Archive for August, 2009
Uusia taitoja
Hieman on ollut hiljaisempaa täällä blogissa. En vain yksinkertaisesti ole ehtinyt/jaksanut kirjoitella mitään. Eipä nyt kauhean erikoista olla puuhattukaan. Aurinkoisella säällä oltu leikkipuistossa ja eilen käytiin miehen mummolla Mäntsälässä.
Aamu on kuitenkin oppinut kaikenlaista uutta, josta nyt voisin mainita.
Yhtenä iltana yllätyimme kun Memmi huudahti työhuoneessa, että “Sisko kiipes tuolille!!”, Aamu oli siis kiivennyt Memmin pienelle tuolille istumaan ja nousi siihen vielä seisomaankin. Huh. Pitää ilmeisesti alkaa vahtia noita vauhtivekaroita vähän tarkemmin. Onneksi neiti osasi ihan itse myös laskeutua tuolilta, eikä muksahtanut sieltä pää edellä lattiaan.
Näin minä nousen.
Ja näin minä laskeudun.
Aamulle on alkanut maistua myös vähän kiinteämpi ruoka. Hedelmäpainotteisesti menee purkista sosetta. Perunaa, makaroonia, tofua, kananmunaa, porkkanaa ja parsaa tykkää maistella sormin itse (no porkkana ja parsa ei oikein uppoa). Mansikat ja banaani on myös herkkua itse mutusteltuna. Sämpylästäkin neiti tykkää. Nyt ostin kaupasta jotain hedelmäpuuroa, kun ei tuo meidän muiden syömä aamukaurapuuro tunnu kelpaavan. Kokeillaan sitten tuota. Ja kohtahan neiti saa myös alkaa totutella maitotuotteisiin. Ihanaa kun tulee vähän helpotusta itsellein, kun ei tarvitse huolehtia siitä, että tuleeko tytölle nälkä, jos itse olen vaikka salilla pitempään.
Neiti on myös alkanut vilkuttaa aktiivisesti ja moikatessa nostaa käden pystyyn. Tänään yritti ihan selvästi matkia “kiitos”-sanaa, kun leikittiin kiitos-ole hyvä -leikkiä. :D On se jo niin iso tuo meidän vauva.
Semmosta tänne. Huomenna tavataan ystävää, jota olen nähnyt viimeeksi yli kolme vuotta sitten. Oltiin yliopistossa yhdessä ensimmäinen vuosikurssi, kunnes hän muutti takaisin kauas pohjoiseen. Ihanaa nähdä! Kyllä tämä aika menee nopeasti…
3-v. neuvola ja Tullintorin reissulta
Tänään oli Memmin kolmevuotisneuvola. Mentiin sinne Memmin kanssa ihan kaksin. Aluksi neiti vähän ujosteli, mutta teki kaikki tehtävät oikein reippaasti. Ensimmäiseksi Memmi sai rakentaa palikoistaa tornin ja järjestellä palasia värien mukaan. Sitten piirrettiin pysty- ja vaakaviivat, jonka jälkeen neiti sai piirtää mitä halusi. Katseltiin vähän kuvia, joista neiti sai sormella osoittaa asioita. Sitten testattiin kuuloa kuiskauskokeella ja näköä erilaiset lasit päässä. Kaikki testit meni oikein hyvin. Sitten vielä vähän heitettiin palloa ja hypittiin viivan yli. Se taisi olla kaikkein hauskaa neidistä. Painoa neidillä oli jo 13,7 kg ja pituutta 94,5 cm. Näin neuvolatäti kirjoitti korttiin: “Iloinen ja reipas tyttönen. Hienosti tehtäviin keskittyy. Puhe on selkeää lausepuhetta, ei äännevirheitä. Kuulo ja näkö ok. Hienomotoriset taidot hyvät! Kasvaa hyvin.”
Neuvolareissun jälkeen käytiin kotona vähän syömässä ja suunnattiin Tullintorille Eurokankaaseen ostamaan kuminauhaa. Krhm, kuminauhaa ostettiin ja samoin myös metri bambupuuvillaa. Eli niitä vaippoja vissiin ajattelin tehtailla enemmänkin (eilen leikkasin kankaat kuuteen vaippaan, vielä kun löytyis sitä aikaa ommella ne). Heh. Siellä Tullintorilla oli myös ihana luomukauppa Punnitse & Säästä, jossa myytiin kaikenlaisia pähkinöitä, kuivahedelmiä ja -marjoja, myslejä, jauhoja, erilaisia teelaatuja ja kahveja yms. Meillekin tarttui mukaan jos jonkinlaista herkkua:
Kuivahedelmäsekoituksia.
Luomumanteleita ja paahdettuja & suolattuja cashew-pähkinöitä. Mikä siinä on, että luomumantelit maistuvat niin paljon paremmille kuin tavalliset?
Isille vähän mausteisempaa laatua. Jotain wasabi-juttuja ja muuta.
Äitille ;) suklaakuorrutteisia iniväärinpalasia ja pähkinöitä yms.
Luomupistaaseja.
Ja aivan ihania lumi-, kaakao- ja hunajamanteleita. <3
NAM NAM!
Arvatkaa mitä muuten tein eilen illalla 1,5h? No järjestin puolen vuoden aikana kertyneitä kuvia koneelta. Turhat ja epäonnistuneet otokset roskakoriin ja muista sitten valinta, mitä pistetään kehitykseen. Tänään oliskin sitten luvassa niiden n.180:n otoksen lataaminen extrafilmille, josta kuvat ajattelin tilata. Huh!
Parilta viime päivältä
Viikonloppu on sujunut mukavasti kotosalla ja ulkoillen. Eilen käytiin tyttösten kanssa puistossa, kun isi oli salilla.
Neidit yhdessä hiekkiksellä. <3
Aamu on oppinut myös yhden uuden taidon kunnolla:
Än yy tee…
NYT!
Eli neiti osaa nyt taputtaa kunnolla. Aina kun sanotaan hyvähyvä tai jesjes, niin Aamu alkaa taputtaa.
Tiistaina on Memmin kolmevuotisneuvola. Kerron sitten miten meni. Nyt kun lapset nukkuu, taidan mennä paistelemaan perunoita ja laittamaan seesaminugetit uuniin. Syömisen jälkeen mennään keskustaan puistoon, isiä salilta vastaan ja jätskille. Itse olen ollut nyt pari päivää “sairaslomalla”, kun on ollut kurkku kipeä ja vähän flunssaa ilmassa, niin en ole käynyt salillakaan torstain jälkeen. Huomenna sitten taas, kun ei tämä olo mitenkään paha enää ole. :)
Mukavaa ensi viikkoa kaikille!
Kurkistus pikku Aamun vaatekaappiin
Laura esitteli pari päivää sitten Lotan vaatekaapin sisältöä ja tästä innostuneena kuvasin itsekin mitä kaikkea meidän pienimmän neidin vaatekaapin, tai siis -laatikoston sisuksista löytyy. Meilläkään en itse ole ostanut juuri yhtään lastenvaatteita uutena. Lähes kaikki on kirppiksiltä tai lahjaksi saatuja. Suuri osa Aamun vaatteista on tietysti myös isosiskolta perittyjä. Tässä kuvia suurimmasta osasta käytössä olevista vaatteista. Osa on luonnollisesti pesussa ja osaa en jaksanut kuvata (esim. yöpukuja ei olla kesän aikana käytetty ollenkaan). Aamulla on myös kaksi isoa laatikollista kirppikseltä hankkimiani, lahjaksi saatuja ja Memmin vanhoja isompia vaatteita odottamassa käyttöön pääsyä. :)

Ensin hieman kesävaatteita. Takana kaksi Benettonin paitaa, vihreä kirppikseltä ja toinen Memmiltä peritty (aikoinaan Memmin kummin ostama). Edessä Memmiltä peritty Name it pallopaita, ostinkohan tuon itse tai sitten äitini osti.

Kesäpaidat jatkuu. Ensimmäisen turkoosin paidan ostin itse alkukesästä Cittarin alesta, kun neidillä ei tuntunut olevan mitään sopivia kesäpaitoja. Pupupaidan (H&M) sai kummilta, kaksi muuta paitaa Memmin peruja, kukkapaidan ostin itse Prismasta ja hippitopin antoi miehen äiti.

HelloKitty-paita kummilta (H&M), Ilopilleri-body kirppikseltä ja Name it toppi Memmin vanha (tuohon kuuluu shortsitkin, mutta ovat juuri pesussa).

Bamse-tunika äidiltäni saatu (Lindex), keltainen Mekko Memmin vanha (H&M), vihreä Benetton mekko äidiltäni ja mansikka-asu miehen tädiltä saatu.

Kaikki paidat kirppikseltä (vihreä perhostunika netistä) itse ostamiani. H&M:ää ja Lindexiä.

Lindexin uusretrobodyjä (kuvasimpa hölmösti kahtia taitettuna, heh). Kesällä ei ole tullut hirveästi käytettyä edes pitkähihaisia, kun neiti on semmonen hikipää, mutta toivottavasti nämä mahtuvat vielä syksylläkin. Itse olen ostanut uutena kolme bodyä Lindexiltä (ota 3 maksa 2, kuvassa vain yksi ylhäällä vasemmalla), osa saatu äidiltäni ja turkoosi body kirppikseltä. Tuota ylärivissä keskellä olevaa bodyä on toinenkin samanlainen.

Viirua ja sirkusta. Oranssisävyinen Marimekon body miehen äidiltä, ruskeasävyinen kirppikseltä ja sirkusbody äidiltäni.

Itse ostamiani, vasemmanpuoleinen (Tutta) alesta alkukesästä, kaksi muuta Memmin vanhoja (H&M, Lindex).

Näitä käytetään todella harvoin. NallePuhit isomummolta (Finnwear), muut äitiyspakkauksesta ja kirppikseltä Memmin vauva-aikana.

Kesäpöksyjä. Punakukalliset Polarnopyret legginsit Aamu sai tätini perheeltä syntymälahjaksi, vaaleanpunaiset ja ruskeat (H&M) Memmin vanhat, kukalliset kirppikseltä, viirulliset (Lindex) äidiltäni ja vaaleansiniset (H&M) Aamun kummilta.

Pöksyjä, ei kovin usien käytettyjä. Takana Memmin vanhoja (H&M), oranssit jonkun itse ompelemat bambuiset ostettu kaverilta.

Velourpöksyjä. Memmin vanhat nettikirppikseltä hankitut kukkahousut (Kapp Ahl), keskimmäiset itse ostamani ja oranssit äidiltäni (Lindex).

Vähän “kenkiä” ja tossuja. Puputossut Memmin vanhat itse ostamani(H&M), perhostossut kirppikseltä, kukka- ja vaaleanpunaisetkengät kummilta (H&M), söpöt villatossut isomummin tekemät.

Vähän “hienompia”. Memmiltä peritty. Farkut Italiasta, paita Esprit ja mekko H&M.

Sukkahousut saatu lahjaksi, vaaleanpunainen pipo kirppikseltä, omatekoinen pallopipo kummilta, kesähattu minun vanha, uimapuku Memmin vanha (H&M), jota ei ehtinyt kertaakaan käyttää.

Huppareita, taaimmaiset saatu lahjaksi kaverilta (GAP), etummainen Memmin vanha, itse ostamani Esprit alesta.

Adidas fleecepuku Memmin vanha, sai aikoinaan kummilta, ja Name it farkkutakki kirppikseltä (on vielä vähän iso).
Memmin aikaan tuli ostettua enemmän uutena. Nyt toisen kohdalla on ollut mukavaa, kun on saanut vähän valita, mitä kaikkia säästää ja mitkä pistää kiertoon. Myös kirppiksiltä on löytynyt huomattavasti ihanempia vaatteita kuin pari vuotta sitten. Kummeilta ja sukulaisilta saadut lahjat ovat olleet myös mieleisiä ja otetaan ilolla vastaan. :D
ps. Pitäsköhän sitä seuraavaksi kuvata sitten vaippavarasto, kun eikös nekin oo vähän ku vaatteita, tai asusteita ainakin. :D
Aamu 9kk
Aamu täytti viime viikolla jo 9kk. En silloin ehtinyt laittaa kuvia yhdeksänkuisesta, mutta tässä olis nyt pari.

Neiti luulee ilmeisesti olevansa eläin, pitelee lusikoita ja muita esineitä suussaan kuin joku koiranpentu. :D Tilaisuuden tullen on myös aina tonkimassa kissanruokia, tähän mennessä onneksi huonolla menestyksellä.
Mummolassa leikkimässä viikonloppuna.
Yhdeksänkuinen Aamu tykkää keinua ja nauraa rätkättää. Erilaisten roskien ja kissanhiekkamurujen noukkiminen maasta suuhun on myös yksi suosikki puuhista (ja kun murut yritetään ottaa ulos suusta, neiti vaan pistää suun suppuu ja hekottelee, että ei minulla täällä mitään ole). Oikeasta ruuasta mangosose on suosikki, myös sämpylänpaloja ja mansikoita tykkää mutustella. Aamu auttaa mielellään äitiä kotitöissä, kuten pyykkien ripustamisessa kuivumaan, hankaamalla märkiä sukkia lattiaan ja viskomalla niitä ympäriinsä. Aamu on edelleen neiti aurinkoinen, vaikka kiukutakin osaa. <3