Archive for March, 2010
Raakasuklaakokeilu
Tämäkin resepti oli täältä hävinnyt. Netin ihmeellisestä maailmasta ohjeen löysin.
Suklaa on yksi maailman eniten kemikaaleja sisältävistä ruoka-aineista. Tavallista suklaata valmistettaessa kaakaota kuumennetaan ja käsitellään, jolloin suuri osa terveydelle suotuisista ainesosista häviää. Raakakaakaota sen sijaan ei ole käsitelty samoin, joten se sisältää edelleen runsasti erilaisia ravintoaineita ja (päivän hitti) antioksidantteja. Kannattaa siis seuraavan kerran, kun kävelee kaupan suklaahyllyn ohi, harkita jos kokeilisikin tavallisen Fazerin sinisen sijaan tätä:
Raakasuklaa
1 dl neitsyt kookosöljyä
1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl (luki ohjeessa, mutta laitoin reilusti enemmän) hunajaa
n 2 dl lisukkeita pähkinärouhetta, kuivahedelmiä/-marjoja tms. (itse laitoin kaikkea, mitä kaapista löytyi: gojimarjoja, suolapähkinärouhetta, maca-jauhetta, raakakaakaonibsejä ja rusina-aprikoosi sekoitusta)
hyppysellinen suolaa
Sulata kookosöljy vesihauteessa, lisää raakakaakaojauhe ja muut aineet. Jaa esim. jääpalamuotteihin ja anna jähmettyä jääkaapissa n. 20-30min.
Maistui melko tummalle suklaalle. Ei kannata syödä hirveitä määriä kerralla. Itse jouduin syömään kolme palaa ja sain hirveän mahakivun. Loput menikin pienemmissä erissä. Nam nam.
Täällä lisätietoa raakakaakaosta (ja muista superfoodeina pidetyistä).
Luonnonkosmetiikkaa
Blogissani oli viime viikolla palvelimen-vaihtohässäkkä ja hässäkässä näköjään hävis yks tekstikin. No eipä tainnu olla kovin tärkeä se…
Viime viikolla kerkesin ostoksillekin. Minulla oli tuommonen -20% kertaostoksesta -alekuponki The Body Shoppiin ja sen kävin käyttämässä. Olin jo hiukan alkanut boikotoida The Body Shoppia sen jälkeen kun L’Oreal sen osti. L’Orealhan ei varsinaisesti välttele eläinkokeita ja mielestäni tuo omistajan vaihto sotii hiukan The Body Shopin alkuperäisiä tavoitteita (mm. eläinkokeiden vastustusta) vastaan. Kuulin kuitenkin uudesta Ecosert-luomusertifikaatin saaneesta tuotesarjasta ja halusin sitä kokeilla, koska olen pitänyt muistakin tuotteista. Ajattelin myös, että jos kaikki nyt alkavat boikotoida kyseistä liikettä, L’Oreal saa kuvan ettei esimerkiksi luonnonkosmetiikan valmistaminen kannata, kun ei kukaan sitä halua ostaa.
Ostin siis uuden Nutriganics-tuotesarjan päivä- ja yövoiteet, sekä kasvoveden. Halusin myös jotain uutta huuliväriä ja ostin tuommosen kiiltopunan, joka on tavallista huulipunaa kevyempi ja kiiltävämpi versio. Kaupan päälle sain vielä näyteputkilon uutta Love etc. -hajuvettä.
Kaikki ovat päässeet jo testaukseen. Hajuvesi on ehkä hieman liian imelää ja päänsärkyä aiheuttavaa minun makuuni (tykkään raikkaista, sitrustuoksuista), mutta voimakas tuoksu haihtuu iholta melko nopeasti, joten olen pystynyt sitä käyttämäänkin. Huulipuna on sävyltään melko tumma ja viileänä sävynä myös melko siniseen taittuva. Kivasti antaa kuitenkin väriä hillitysti, huulirasvan päällä käytettynä.
Kasvovoiteet taas tuntuvat, näin aluksi ainakin, aiheuttavan ihollani vähän kirvelyä. Voi kyllä johtua siitäkin, että olen viime aikoina käyttänyt herkän ihon aloevera-sarjan tuotteita, joissa ei ole esim. hajusteita. Myyjä kertoikin, että kyseiset luonnonkosmetiikkatuotteet voivat herkälle iholle aiheuttaa ärsytystä. Voiteiden tuoksu on miellyttävä ja päivävoide sopii hyvin meikin alle. Katsotaan nyt, tottuuko ihoni noihin vai pitääkö alkaa lahjoa jotain vähemmän herkkää ystävää. Huomasin myös vasta kotona, että voiteet on tarkoitettu AIKUISELLE IHOLLE. Mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? Ilmeisesti voiteet ehkäisevät ryppyjä. Onko 25-vuotiaan iho sitten jo aikuinen? Myyjä ei ainakaan kieltänyt käyttämästä, tai itseasiassa ei edes maininnut mitään tuosta ryppyjä ehkäisevästä ominaisuudesta.
Kasvovesi sen sijaan tuntui iholla hyvältä. En ole aikoihin käyttänyt kasvovettä, mutta sen käyttö kuulemma kannattaa. Kasvovesi tasapainottaa ihon pH:ta pesun jälkeen. Vesijohtovedessäkin kun on kaikenmaailman kemikaaleja.
Kertokaas lukijat kokemuksianne luonnonkosmetiikasta ja mitä mieltä olette The Body Shopista ja sen tuotteista?
Tiistaina
Päivä alkoi mukavasti klo 6.40. En ollut edes kovin väsynyt saatuani nukkua melkein seitsemän tuntia putkeen. Aamu-neiti on jo niin reipas ja omatoiminen, että aamupäivällä avasi itse vessan oven (tänään siis ensimmäistä kertaa, juuri ja juuri yltää kahvaan), meni vessaan, otti vaipan pois, kävi potalla pissalla ja pyyhkikin vielä itse. Hassu näky oli kun menin kurkistamaan, mitä se neiti siellä vessassa hommaa. Kannattaa siis viilettää kotona pelkässä sisävaipassa, niin on helppo itse mennä potalle. Tuo tyttö on semmonen tarzan, ettei ikinä haluaisi paitaa käyttääkään ja mieluiten viilettäisi varmaan ihan nakupellenä. Eli kun Memmille housut on turhia, niin Aamulle turhia on ihan kaikki vaatteet. :D
Käytiin lasten kanssa keskustassa apteekissa ja Ruohonjuuressa täydentämässä pyykinpesuainevarastoja. Tarttui mukaan myös maca- sekä raakakaakaojauhetta ja Clipperin vadelmaista yrttiteetä. Luulin tuota teetä kyllä ihan tavalliseksi, kunnes kotona tajusin sen olevan yrttiteetä. Ihan hyvän makuista, äsken maistoin.
Leivottiin myös pikkuleipiä täälläkin esittelemälläni maailman helpoimmalla pikkuleipien ohjeella. Laitoin sekaan raakakaakaojauhetta ja osaan taikinaa raakakaakaonibsejä. Tuli hyviä!
Illalla seuraksi tulee vielä tätini lapsineen, kun mies menee töihin. Nyt katsaus uuteen Oliviaan ja hetki laiskottelua sohvalla. :)
Kirppiksellä on kivaa
Arvaatte varmaan, missä sitä on taas käyty… No viettämässä laatuaikaa Reetta-kamun kanssa kirppiksellä ja kahvilla.
Memmi sai:
Harmaan pilkullisen mekon, valko-pinkin flamingo-mekon, ruskeakukikkaan kaulus-t-paidan ja turkoosin kesähamosen, yht.6,5e.
Memmi on nykyisin semmonen mekkofani, että housut on melkein turhia. Joka päivä valkkaa päälleen mekon ja ilahtuu, kun äiti tekee löytöjä kirppikseltä. ;)
Äiti sai:
Kaksi leveää vyötä, pronssinväriset korvikset ja sormuksen, yht.5e.
Lisäksi löytyi Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia 7 eurolla (jee, alkaa Coelho-kokoelma karttua), sekä Onlyn musta kevättakki vitosella!! Vitsi miten kiva juttu! Sitä en saanut kuvattua, kun kamerasta loppui, taas kerran, patterit! Äkkiä se kännykkä sinne huoltoon…
Mukava alku viikolle. Mites muitten viikko on alkanut?
Kirppistä ja Muumia
Nyt ku pienempi nukkuu parvekkeella ja Memmi katsoo uutta suosikki dvd:tään, Dumboa, ehdin esitellä viime viikon kirppisostokset ja pari Muumi-juttua.
Harmaa Onlyn neuletakki, aika kallis, 8e, mutta oli uudenveroinen. (Hovikuvaaja Memmin ottama kuva, siksi vähän vinossa ;))
Sitten rupesin ihan tosi muodikkaaksi ja ostin tuommosen mustan poolon, jossa kauluksessa nauhat, joista saa sidottua ison rusetin. Tämä oli Vero Modan tai Onlyn (hyvä muisti), 3,5e.
Kolmantena musta löysä paita, jossa hihoissa, alhaalla ja kauluksessa kuminauha ja kauluksessa nappeja, 5e.
Vyöllä?
Vai ilman?
Sitten ne Muumit.

Eli purkit teelle ja kahville. Nyt pysyy teet järjestyksessä ja kahvit tuoreina. Vanhasta kahvipurkista olikin kansi rikki. Nämä oli puoleen hintaan 3,99e/kpl.
Semmosia. Tänään luvassa rentoa kotona oleilua. Ulkona ihana ilma, joka valitettavasti saa kissankarvat näyttämään vaan kamalammilta joka paikassa, joten pitäis sitä varmaan myös vähän siivoilla. Illalla sitten Kuorosotaa ja leffaa telkusta. Seuraako kukaan muu Kuorosotaa? Onko teillä joku suosikkikuoro? Meillä taitaa tuo Ilikka viedä voiton, mutta on Kristiinakin tehnyt ihan hyviä biisivalintoja kuorolleen. Saapa nähdä kuka lopulta voittaa… Marco ehkä?

