Archive for September, 2010

Sairastelua

Ollaan toista päivää kotona. Tällä kertaa Memmi on kuumeinen. Eikä neidillä ole edes kovin paljoa kuumetta, 37-38 asteen välillä on liikkunut ja yleensä kuume nouseekin vasta illaksi, mutta päiväkotiin ei siis voi mennä. Siskon kanssa touhuavat ja eilenkin neiti askarteli melkein koko päivän. Aamupäivästä heti kaksi tuntia ja iltapäivästä vielä useaan otteeseen.

Tänään sitten onkin ollut hurjempi meno. Aamupäivä sujui suht rauhallisesti, mutta iltapäivästä touhu meni ihan hulluksi. Neidit juoksivat ja ärisivät toisilleen (“hauska” mörköleikki) ja hyppivät ties missä. Memmi sentään oli suht kiltisti ja uskoi kun komensin, mutta Aamu ei uskonut sanaakaan ja vaipanvaihtoonkin sai patistella monen monta kertaa, kunnes lopulta aina sain jotenkin neidin huijattua vessaan.

Tänä aamuna omakin kurkkuni oli kipeä ja iski se flunssa minuunkin. Levätä ei kuitenkaan paljon tässä seurassa saa. Päiväunia ei tietenkään Memmi voi nukkua, ja tänään herätti siskonkin jo puolen tunnin nukkumisen jälkeen leegokolinoillaan. Ruoka ei oikein maistu kummallekaan, kaikkea halutaan, mutta jätetään syömättä. Eikä äiti saa mitään aikaiseksi (mitä nyt pyykkiä pestyä ja kaulahuivia neulottua).

Nyt aion syödä pakastepizzaa iltapalaksi. Äsken luin jopa pätkän aluetieteen kurssikirjaa. Jospa sitä ottaisi loppuillan rennosti, niin jaksaa sitten huomenna taas sairastaa.

Vinkki

Kivoja pussukoita arvotaan täällä.

SIGG

Törmäsin Ruohonjuuressa ekologisiin SIGG-juomapulloihin. Pelkkä ulkonäkökin sai jo sydämen läpättämään, joten täytyihän sellainen hankkia itselle.

Sveitsiläinen SIGG on  maailman suurin uudelleenkäytettävien juomapullojen valmistaja. Pullot valmistetaan Sveitsissä, ulkokuori on puhdasta alumiinia (kevyt) ja sisäpuolen taataan olevan elastinen ja särkymätön. Ulkopinnan kuvien maalaamiseen ei ole käytetty liuottimia, eivätkä ne sisällä BPA:ta (eli muoveissa esiintyvää bisfenoli A:ta, josta juttua esim. täällä). Lisäksi pullo on sataprosenttisesti kierrätettävä. Yksi pullo vastaa yli kahtatuhatta muovipulloa, pitkän elinkaarensa ansiosta. Mikä sen mukavampaa!

Omani on tuollainen musta, jossa on kauniita kirsikkapuunoksia ja -kukintoja sekä perhosia. Myynnissä oli myös hiukan “psykedeelisempiä” versioita värikkäine kuvioneen. Oli tosi vaikea valita mieleisin (hyvä vaihtoehto olisi ollut pullo jossa teksti Make Love Not Landfill). Täältä näkee minkälaisia muita kuoseja on tarjolla. Lapsille löytyy oma mallistonsa sekä limited edition Vivienne Westwoodin suunnittelemia pulloja. Kannattaa käydä kurkkaamassa näitä kaunokaisia.

Peräkonttikirppiksellä

…oli kylmä ja hankalaa liikkua rattailla. Porukkaa oli ihan älyttömästi, enkä oikein edes päässyt tonkimaan valikoimaa. Saalis jäi pieneksi. Vain tämä neuletakki lähti mukaan:

Tässä myös kuvattuna tämä eilen mainitsemani nahkalaukku:

Viime viikolla kirppiskierrokselta tarttui mukaan myös nämä:

Äitille kiva musta hame, joka kylläkin kerää kaikki kissankarvat.

Aamulle valloittava henkselifarkkuhame. <3

Memmille prinsessaneule.
Juuri samana päivänä neiti oli ihastellut sukkahousujaan, jotka ovat samanlaista kimaltavaa materiaalia.

Viime viikolla panostin myös siihen haaveilemaani villatakkiin. Ostin mustan 100% villaisen neuletakin Benettonilta. Samalla mukaan lähti musta mekko, jossa on tuommoinen kiva roikkuva kaula-aukko. Huomasin nimittäin kuuden vaatee haasteen aikana, että tarvitsen mustan perusmekon. ;) Nyt on sitten (toivottavasti) pitkäikäinen mekko tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Mekosta oli tavattoman vaikea saada hyvää kuvaa, joten saatte tyytyä tähän surkimukseen.

Tänään olikin sitten Memmin vuoro sairastua. Iltapäivällä nousi kuume, mutta ei se kyllä menoa haitannut. Itse kävin combatissa, kun en huomenna pääse. Äsken otin uunista mustikkapiirakan. Kokeilin tuollaista uutta ohjetta, johon tuli täytteeseen mm. raejuustoa, kananmunaa ja mausteeksi limen kuorta. Saa nähdä onko hyvää. Uskon kyllä, että on.

Rentoa sunnuntai-iltaa kaikille!

Luumupuu

Meillä oli mummi taas yli viikon kylässä. Hyvään saumaan sattui, sillä Aamu oli alkuviikosta kolme päivää kuumeessa. En siis itse joutunut jättämään luentoja väliin, kuin yhtenä päivän, kun hain Memmiä päiväkodista. Loppuviikosta Aamu pääsi jo onneksi taas päiväkotiin. Alkoi vissiin jo vähän mummin seura kyllästyttää ja aika kävi pitkäksi, kun ei äitiäkään nähnyt kuin iltaisin.

Olen saanut taas neulepuikoista kiinni. Rengashuivi on tulossa ihanasta Puro-langasta, sävy on luumupuu. Voitte arvata, mikä on lempivärini. :) Löysin Halpa Hallista sananmukaisesti halpaa lankaa, oli ainakin euron halvempaa kuin muualla. Indiskasta bongasin melkein samansävyisen liukuvärjätyn huivin, mutta olihan se paljon karheampi ja varmaan jotain ihan muuta materiaalia kuin 100% villaa.

Kuva on viime viikolta. Tällä hetkellä menossa jo kolmas kerä.

Olen myös aivan rakastunut uuteen punaruskeaan, “retroon” palanahkalaukkuuni, jonka huusin huuto.netistä pari viikkoa sitten. Voin laittaa kuvan myöhemmin. Se aiemmin tilaamani musta laukku on osoittautunut hieman liian isoksi ja raskaaksi kouluun, mutta tuo uusi on kyllä juuri sopiva päiville, jolloin ei tarvitse kantaa mukana koko omaisuutta.

Nyt taidan siirtyä nauttimaan rennosta lauantai-illasta uuden Olivian ja reilun kaupan luomuvalkkarin parissa. Hyvää viikonloppua muillekin!