Archive for February, 2010

Memmin juttuja

Memmistä on tullut reipas ja iso tyttö. Vaikka kerhossa onkin pelottava mies-apulainen entisen naisen tilalla, menee Memmi silti kerhoon nätisti, vaikka vähän ovella itkettääkin. Onneksi itku menee nopeasti ohi, kun on mukava kerhotäti. :)

Kotona pitää leikkiä kerhoa tai päiväkotia. Taitaa neiti jo kovasti odottaa/jännittää päiväkotiin menoa syksyllä. Onneksi siskonkin kanssa voi jo leikkiä kaikenlaista.

Memmi haluaisi taas Ideaparkettiin, kun siellä sillon kerran oli kaksi pomppulinnaa ja norsuja, joita Memmi ei varmaan nyt enää pelkäisi.

Tänään Memmi ilmoitti haluavansa kuuhun. Aikookin sinne lentää raketilla joskus. Kuumailmapallolla haluaisi myös mennä lentelemään. Kun sanoin, että äitiä kyllä vähän pelottaisi, niin Memmi vaan totesi, että: “Älä pelkää, minä olen siellä sinun turvana”. <3 Varsinainen huimapää.

mikkiYllätin Memmin tänään piirtelemästä leikkilautasella ja -mukilla rinkuloita piirustuslevyyn. Piirsi kuulemma Mikki Hiirtä. Kysyin onko mummi opettanut piirtämään niin, mutta ei kuulemma ollut, vaan aamulla oli telkkarissa opetettu Mikki Hiiri -ohjelmassa. Kylläpä tuo onkin Mikin näköinen!

Taiteilija Memmistä taitaa tulla isona, tai laulaja tai maskeeraaja.

huuli1Huulirasvaa on kiva laittaa…suun ympärille. :D

Kannatti käydä

Mummi ja ukko on lähetetty nyt kotimatkalle. Pääsin tänään kuitenkin vielä nauttimaan ylhäisestä yksinäisyydestä kirppistellen. Ja kyllä kannatti käydä, löyty vaikka mitä!

kirp242Aamulle v.pun. puupaita, Memmille mustaharmaaviirullinen mekko/tunika ja violetti perhospaita, äitille Onlyn pitkähihanen paita ja hauska violetti “pallomainen” minihame sekä harmaat helmet, 3 kpl kirjoja (Portobellon noita, Häkkipoika ja Ps. Rakastan sinua). Yht. n.20e.

Osa oli kyllä noista melko kalliita normaaliin kirppishintatasoon verrattuna (lähinnä nuo lasten paidat, kun en yleensä yli 2 euroa suostu maksamaan), mutta koska tuossa oli nuo kolme kirjaa aika halvalla niin raaskin ostaa. :D

Kirppistelyjen jälkeen lähdettiin vielä Aamun, isäni, mummoni, serkkuni ja tätini kanssa syömään Rossoon. Memmi ei suostunut mukaan, vaan halusi ehdottomasti jäädä kotiin leikkimään mummin kanssa. Kyllä nyt onkin sitten leikitty!

ps. Arvatkaa kuka värjäs Uff:in valkosen neulemekon vaaleanpunaiseksi? Suosittelen pesemään violetit huivit samanväristen kanssa, ellei diggaile vaalenapunaisesta omassa pukeutumisessa. xD

Uusia juttuja

Pääsin minäkin hyödyntämään hieman alennusmyyntejä.

uudet

Harmaa neuletakki ja mustat farkkuleggarit Lindexiltä yht. 17e. Sylissä kuvausrekvisiittaa hurjalla ilmeellä ja kampauksella varustettuna. :D

Sain myös uuden, tilavamman, ruskean laukun (normihintainen), kun edellisestä katkesi hihna, alusvaatteita alesta sekä Lindexiltä violetin mekon 9 eurolla. Indiskassa olis ihania koruja, jos joku päivä raaskisin ostaa.

Eilen päästiin miehen kanssa taas leffaan, kun mummi ja ukko on vierailulla. Käytiin katsomassa Sherloc Holmes, joka oli ihan hyvä.

Huomenna suuntaan vielä yksin parille kirppikselle, kun tämän päivän käynnit parilla muulla ei oikein tuottaneet tulosta. Olen ilmiselvästi tullut tiedostavammaksi ja nirsommaksi kirppisshoppailijaksi. No sehän on kai vaan hyvä, niin ei tule ostettua turhuuksia kaapin perälle lojumaan…

Pienet värityspuuhissa

Neideillä alkaa olla jo yhteisiä harrastuksia. Tälläisen yhteisen hetken tallensin muutama päivä sitten. :)

img_3993

img_3994

varit1

varit2

varit3

Pitäishän sitä

Pitäis
-ommella vaippoja, kun vanhat on ihan puhkikuluneita tai alkaa käydä pieniksi (onneks kankaat on ollu leikattuina jo viime kesästä asti…vai tuleekohan niistä vaipoista niillä kaavoilla kuitenkin liian pieniä!?)
-järjestää viime elokuussa tilatut parisataa valokuvaa albumiin
-syödä vähemmän pullaa ja keksejä
-käydä useammin ulkona lasten kanssa (mut miks tää talvi ja älyttömät pakkaset ei voi jo loppua??)
-päästä parturiin pian
-rikastua, et olis varaa mennä sinne parturiin
-joogata useammin kuin kerran viikossa
-muistaa maata piikkimatollakin taas joskus, jos se vaikka piristäis
-nukkua enemmän

Pääsykokeisiin olen sentään lukenut. Pari ekaa kappaletta alleviivattu ja ekasta tehty jo muistiinpanotkin. Nyt onkin olo, että tulee ihan huono omatunto, jos vaikka tänä iltana katson Housea, enkä kirjoita muistiinpanoja.

No, pitää sitä kai antaa itselleen lupa levätäkin joskus. Päiväunet on jääneet tosi vähälle viime päivinä. Aamu jos nukkuu aamupäivästä 30min unet, ei hän enää iltapäivällä suostu nukkumaan siskon kanssa, joten empä itsekään sitten paljon lepäile. :( Olen ollutkin tässä pari päivää hermo HIUKAN kireällä noitten huligaanien kanssa. Lisäksi kun mies vielä on ollut melko pitkiä päivä töissä. Eilen jouduin soittamaan miehen kesken päivän nukutuspuuhiin, kun en yksinkertaisesti enää jaksanut komentaa ja maanitella vaan sammuin melkein pystyyn. Sain sitten otettua pienet torkut ja ilta meni ihan ok. Tänäänkin syötiin noutoruokaa kiinalaisesta, kun en jaksanut edes perunoita keittää. Joo, yritin pari tuntia saada Aamua toisille unille, mut minkäs teet, kun neiti oli jo puolen päivän aikaan nukkunut sen puoli tuntia. Jipii!

18021Ponnaripää tykkää hoitaa turbotukkaista (ja -mekkoista) nukkea.

18022Memmistä saa vaan kuvia, missä on silmät melkein kiinni.

18023Ei kai nyt vankilassa nukuta. Ja tuttikin väärin päin. xD

18024Huomenna pistän neidin päiväunille tähän sänkyyn.

Laitoin muuten eilen lasten päiväkotipaikkahakemukset syksyksi menemään…