Archive for December, 2009

Lahjat

Oltiin ilmeisesti oltu kilttejä, kun joulupukki toi kaikenlaista. Lastenkin lahjasaldo pysyi suht aisoissa ja mahduttiin jopa autoonkin kotiinpaluureissulla juuri ja juuri. ;)

Saatiin uusi mikro jo ennen joulua. Lisäksi tuli suklaata (vähemmän kuin odotin: kun suklaata on ennen tullut ovista ja ikkunoista, nyt saatiin rasiat vain muutamasta paikasta), pähkinöitä, rahaa, toivomiani valokuvakehyksiä, maljakko, saunamittari, tuoksukynttilä…

Itse sain mieheltä lahjakortin Ruohonjuureen ja lisäksi ystäväni lahjoi minua ihanan tuoksuisella, energisoivalla Body Shopin vartalogeelillä.

jlah1

jlah2

jlah3

Lahjakortilla ostin siis Weledan koivu-vartalon kuorintavoiteen ja Laveran kasvojen kuorintavoiteen. Lisäksi mukaan tarttui goji-marjoja ja Clipperin teetä.

gojiGoji-marjat ovat yksi maailman ravinteikkaimmista marjoista, sisältäen runsaasti aminohappoja, mineraaleja, vitamiineja sekä antioksidantteja. Suosittelen!

clipperSleep easy -tee on yksi uusista suosikeistani. Nyt voin juoda illallakin teetä, ilman että yöunet menee, päinvastoin uni tulee äkkiä. Taaempaa teetä maistoin joulureissulla Inkeroisella ja piti ostaa nyt itsellekin.

Lapset saivat mm. luistimet, neljä uutta lautapeliä, palapelin, dubloja, HelloKitty-tietokoneen, Muumi-lakanat, vaatteita, karkkia, dvd:itä (TaoTao-boxi ja Tuhkimo), riipuksen ja lämpömakuupussin.

jlah5Tuli jos jonkinmoista eläindubloa.

jlah6Näitä pelejä ollaan pelattu joulun aikaan hurjasti.

Tänään kävin “ale-ostoksilla”. Ostin vaan tarpeellista, eli ripsiväriä ja silmänympärysgeeliä, kun edelliset oli ihan loppumaisillaan. :D

aleNäitä en ole ennen kokeillutkaan, saa nähdä, miten toimii…

Kaikkia lahjoja en ehtinyt kuvata, mutta kiitos kovasti kaikille lahjoneille! Ja erityiskiitos pienelle kuvausapulaiselle. ;)

jlah4

Joulun aikaan

Tänä vuonna yritin antaa omatekoisia lahjoja. Suunnitelmat oli kovat vielä lokakuussa, mutta toteutus jäi ajanpuutteen takia hiukan vajaaksi.

pointy1Memmille.

pointy2Kummitytölle.

Kissat askartelin tällä ohjeella. Kummipoika sai tällä ohjeella askartelemani pupun.

Jouluaattoa vietimme kotona perheen voimin.

aatto1Käytiin pulkkamäessä, jossa miehen lompakko katosi. Onneksi löytäjä sattui olemaan Memmin parhaan kerhokaverin isä ja lompakko saadaan takaisin pian.

aatto2Pieniä tonttujakin näkyi. Erehdyin antamaan Aamulle piparimaistiaisia ennen joulua ja niillähän neiti sitten olisi elänytkin vaikka koko joulun. :D

Illalla, kun Memmi ja isi lähtivät vielä ostamaan maitoa, kävi pukki tuomassa lahjoja. Niitä oli mukava aukoa ja lahjat olivat mieleisiä. Lahjoja voisin esitellä vaikka myöhemmin toisessa postauksessa.

Joulupäivänä suuntasimme Etelä-Karjalaan mummolaan sukuloimaan. Siellä tapasimme ystäviä ja sukulaisia.

jpaiva1Taas auottiin lahjoja.

jpaiva2Aamun joululook.

jpaiva3Tonttu kuusen alla.

Maanantaina ajeltiin takaisin kotiin sulattelemaan joulumässäilyjä ja leikkimään uusilla leluilla.

jkotiVäsynyt matkustaja tänään joululahjaksi saamassaan paidassa (sisko sai samanlaisen).

Oli mukava ja suht rento joulu. Vaikka piti taas juosta paikasta toiseen, otimme aikaa myös vain olla, silläkin uhalla, että osa ystävistä jäi näkemättä. Ensi kerralla sitten taas toivottavasti tavataan.

Kiitos kaikille ihanasta joulunajasta. <3

Joulua

Täällä valmistellaan joulua kovaa vauhtia. Tänään ollaan siivoiltu sekä leivottu viimeiset piparit ja tortut. Memmin Juuso-kummi kävi kylässä ja lahjomassa. Paketista paljastui tarravärityskirja ja Majava-peli, jota jo pelasimmekin porukalla. Memmi tykkäsi kovasti.

Mies lähti vielä hakemaan punkkua glögin kaveriksi, voi sitten illalla ottaa lasillisen. Matot pitäis vielä tuulettaa ja lattiat pestä ja sitten voisikin keskittyä rentoutumiseen ja joulun tunnelmointiin. Itselläni on kyllä joulufiilis vähän hukassa, johtuen tästä hurjasta touhuamisesta. Eikä meillä ole edes kuusta. Ehkä sitten ensi vuonna.

jul32Tänä vuonna olen leiponut jouluisia suklaa-glögikakkuja itselle ja lahjaksi tällä Animalian ohjeella.

jul2Eilisiltana askartelin ikkunaan paperitähden tädin antamalla ohjeella. Tuli aika hieno.

Ja hienoa, että meillä taitaa tosiaan olla valkoinen joulu! Toivottavasti ajokeli olisi hyvä perjantaina, kun suunnataan kohti Etelä-Karjalaa sukulaisten ja ystävien luo.

Piparintuoksuista ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille lukijoille!

Kikkailua

Hauskaa oli…

16121

16122Pitäsköhän jonkun otsis leikata?

16123Äiti sai MUISKUN.

16124Pom-pom-pomppaan…

Tänään oli tosiaan Memmin kerhon “joulujuhla”, olivat leiponeet pipareita. Vähän harmittaa, kun Memmin paras kerhokaveri lähtee tammikuussa päiväkotiin, eikä siis varmaan nähdä ainakaan vähään aikaan. Muutenkin ryhmästä lähtee tosi moni pois. Toivottavasti tulis uusia kivoja sitten tilalle.

Illalla leivottiin vielä kotonakin pipareita. Niitä tuli syötyä ehkä vähän liikaa. Huono olo. Saattaa kyllä johtua flunssastakin, joka on vaivannut minua sunnuntaista lähtien. Paranemaan päin jo, joten huomenna mennään perhekahvilaan riisipuurolle. Jouluiset meiningit vähän joka puolella.

“Unikoulu” muuten on tuottanut tulosta. Neiti ei herää yöllä enää sataa kertaa. Välillä kyllä saattaa sitten kukkua sen kaksi tuntia keskellä yötä. Sitä teki isompikin sillon tuon ikäisenä. Aina jos nukkui yli kolmen tunnin päikkärit, kukuttiin yöllä tunti tai pari. Olen nyt kuitenkin tyytyväinen kun yösyötöistä päästiin. Tai no, ottaa neiti vielä ne aamuhuikat 6-7 aikaan. Yksi yö söi jo viideltä, kun en enää jaksanut sitä kukkumista. Ehkäpä tämä omakin univelka pikkuhiljaa helpottaa. Tällä hetkellä kyllä ei tunnu virkeämmältä. Olenkin ihmetellyt, että miten, kun saa nukkua yöllä pitempiä pätkiä, on aamuisin ja päivisin väsyneempi. Omituista. Onneksi kohta on joulu ja sittenhän se päivä taas alkaa pidetä. Saadaan taas valoa kevättä kohti. Ihanaa! Vielä kun pääsis kunnon joulutunnelmaan…

Memmin kerhokuvat

Saatiin sopivasti ennen joulua.

kerho1

kerho2

Hyvät kuvat, mut vähän epäselvät, kun nopeesti räppäsin vanhalla kameralla, jonka käyttöä piti vähän palautella muistiin. :D

Nyt saunaan. Saunan jälkeen ehkä vielä pari kuvaa tältä päivältä, kun harjoteltiin tuota kameran käyttöä, heh.