Archive for May, 2009

Pahinta ja parasta

Teempä minäkin tämän ajan kuluksi, kun niin monessa paikassa olen tähän törmännyt. Teen tämmösen yhdistetyn pahinta/parasta version.

PAHINTA JA PARASTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:

1. Nimessäni:
- Se, että kutsumanimeni on toinen nimeni. Aina saa olla selittämässä, että olen Milla, enkä Suvi, kuten ensimmäinen nimeni antaa olettaa.
- Tykkään nimestäi muuten.

2. Kasvoissani:
- Mustat silmänaluset, tai oikeastaan ympärykset. Näytän ihan haudasta nousseelta ilman meikkiä ja yleisesti ottaen väsyneeltä. Leveät leukaperät.
- Poskipäät, hieman kissamaiset silmät ja huulet.

3. Vartalossani:
- Olen ns. hoikka läski. Onneksi asiaan on tulossa muutos, mahtavan kuntoilupäätöksen myötä.
- Olen selvinnyt suht hyvin raskauksistani. Vaikka kiloja on tullut paljon, imettämällä ne ovat sitten lähteneetkin.

4. Luonteessani:
- Valitan turhasta. Varsinkin läheiseni saavat kärsiä tästä luonteenpiirteestä.
- Olen kuitenkin yleensä iloinen ja suhtaudun asioihin huumorilla.

5. Vaatekaapissani:
- Kaikki vaatteet eivät ole ihan omaa tyyliäni ja toisealta en kuitenkaan raaski luopua vaatteista, joita en ikinä käytä. Teen välillä virheostoksia.
- Kirppislöydöt, joita olen tehnyt viime aikoina. Mikä siinä onkaan, että jos vaatteen on saanut halvalla tai ilmaiseksi, se on paljon kivempi kuin uutena kalliilla ostettu.

6. Kotonani:
- Lelut lojumassa joka ikisen huoneen lattialla. Tyylittömyys. Olis kiva kun ois rahaa ja vois uudistaa (lähes) koko sisustuksen.
- Sohva, missä tykkään istua. Memmin oma huone, mihin rojut saa piiloon (ainakin siivouspäivän ajaksi).

7. Työssäni:
- Olen kotiäiti, eli töissä lähes 24/7. Pahinta on työn rankkuus. Se vaatii kärsivällisyyttä, jota minulla ei tunnu välillä olevan tippaakaan. Huono palkka. Vapaa-ajan puute.
- Saan olla lasteni kanssa ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän. Tykkään olla kotona.

8. Ystävissäni:
- Ei mitään vikaa. Paitsi se että osa asuu liian kaukana (mutta tästä voin syyttää itseänikin).
- Ovat vaan niin rakkaita. Kaukana asuminen on vielä lisännyt tunnetta.

9. Perheessäni
- Hmm…uhmaikä!
- Minulla on ihana perhe ja olen perheenjäsenistäni onnellinen joka ikinen päivä. Lapset ovat maailman ihanimpia tapauksia ja puolisokin ihan kiva. ;) Vanhemmat myös ovat hyvin rakkaita.

10. Harrastuksissani:
- Niiden kalleus.
- Liikunnasta tulee hyvä mieli ja bloggaaminen on kivaa.

11.Kumppanissa?
- Työajat. Tykkäisin semmosesta 8-16 meiningistä enemmän. :D
- Ihana isi.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
- Paskan haju!!! Kenkäfetissi, kun pitää terottaa kynsiä kenkiin.
- Onhan ne välillä ihan kivojakin…

13. Kielenkäytössäni:
- Keksin höpsöjä sanoja ja kopioin niitä muilta. Tämä voi kai olla positiivistakin.
- Ks. edellinen.

14. Musiikkimaussani:
- Sitä ei ole. Kuuntelen tosi vähän musiikkia ja en oikeastaan tiedä, tykkäisinkö jostain toisenlaisesta musiikista enemmän.
- Tykkään monenlaisesta musiikista.

15. Kotikaupungissani:
- Niin paljon nähtävää ja itsellä niin vähän aikaa.
- Kaunis, monipuolinen kaupunki.

16. Ruokavaliossani:
- Tykkään liikaa herkuista ja voisin syödä vaikka paketillisen jäätelöä kerralla. Soijatuotteiden tilalle vois keksiä jotain uutta.
- Syön kuitenkin melko terveellisesti.

17. Lapsissani:
- Se uhmaikä! Lasten mukana tulee myös pelko. Saan loppu elämäni pelätä lasten puolesta.
- Maailman ihanimpia (kun nukkuvat ;)). Rakkainta, kalleinta ja tärkeintä maailmassa. Yhteiset hymyt, naurut ja muiskut äidille. En tiedä, missä olisin ilman lapsiani. Varmaan ihan hukassa (kuten joskus totesin).

18. Naapureissani:
- Yläkerran naapuri piti ainakin alkuvuodesta bileitä yömyöhään. Ei kiva. Alakerran naapurista tulee aina aivan ihana ruuan tuoksu, ja sit käy itseä ärsyttämään kun ei saa yhtä ihanan tuoksuista ruokaa.
- Alakerrassa asuu Memmin kummi. :)

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
- Rahattomuus ja krooninen väsymys, pätkittäisten öitten takia.
- Olen kuitenkin onnellinen.

20. Tulevaisuudessa:
- Pelottaa opiskelun ja lastenhoidon yhdistäminen.
- Kaikki tuleva, mistä ei ole tietoa.

Saa tehdä ken tahtoo.

Väsymystä ja kiikkumista

Täällä on vissiin iskeny joku blogiväsymys, kun ei oikein meinaa juttua irrota. No ainakin yks meidän perheestä on ollu väsynyt eilen. :D

vasy

vasy2

Ihme homma kun pöydässä nukutaan, mut sit kun siirrytään sängyn puolelle, tsädäm, silmät lävähtää auki ja ollaan taas pirteitä ku peipposet. Päiväuniakaan ei nukuta nykysin ku pätkissä. Onneksi isommalla on aina ollut vähän paremmat (päivä)unenlahjat. Pienempi on kyllä alusta asti nukkunut yöllä suht kiltisti, vaikka heräileekin syömään melko usein.

No, tänään oltiin pirteämpiä ja käytiin pihalla kiikkumassa ja köröteltiin bussilla postiin ja takaisin.

kiikku

kiikku2Memmi anto siskolle vähän vauhtia.

kiikku3

Nyt odotellaan jo innolla sunnuntaita, kun nähdään rakkaita (ystäväni perheineen tulee tänne Tampereelle) ja päästään taas Särkänniemeen!

ps. Olen koittanut nyt laittaa vähän isompia kuvia, kun tämä uusi tausta sen sallii. Onko parempi? Nuo aiemmat Arboretum-kuvat ainakin olivat ihan onnettoman pieniä. :( Pitäis varmaan muokata isommiksi. Olen yrittänyt myös laittaa niin, että klikkaamalla sais kuvan isoksi, mutta ei se tunnu onnistuvan.

pps. heh. No ei nämäkään kuvat kyllä mitään isoja ole. hmm…

Hurja kuntoilu alkakoon

Tänään tapahtui semmonen ihme, että liityttiin miehen kanssa kuntokeskuksen jäseniksi. Nyt siis on vähän pakko alkaa liikkua, ettei mene rahat hukkaan. Ja rahasta puheen ollen, loppuu turhuuksien ostelu, tai muuten ei jää rahaa ruokaan. On sen verran hintavaa tuo kuntoilu nykyään nimittäin. No mutta, jos alan oikein ahkerasti kuntoilemaan, ei edes jää aikaa shoppailuun. :D

Olen harrastanut liikuntaa viimeeksi yli vuosi sitten. Tai siis jopa neljä kuukautta kävin astanga joogassa (joka on muuten maailman ihanin laji), ennen kuin sain tietää olevani raskaana. Voitte siis uskoa, miten rapakunnossa olen. Tähän astinen liikuntani on siis koostunut pari kertaa viikossa tehdyistä kävelylenkeistä keskustaan kahvittelemaan (ja mussuttamaan herkkuja). Matkaa tulee yhteensä n.5km edestakaisin. Välillä mennään bussilla toiseen suuntaan ja kävellään kotiin.

Tarkoituksena ei ole varsinaisesti laihtua, tais siis pudottaa painoa, vaan kiinteytyä ja nostaa kuntoa. Katsoinkin jo tuota kuntokeskuksen lukujärjestystä ja poimin sieltä itselleni mielenkiintoisia ryhmäliikuntatunteja. Kivoilta kuulostivat ainakin bodybalance, pilates, spinning ja bodyvive, lisäksi minulle luodaan ihan oma henkilökohtainen kuntosaliohjelma. Kun kunto kohenee voin kokeilla muita vähän rankempia tunteja. Harmi kun nyt kesäaikana oli karsittu lajeja, eikä listalta löytynyt ollenkaan esimerkiksi joogaa tai balletonea, jotka olisivat minua kiinnostaneet.

Onneksi ainakin pari kaveria ilmoitti kuuluvansa saman keskuksen jäseniksi, joten seuraakin on saatavilla. Huomenna jo menen ehkä yhden kanssa bodyvive-tunnille. Jännittää…

Mietityttää myös tuo ruokavaliopuoli, kun nytkin, imetyksen takia, minulla on nälkä koko ajan, niin mites sitten kun vielä liikun enemmän. Huh. Saan olla koko ajan syömässä. No, mikäs sen mukavampaa.

Minkäslaista liikuntaa te muut harrastatte?

Mahtavan makuinen herne-mantelipesto

Minulla on tämmönen kasvisruokakirja kuin Kasviskeittiö (Tuija Ruuska). Siinä on ollut mielestäni hiukan omalaatuisia ohjeita, ja jotenkin liian monimutkaisia tai suuritöisiä minun makuuni. Tai sitte en ole vain uskaltanut kokeilla ihan uusia juttuja. Eilen kuitenkin intouduin tekemään herne-mantelipestoa. Ohje on tarkoitettu noin 250 g:lle pastaa. Itse tein tahnaa ihan vaan leivän päälle laitettavaksi, kyllästyttyäni ainaiseen margariini-juusto yhdistelmään. Ja voin sanoa, että voittaa kyllä kaikenmaailman meetvurstit sun muut, ja voin hyvällä omalla tunnolla suositella vannoutuneille lihansyöjillekin. Ravitsevaa ja hyvää!

Herne-mantelipesto

150 g pakasteherneitä (itse laitoin 200g, ku pussissa oli)
1/2 dl öljyä (käytin rypsi)
3 rkl sitruunamehua
2 dl tuoretta basilikaa
1 dl manteleita
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Syö sellaisenaan leivän päällä tai pastaan sekoitettuna.

pesto

Aluksi muussasin kaikki muut aineet ja unohdin mantelit kokonaan, hups, hyvää oli niinkin, mutta mantelit antoivat vielä lisää pureskeltavaa ja makua ja lisäsiväthän ne tahnan ravintoarvoakin. Manteli on pähkinöistä helpoimmin sulavaa, sillä on erinomainen ravintoainekoostumus, sisältäen runsaasti kalsiumia, rautaa, E-vitamiinia sekä omega-3-asvahappoja.

Vaikka en tuon kirjan ohjeista ole kokeillut montaakaan, siinä on ihan mahtavat osiot, joissa esitellään kasvisruokavalion tärkeimmät raaka-aineet kuvineen sekä kerrotaan keskeisistä ravintoaineista lähteineen. Tuolta on hyvä välillä tarkistaa omaa ruokavaliota, että tuleekos sitä saatua kaikki tarpeellinen.

ps. Söin illalla, krhm, neljä palaa ruispaahtoleipää, että sain syödä tuota tahnaa sen kanssa, oli se niin hyvää. :D

Lapsuus se on korvaamaton vol.2

Tämmönen oli joskus Facebookissa, ja koska sain vielä lisää lapsuuskuvia, ajattelin jakaa tämän teidänkin kanssanne.

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopio kysymykset ja laita perään omat vastauksesi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

1. Missä ja koska synnyit?
Lpr keskussairaalassa 8.9.1984 keisarileikkauksella, napanuora oli kaulan ympärillä.

lapsuus1

2. Onko sinulla sisaruksia?
Ei oo.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
Mummi hoiti eskariin asti. Kävin seurakunnan kerhossa ja pyhäkoulussa (mistä ehkä johtuu, miksi olen nykyisin niin uskonnollinen :D).

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
Ihan pienenä Kassu-koira. Sain ala-asteella marsun, Nassikan. Sit meillä oli Nöpö-kissa, joka katos, ja hullu Miina-kissa.

lapsuus2

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
En muista. Eiku nyt muistan sen hienon istuimen. Mut meiän toisen auton takapenkillä ei ainakaan ollu turvavöitä, ja se se vasta oli hienoa…

6. Oliko sinulla mielilelua?
Joku pupu vissiin oli ihan pienenä. Ponit ja barbit oli in.

lapsuus3

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
Laulaja, lentoemäntä, sihteeri, asianajaja…

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
Kiltti, mutta en näkymätön…

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
Pihoilla leikittiin…

10. Nukuitko valot päällä?
Nukuin äitin ja isin vieressä… :D

11. Lempilastenohjelmasi?
Muumit, Maija Mehiläinen, TaoTao ja Alfred J. Kwak.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
Hämärä muistikuva.

13. Keräilitkö jotain?
Tarroja, kiiltokuvia, pikkupapruja, postimerkkejä, kirjepapruja, lukujärjestyksiä…kaikennäköstä siis… olin oikea hamsteri. Onneksi olen päässyt siitä tavasta.

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
Höm…en muista…matikka!?

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
En, olin kaikkien kaveri.

16. Mitä harrastit?
Balettia, hetken vaan, karatea, jazz tanssia, korista…

17. Ystäväsi?
Soili ja Seija, Riina ja Tiina. Koulussa ala-asteella Katri V. ja Katri R.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
Paljon muistoja, en osaa valita mieluisinta…

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
Kaamee kääkkä jota pelkäsin. En uskaltanu mennä kässäntunnille. Onneks se jäi eläkkeelle sit ja meille tuli ihan mahtava nuori sijainen, jonka luona käytiin kylässäkin välillä.

20. Oliko sinulla tiukka kuri? Vai olitko ns.vapaassa kasvatuksessa?
Keskiverto.

21. Miten perheesi lomaili?
Käytiin etelässä, Kreetalla, ekan kerran 2-v.

lapsuus

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
En muista…pinaattiletut.

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
No ei onneks, hyi hitto!

24. Mitä asioita pelkäsit?
Pimeetä ja vaatehuonetta.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
Kaksi ihanuutta, Memmi ja Aamu. <3

Haastan kaikki lukijat tekemään tämän saman, jos ei ole vielä tehnyt. :)