Archive for July, 2008
Neulomisinnostus
Nyt on vauvanodotus alkanut tuntua jo todellisemmalta. Olen mm. saanut neulomisinnostuksen vaippavillahousujen suhteen. Tänään käytiin tapaamassa kestovaippakamuja tuolla Spr:n kirpparilla ja mukaan tarttui aika ihanan väristä Pirtin villalankaa, 100g 4e.

Ja tässä vielä neulomisinnostuksen aikaansaannosta. Novita huopasesta raikkaat vihreät villikset tulossa. Toissapäivänä tein housuosan ja eilen neuloin vähän toista lahjetta. Mutta kertokaa, miksi sukkapuikoilla lahkeitten neulominen on niin tuskaa. Ei millään huvittais neuloa niitä. Voisko joku tehdä ne puolestani? No mutta, eiköhän noista ihan kivat vielä tule…

Iltakävelyllä neidin kanssa
Päivä oli kaunis ja alkuillasta kävimme vielä pienellä luontokävelyllä tytön kanssa.
Kukkaistyttö

Kukka sinulle

Pieni puunhalaaja

Nuuh…

Varjoja

Käsikädessä

Vauvalle hankittua
Neuvolassa tänään käyty ja kaikki hyvin. En ole oikein vielä edes sisäistänyt tätä raskautta. En ole nähnyt edes yhtään painajaista, jossa vauvalle tapahtuisi jotain ikävää, toisin kuin esikoista odottaessa. En ole nähnyt yleensäkään vauvaunia viime aikoina. No, nyt kun ollaan jo viimeisellä kolmanneksella, alkaa pikkuhiljaa miettiä tulevaa synnytystä. Montakohan kertaa sitten taas ajattelee, että mihin tilanteeseen sitä on tullut itsensä laitettua.
Osasyynä valmistautumattomuuteeni on se, että meillä on asunnonhaku kesken. Tai siis, koko kesä ollaan etsitty asuntoa Tampereelta (ts. toiselta puolen Suomea), mutta sopivaa ei ole vieläkään löytynyt. Olin jo suunnitellut, että menen sitten uudessa kaupungissa mammajoogaan jne. mutta taitaa joogat jäädä väliin tällä kertaa. Hyvä jos ehditään muuttaa, ennen kuin tulee lähtö sairaalaan. Todella stressaavaa, kun ei yhtään tiedä milloin ja missä sitä asuu. Ei oikein osaa suunnitella vauvaakaan varten.
No onhan noita vaippoja tullut väkerrettyä. Taas kaksi valmistui eilen.

Sisäpinta samaa harmaata velouria, kuin edellisissä. Pesutarratkin löytyy.

Ja ulkopinta Nanson raitatrikoota. Välissä tyynyliinakangas tukemassa.

Nuo on kai kokoa M, kun esikoisellekin mahtuivat päälle. S-kokoa olin tekemässä, mutta ilmeisesti nuo valmiiksi leikkaamani kankaat sattuivat olemaan suurempaa kokoa.
Olen minä kyllä vähän vaatteitakin jo hankkinut. Esikoisen vauva-ajan unisex-vaatteista tuli suuri osa myytyä kirppiksellä, kun ei sillon tullut mieleen, että toinen voisi tulla jo näin pian. Tänään ostin tuon kuvassa ylhäällä keskellä olevan panda-bodyn (70% ale). Aikaisemmin keväällä ostin netistä käytettynä nuo kaksi viime vuoden äitiyspakkauksen vihreäsävyistä asukokonaisuutta, oliivinvihreän raita-bodyn, oliivinvihreät puolipotkarit sekä pallo-bodyn ja -potkarit. Etualalla omat suosikkini: Lindexin poistoalesta keväällä ostamani, ihana violetti etana-body ja söpöt raitapöksyt. Sopivat mielestäni sekä tytölle, että pojalle. Meillä ei siis vielä ole hajuakaan kumpi sieltä tulee. Jännittää…

ps. Se viime viikolla ostamani kasvonaamio oli muuten aivan loistavaa. Eilen pääsin sitä nassuuni testaamaan ja saa kyllä täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Iho on nyt niin pehmoinen ja tuoksukin oli raikas. Noita täytyy käydä hakemassa lisää…
Vaippoja ja kirpparilöytöjä
Tämä viikko on mennyt hurjan nopeasti. Ollaan keretty touhuta vaikka mitä ja ulkona ollaan oltu melkein joka päivä.
Eilen sain ompeluinnostuksen ja kun mummolareissulla sain kankaat leikattua, oli myöhemmin (eilen illalla ja tänään päiväuniaikaan) mukava surauttaa pari NB-kokoista vaippaa tulevalle vauvalle. Vaipat on tosi “poikamaisia” kukkakuoseineen, mutta ehkä se ei haittaa. Heh.


Sisäpinta harmaata velouria, kirppikseltä löytyneestä velour-oloasusta, ja ulkopinta toissapäivänä kirpparilöytönä tehdystä puuvillaisesta tyynyliinasta. Tuli ihan nättejä vaippoja mielestäni. En vaan voi käsittää, että onko se vauva tosiaan noin pieni syntyessään? Pari tuon kokoista vaippaa joskus aiemmin jo ompelin (ihka ensimmäiset vaippani, eli harjoituskappaleet) ja ne on tällä hetkellä käytössä tytön nukella ja nallella. Eli on ne pieniä…
Tässä muuten vielä kuva parista sivunepillisestä vaipasta, jotka ompelin jo toukokuussa. Sisäpinta bambuhamppua ja ulkopintana pallotrikoo, välissä tukikankaana joku vanha tyynyliina. Nuo on olleet kovassa käytössä esikoisella parin kuukauden ajan, joten ne on hiukan jo kulahtaneet, kuten kuvasta näkyy. Kohta jäävät, harmi vaan, pieniksi.

Vaippakangastyynyliinojen (3 kpl) lisäksi kirppikseltä löytyi tytölle parit perushousut ja hieno batiikkivärjätty toppi, palapeli, minulle ruskeat sammarit (jotka eivät kylläkään menneet kiinni enää vyötärön kohdalta, mutta ehkä joskus) ja pilkullinen mustavalkoinen toppi. Lisäksi löysin alla olevat hauskat intialaistyyliset, capri-mittaiset, ohuet housut, jotka ovat kokoa XL, mutta aivan loistavat tämän mahan kanssa kesällä ja vaikka kotona olohousuina.

Mukaan tarttui myös tämä olkalaukku, joka on sopivan kokoinen vaikka hoitolaukuksi. Sen sisältä taskusta löytyi vielä boonuksena Marimekon pieni, oranssi kukkaro. Mukava yllätys.

Ostoksille tuli yhteensä hintaa noin 11 euroa, joka on mielestäni ihan sopiva summa noille löydöille. Tytölle olisi ollut muitakin vaateita, mutta en raaskinut ostaa, kun olivat mielestäni hiukan ylihinnoiteltuja. Taidan ensi viikolla poiketa tuolla kirpparilla vielä uudestaan…
Ostoksilla mummin kanssa
Aamulla tuli vettä taivaan täydeltä, joten leikkipuistoreissu jäi väliin. Onneksi mummi lähti kanssamme kahvittelemaan. Kahvittelun jälkeen kävimme vähän kaupoilla ja mummi osti tytölle alesta hiukan vaatteita.

Äitikin sai jotain kivaa. Uuden hiuspannan, jonka väristä en sittenkään ole ihan varma, no sopii se erään paidan kanssa ainakin, hiuslenkkejä, kasvonaamion (toivon todella, että tuo auttaisi tähän rutikuivaan raskausnaamaan), huulirasvan ja suklaavartalovoiteen. Hyvältä tuoksuu…

Sadekin lakkasi ja neiti pääsi liukumäkeen. Päiväunien jälkeen sain kaapattua tytön hetkeksi sohvalle kainaloon. Siinä olikin mukava köllötellä.

Alkuillasta kävimme vielä hiekkalaatikolla, jonka jälkeen iltapalaksi maistui uuniriisipuuro. Ja taas olis nälkä…