Archive for December, 2009
Mummi kylässä
Äitini oli meillä taas melkein viikon kylässä ja lastenhoitoapuna. Lapset menee kyllä aina ihan sekaisin mummin ollessa kylässä. Memmi ei meinaa suostua päiväunille ja illallakin mennään nukkumaan tavallista myöhemmin. Päivällä on tietysti niin kiva touhuta ja leikkiä mummin kanssa. Itseä meinaa vaan vähän rasittaa, kun pitää kymmenen kertaa käydä sanomassa neidille, että nyt nukkumaan. Ja kyllähän se nyt kiukuttaa Memmiäkin, kun äiti tulee keskeyttämään kivat leikit.
Sain nyt kuitenkin itse vähän omaa aikaa. Kävin kaupungilla ja kirppiksellä, sekä kahvilla ystävän kanssa. Hajotin kännykästäni näytön, kun pudotin sen vahingossa kaupan lattialle, joten kuvia ei ole nyt vähään aikaan luvassa. Oikeassa kamerassa kun ei ole paristoja.
Perjantaina käytiin miehen kanssa syömässä ja elokuvissa. Kokeiltiin uutta Nepalilaista ravintolaa ja oli kyllä hyvää ruokaa, kasvisvaihtoehtojakin monipuolisesti. Syömisen jälkeen poikettiin viereiselle kirppikselle, josta löytyi pari lautasta lapsille ja kirja miehelle. Elokuvissa katsottiin 2012, joka oli kyllä aika vaikuttava kaikkine erikoistehosteineen, vaikka juoni nyt ei ollutkaan kovin kummoinen. Pidättelin hengitystä monessa kohtaa ja kyllä se tippakin tuli linssiin.
Lauantaina käytiin juhlimassa kummipoikani yksivuotissynttäreitä. Aamukin pisteli kokonaisen palan kakkua ja oli viimeisenä pöydässä herkuttelemassa, ei olisi halunnut millään lopettaa. :D
Tänään lähetettiin mummi kotiin jo aamupäivällä ja palataan pikkuhiljaa normaaliin rytmiin. Parin viikon päästä onkin sitten edessä joulureissu mummolan suuntaan. Saa nähdä taas miten tänä vuonna ehditään tavata kaikkia ystäviä ja sukulaisia.
Lahjontaa
Joulu, tuo ihana kulutushysteria-juhla. Olen tänä vuonna keskittynyt kierrätettyihin tai omatekoisiin joululahjoihin mahdollisimman paljon, mutta on sitä tullut ihan uusiakin ostettua. Lähinnä omille lapsille on tullut ostettua lahjoja kirppikseltä. Vaikka tarkoituksena ei ollut ostaa kuin yksi lahja per lapsi, niin onhan noita nyt kuitenkin tullut osteltua, hups. Tämmösiä löytöjä olen tehnyt:
Memmille poneja.
Memmille 2 Nalle Puh kirjaa (Memmillä on jo pari saman sarjan kirjaa ja tykkää niistä).
Puinen nuppipalapeli, en tiedä vielä pidetäänkö itse vai annanko lahjaksi.
Puinen palikka-auto Aamulle.
Tuhatjalka-peli Memmille.
Häkkyräväkkyräpeli Aamulle, vaikka kyllä Memmikin tästä tykkää.
Memmi sai eilen myös mummin mukana iso-mummilta joululahjaksi “tilaamani” villahaalarin ja on se kyllä hieno.

Jokos teillä on lahjat hankittuna?
Joulukuu



Kuvat alkuviikolta, kun ei vielä ollut lunta maassa.
Se on täällä taas. Luntakin tuli sopivasti ihan vähän. Vaikka täytyy myöntää etten ollenkaan pidä tästä kylmyydestä. No kaipa se on parempi kuin ne kurakelit. Ainakin jonkun mielestä.
Tänä vuonna meillä ollaan ajoissa. Joululahjat hankittuna tai valmisteilla, ainakin suunniteltuina. Eräs ilta askarreltiin Memmin kanssa hiutaleita ikkunaan ja eilen paistettiin ekat piparit ja tortut. Mukavaa puuhaa Memmin ja äidin kesken, ihan kahden. Perhekahvilassa askarreltiin tiistaina kortteja ja hernepusseja. Pusseja tulee ehkä lisää, kun oli tytöistä niin hauskoja. Olen neulonut, askarrellut ja ommellutkin vähän. Keskiviikkona Memmillä oli kerhossa kuvaus, joka meni kuulemma hyvin. Saa nähdä ehtiikö kuvat kummeille pakettiin, hiukan epäilen.

Ja vihdoin, monen kuukauden huonosti nukuttujen öiden jälkeen, aloitimme sen unikoulun torstaina. Olen tyytyväinen päätökseen. Hirveästi ei olla itketty. Hyöritty ja pyöritty senkin edestä. Mutta hyvin on ainakin nämä kaksi ekaa yötä menneet. Memmikään ei ole häiriintynyt omassa huoneessaan. Väliin Aamu haluaa nukkumaan, mutta ei hirveästi raivoa tissin perään. Kovasti kuitenkin läheisyyttä kaipaa ja se sallittakoon. Ekat huikat neiti on ottanut 6-7 aikaan ja kummasti on aamupuurokin alkanut maistua. :D Isi taitaa olla ainut meistä, joka on väsyneempi kuin ennen.
Muuten ollaan voitu hyvin. Aamu on ehkä maailman hurjin apina kiipeilemään. Neiti löytyy usein olohuoneen pöydältä, kirjahyllystä tai lastenhuoneen pöydältä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos verhojen takaa. Lisäksi kiipeää rattaisiin, ja koska rattaita säilytetään sohvan takana, on neiti keksinyt, että sieltä rattaista voi sitten kätevästi kiivetä sohvan selkänojan yli sohvalle! Eikä ole hetkeäkään paikallaan. Huh huh! Ei Memmi vaan vielä tuon ikäisenä. Oli varmaan kaksivuotias, kun tajusi, että syöttötuolissakin voi seisoa.
Meidän perheen isi lähti äsken pikkujouluihin, kutsumani iltaseurakaan ei ehtinyt kylään, joten vietetään iltaa ihan tyttöjen kesken. Ehkäpä laitan Pingun pyörimään ja syödään jätskiä ja eilen leivottuja pipareita. Rakennetaan legoilla, laulellaan. Ja juostaan hurjan pikkuapinan perässä pelastamassa se kaikenmaailman paikoista, mihin keksii kiivetä.
ps. Osaa se apina näköjään kiivetä sohvalta selkänojallekin, jos vaikka sitä kauttaa pääsisi kätevästi rattaisiin.