Archive for November, 2009
Hengissä ollaan…
…jotenkin vaan sanat hukassa. Ja ehkä vähän voimatkin. Mikä lie kaamosmasennus?
Viikonloppuna oltiin miehen mummon hautajaisissa kotikonnuilla. Tehtiin ihan pikainen reissu, perjantai-iltana oltiin perillä ja eilen ajeltiin jo kotia aika ajoissa, niin ei ehditty kaikkia rakkaitakaan tavata. No jouluna sitten taas. Siellä oli muuten jo ihan jouluinen sää. Ainakin verrattuna tähän vesikeliin.
Sain villasukkia kaksin kappalein (toisiin tosi pitkävartisiin ostin itse langat ja pyysin mummia neulomaan) ja lapsoset saivat söpöt lapaset iso-mummilta. Pääsivät heti käyttöön. Aamu sai myös myöhästyneitä synttärilahjoja mummilta. Kuvia ei nyt tähän hätään ole, koska mies vei läppärin mennessään tänään ja joudun bloggaamaan tältä pöytäkoneelta, jota en osaa edes kunnolla käyttää.
Perjantaina oli Aamun ensimmäinen hammashoitaja-käyntikin. Ylös on tulossa etuhampaat, joten taitaa yövierotus, unikoulu ja äidin paremmat yöunet taas vähän viivästyä. Neiti onkin heräillyt nyt monena yönä tosi tiuhaan, kun ikeniä kutittaa. Kylässäkin ollessa heräsi varmaan tunnin välein. Huoh! Äsken nukuin päikkäreitä. Aamua nukuttaessa torkahtelin, mutta heti kun sain neidin sammumaan omaan sänkyynsä, ei oma uni enää tullutkaan. No näillä mennään.
Jospa sitä illalla lämmittäisi vaikka saunan ja polttaisi syksyn ensimmäiset kynttilät. Huomenna ehkä tiedossa pyykinpesuaineputelien täyttöä ja uniteevarastojen kartuttamista Ruohonjuuressa. Toivotaan myös, että keskiviikkona Memmillä on kerhossa kavereita paikalla, eikä tartte olla yksin hoitajien kanssa, niin kuin tänään. Hyvin tuo viihtyi silti.
Onnea isille!

Memmi taiteili ukolle ja iso-ukille hienot kauppakassit. Mukaan lähti myös tyttöjen piirtämät kortit.
Omalle isille ostettiin musta neulepaita ja maalattiin/piirrettiin hieno kortti. Aamulla isi sai nukkua pitkään (no oli muutenkin äitin vuoro herätä ;)). Päiväruuaksi syötiin lettuja, joita isi paistoi. Nam!
Memmille iski illalla melkein 39 asteen kuume, joka kyllä sitten laski lääkkeellä, ja yö meni ihan hyvin. Tänään on ollut pirteä ja touhukas. Kuumetta oli vielä vähän ja päiväunille käydessä valitti, että nieleminen koskee. Toivottavasti tämä ei ole nyt sitä “paljon pelättyä”…
Lupasin askarrella neidin kanssa päiväunien jälkeen lisää lorukortteja vanhoista postikorteista, joten pitääpä mennä etsimään loruja netin ihmeellisestä maailmasta.
Mikä on sinun suosikki lorusi?
Lapset pesemättä
Kaamoskaaos
Sukat eri paria. Ja kupit.
Rinnat eri paria. Ja korvat.
Jakaus vinossa. Ja pöytäliina.
Ja taulut.
Paita juoponnapilla.
Silmät puolitangossa. Ja housut.
Lapset pesemättä. Ja pyykit.
Uupunut äiti
Äiti on puhki kuin kenkäraja,
tehkää tyynyistä äidille maja!
Äiti on loppu kuin tiskirätti,
antakaa äidille halaus nätti,
hymy ja suukko ja vessarauha,
kasvonaamio, jäätelökauha,
jättäkää huoleti kahvia juomaan,
saatelkaa Nukkumatin huomaan.
Elämän ilot
Valvotaan yhtä aikaa ja vuorotellen. Riidellään ja sovitaan riidat. Itketään.
Suukotellaan ja rakastetaan. Vihataan ja kärsitään. Ollaan onnellisia.
Yhtä aikaa ja vuorotellen.
Keskellä yötä, pimeässä. Vauva nauraa ääneen.
(Tittamari Marttisen ja Virpi Talvitien kirjasta Äidin karkkipäivä, joka löytyi tänään kirppikseltä. <3)
Syksyinen tunnustus

Kiitos Hermaneillalle tästä! Oli mukava yllätys ja piristi päivää. <3
Pistetään eteen päin Inkeroiselle, jonka ihanat kuvat (ja jutut tietysti myös) ovat päivieni ilo. Ihana ystävä olet! :)
Juhlat juhlittu
Ja kivaa oli. Lahjaksi neiti sai mm. vaatteita, rahaa ja Muumi-astiasetin, jota olin toivonutkin. Kiitos kaikille lahjojille! <3
Tänään ollaan palattu taas arkeen. Memmi oli itkeskellyt kerhossa, kun siellä oli apulaisena joku miespuolinen. Neiti ei oikein diggaa vieraista miehistä. Mutta meni se kerhopäivä kuitenkin ihan hyvin. Pienemmän kanssa käytiin Ruohonjuuressa ostamassa lanoliinia, niin saadaan sitten nuo uudet villapaita-peikkovillikset käyttökuntoon. Niitä on nyt siis kahdet, oranssit ja vihreät. Vihreät hiukan hienommat, kun muokkasin vähän kaavaa, niin ei tarvinnut yläosaan tehdä rumia omalaatuisia kavennuksia, niin kuin oransseihin. Purkamaanhan en rupea!! ;)
Tänään mennään alkuillasta kaverin luo jämäsynttärimokkapalojen kera. Sain lapset ihmeen aikaisin unille. Vielä pitäis syödä ennen viittä, linssikastiketta kenties.
Viime viikolla tein muuten Memmillekin kirppislöytöjä. Kahdet farkut ja kaksi paitaa. Yhteensä 7 euroa. Kassa ei tajunnut veloittaa toisista housuista ja tarkoituksenani oli käydä ne seuraavana päivänä maksamassa, mutta unohdin! :( Omatunto soimaa, mutta se kirppis on ihan eri suunnassa kuin missä yleensä liikutaan. Toivon, ettei 3 euroa aja myyjää ihan vararikkoon, vaikka kyllähän ne “kadonneet” vaatteet itseäkin aina kismittää.
Tässä ne ostokset nyt kuitenkin olisi:

Ja tässä vihreät villikset koekäytössä, ennen kuin sain koristukset ommeltua:

Aurinkoista viikkoa taas kaikille!