivät jonkun verran, kun raaskin luopua vanhoista jumppapaidoiksi siirtyneistä t-paidoista. Jumpassakin käytän yleensä vain paria toppia ja muut lojuvat tyhjän panttina. Osan vaatteista laitoin säilytyslaatikkoon, “varmuuden vuoksi”.

Kokemus oli siis kaiken kaikkiaan oikein hyödyllinen. Toivottavasti osaan tästä eteen päin pitää saman karsitun linjan, ja muistan etten oikeasti tarvitse kovin montaa vaatekappaletta. Lisäksi omistamieni vaatteitten tulisi olla erityisen mieluisia. Miksi omistaa monta epämieluisaa, kun tulee hyvin toimeen vähemmällä, mutta sitäkin rakkaammalla?