Archive for July, 2009
Ystävät vierailulla
Eilen saimme vieraita kotikonnuilta. Kaksi ystävääni, lapsuudenystäväni Tiina ja Aamun kummi Hanna, joita olen tavannut viimeeksi kauan aikaa sitten, saapuivat kylään. Memmi oli innoissaan. Saimme myös hurjasti tuliaisia, tytöille kummallekin kirjat (Muumi ja “Milla maistaa kakku” ;)), Aamulle ihana valokuvakehys, johon saa laittaa kuvan joka kuukaudelta vuoteen asti, sekä äitille ja isille herkkutarjotin, joka sisälsi Valkoinen tiikeri teetä, sitruunoita, avokadon (tärkeitä rasvoja kasvissyöjälle ja miksei muillekin!!), viinirypäleitä ja kauniita Marimekon koivu servettejä. Kiitos ihanaiset. <3
Kävimme puistossa kävelyllä ja nuuhkimassa ruusutarhassa ruusuja.



Ihanaa aromaterapiaa. Tänne menen seuraavan kerran kun alkaa ahdistaa. Heh.
Iltapäivällä kävimme vielä kaupassa ja teimme yhdessä ruokaa. Illalla otimme rennosti nelosen leffan parissa.
Tänään aleshoppailimme Glitteristä koruja.
Memmi löysi itselleen hienon vihreän perhos hiusklipsin. Tämä oli 75% alessa ja maksoi 50 senttiä.
Äiti sai kaksi kaulakorua (75% alesta nekin), joista toinen tässä. Toisesta ei ole kuvaa, mutta on semmonen lyhyt musta helmikoru. Yhteensä maksoivat n. 5e.
Lopuksi kävimme vielä Cafe Europassa syömässä, jonne olin Hannan luvannut viedä. Ja arvasin oikein, Hanna tykkäsi paikasta kovasti.


Tytsyistä ei ole nyt kuvia, kun en muistanut kysyä julkaisulupaa. Äsken lähetimme tytöt junalla takaisin kotiin. Ihanaa oli nähdä ja Memmikin olisi halunnut pitää ystävät vielä kylässä pitemmän aikaa. No, keskiviikkona saamme lisää vieraita, kun Memmin Nasu-kummi tulee pariksi yöksi kylään. <3
Vaikeasti viihdytettävä
Mihin se meidän helppo hymytyttö oikein katosi? No, on Aamu edelleen hymyileväinen ja säteilevä tyyppi, mutta niiin paljon vaikeammin viihdytettävä. Nyt kun neiti on oppinut nousemaan seisomaan tukia vasten, alkaa hetken päästä kamala palosireeni-huuto, kun ei pääsekään alas. Tai sitten istahdetaan lattialle ja muksautetaan vauhdissa pää lattiaan ja siitäkin tulee huuto. Välillä mennään jo vähän matkaa sohvanreunaa pitkin eteen päin.
Kaikki omat lelut myös on ihan tylsiä ja pakko olis saada siskon kiellettyjä leluja imeskellä ja mussuttaa paperia yms. mukavaa. Onneksi tuo isosisko antaakin Aamun tutkia vielä aika vapaasti omia lelujaan, ja vahtii ettei Aamu laita suuhunsa mitään liian pientä, mutta välillä kyllä tulee myös riitaa siitä, mitä Memmin mielestä sisko saa tehdä ja mitä ei.
Aamu on semmonen äitin sylivauva, mutta silti sylissä ei viihdytä pitkää vaan jo kohta alkaa kitinä. Rattaissa onneksi vielä viihtyy suht hyvin.
Memmin synttäriaamuna meinas iskeä paniikki, kun tuntia ennen vieraiden saapumista Aamu löi huulensa lattiaan. Verta tuli ihan älyttömästi ja itse kerkesin hädissäni soittaa jo kaikenmaailman ensiavut läpi, että mitäs nyt. Onneksi “haava” oli suun sisäpuolella ja parantui nopeasti, kun saimme verenvuodon tyrehtymään harsoon käärityn jääpalan avulla. Huuto oli kyllä kamala. :(
Tänään istui kolmatta kertaa elämässään potalla ja teki sinne toiset pissat ja ensimmäiset kakat. Jee! :D Äiti on iloinen.
No, nyt se neiti yrittää ilmeisesti kiivetä sohvalle ja menettää hermonsa kun ei onnistu. Äitin kintusta ei myöskään saa haukattua palaa, joten apua tarvitaan…

Memmi 3v.
Kolme vuotta sitten minusta tuli äiti ja meistä kolmesta ihan oikea perhe. Tuntuu, että se oli ihan äskettäin. Tänään vietimme jo esikoisemme 3-vuotispäivää.
Synttärisankari aamulla varhain.
Kakku, johon neiti kelpuutti dalmatialais-kuvan Nalle Puhin sijaan.
Puuh!
Päivä oli hirmu kiva ja melkein kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Neitikin oli hyvällä tuulella koko päivän ja kavereitten kanssa oli kivaa leikkiä. Äiti luuli, että tarjottavat loppuu kesken, mutta nyt tuolla on vielä jääkaappi ja pakastin täynnä herkkuja. Onneksi huomenna tulee pari kamua kylään ja auttamaan herkkujen tuhoamisessa. :D
Neiti sai kaikenlaisia kivoja lahjoja, pari kaulakorua, perhos-paidan, Rakkausmuumi-mukin, tuoksusetin (kylpyvaahto, huulikiilto ja tuoksu, kunnon isojen tyttöjen juttuja siis), tarroja, värityskirjan ja kyniä, Muumi magneetti-kirjan sekä keiju-hahmoja.
Kiitos kaikille osallistujille. <3
Forget-me-not
Monessa blogissa olen nähnyt “mainostettavan” kyseistä liikettä Tampereella. Eilen kakkukuvan hakureissulla eksyttiin tähän kauppaan ihan sattumalta. Ja kannatti eksyä. Se oli ihana. <3
Tämmöstä tarttui mukaan.
Äitille hieno recycle-”hihamerkki”, Memmille (Rolling Stones :D) banaani-rintamerkki, jonka valitsi itse ja serkkupojalle, joka tykkää Myyrästä Myyrä-rintamerkki.
Siellä olis ollu vaikka mitä hienoa retroa ja esim. Maija Mehiläinen ja TaoTao rintamerkkejä yms. mutta eipä ollut varaa kaikkea ostaa, mitä olis halunnut.
Radiolta
Kävin tänään varaamassa kirppispöytää kaverin kanssa Radio kirppikseltä. Parin viikon päästä olis sit myyntiä tiedossa. No tänään mukaan tarttui kauhee kasa vaatteita lapsille, kerrankin oli paljon tarjontaa ja vielä järkevin hinnoin. Itsellekin löytyi pari paitaa. Ja halvalla päästiin, kaikki yhdeksän vaatetta yhteensä alle 14e.
Memmille pinkit (neidin lempi väri) huppari, hippipaita, sortsit, sekä vaaleanpunainen lippis, valko-keltainen pallopaita ja sininen mekko, H&M:ää, Lindexiä yms.
Aamulle vähän suurempaa kokoa “poikamaiset” bodyt ja hieno NameIt farkkutakki, josta pidin erityisesti. Farkkutakkia pidettiin jo heti tänään, kun neidin oma fleecetakki osoittautui liian kuumaksi tuonne kosteaan keliin.
Äitille Vero Modan kukkatoppi, Vilan harmaa t-paita (huomatkaa perhosia ;)) ja ruskea toppi mikä lie merkki.
Semmosta kivaa. Anteeksi huonot kuvat, Memmi ei tykännyt ideasta, että hänen vaatteet raivataan lattialta muitten kuvattavien tieltä pois. Tää äiti on nyt vähän väsynyt ja pitäs lauantaiksi neidille ne synttärit järjestää, joten huomenna luvassa armotonta siivoamista ja leipomista (onneks mummi leipo jo jotain pakkaseen viime viikolla <3) ja henkistä orientoitumista. Lauantaina tulee ainakin kolme Memmin ikäistä ja kaksi vauvaa plus äidit. Eli menoa ja melskettä luvassa. :D